Nimi
Wikipedia
Nimi on yksilöivä sana, joka annetaan tietylle ihmiselle, esineelle, eläimelle tai muunlaiselle asialle.
Lapsi saa Suomessa nimen seuraavasti: Sairaala lähettää tiedon syntyneestä lapsesta maistraatille. Jos lapsi syntyy jossain muualla kuin sairaalassa, avustavan lääkärin, kätilön tai sairaanhoitajan on ilmoitettava syntymä. Jos lapsi syntyy muutoin, äidin tai lasta hoitavan henkilön on ilmoitettava syntymästä terveydenhuollon ammattihenkilölle, joka välittää tiedon maistraattiin. (Syntymätodistusta ei Suomessa käytetä.) Väestörekisterikeskus lähettää rekisteripaperit edelleen lasten vanhemmille. Vanhemmat keksivät lapselle yhdestä kolmeen etunimeä,ja lähettävät rekisteripaperit takaisin väestörekisteriin tai evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaansa. Lapselle on annettava etunimi kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Pelkkä syntyminen ei tee lapsesta yhteiskunnan jäsentä. Monet kansat ovat ajatelleet, että uusi yksilö on virallisesti esitettävä ihmisille ja hengille. Uskonnoissa on myös esiintynyt käsitys, että veri ja syntymän vaaralliset voimat ovat saastuttaneet äidin.
Monissa kulttuureissa nimen antaminen vasta tekee lapsesta yhteisön jäsenen. Hopi-intiaanien keskuudessa nimenantorituaali suoritettiin vanhempien ja lapsen kahdenkymmenen päivän eristämisen jälkeen. Äiti, isä ja lapsi kylvetettiin useaan kertaan. Jokaista klaania edustavat sukulaiset antavat lapselle ainakin yhden klaaniinsa liittyvän nimen. Päivän noustessa lapsi kannetaan auringonjumalan eteen, ja tälle ilmoitetaan kaikki sen saamat nimet.
Afrikan asantit eivät antaneet lapselle nimeä eivätkä esitelleet häntä julkisesti ennen kuin hän oli kahdeksan päivän vanha. Vasta silloin lapsesta tuli todellinen ihmisolento. Jos hän kuoli sitä ennen, hänen ruumiinsa heitettiin roskaläjään.lähde?
Monessa kulttuurissa lapsen on uskottu saavan sielun vasta nimenannon yhteydessä. Tätä ennen lapsen on monien moraalisäännöstöjen mukaan voinut surmata. Eräät Siperian kansatlähde? uskoivat, että lapsi saa esi-isän sielun, kun hänelle annetaan kyseisen esi-isän nimi. Joskus lapsi on sairastunut nimenannon jälkeen. On katsottu, että lapsi on saanut sopimattoman sielun tai sielu ei ole kelpuuttanut lasta. Tällöin hänen nimeään on vaihdettu, toisin sanoen hänelle on annettu uusi sielu. Nimeä on voitu vaihtaa niin monta kertaa, kunnes lapsi parantuu.
[muokkaa] Nimenanto uskontojen perinteissä
Kristittyjen Raamattu kertoo nimen antamisesta Jeesukselle. Nimen antaminen tapahtui juutalaisin menoin:
-
- "Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle."
Ympärileikkaus miesten nimenannon yhteydessä esiintyy seemiläisillä kansoilla, egyptiläisillä, useilla Afrikan kansoilla, Etelä-Amerikassa ja Polynesiassa. Juutalaisuudessa poikalapset ympärileikataan kahdeksan päivän kuluttua syntymästä. Pojalle annetaan tässä yhteydessä nimi.
Kristityt eivät yleensä ole omaksuneet ympärileikkausta vaan nimen antamisen jälkeisen seurakuntaan liittämisen, kasteen. Toisinaan on tapana kertoa lapsen nimi täysin julkisesti vasta kastetilaisuudessa, mutta kristillisyyden kannalta kaste ei ole ensisijaisesti nimenantotilaisuus.
[muokkaa] Uskonnoton nimenantojuhla
Monet uskonnottomat perheet juhlivat lapsen syntymää tai nimen antamista. Esimerkiksi nimenantotilaisuuteen voidaan kutsua ystäviä ja sukulaisia. Uskonnottomien nimenantojuhlaa kutsutaan usein nimiäisiksi.
Uskonnottomien järjestöt kuten vapaa-ajattelijain ja ateistien yhdistykset juhlistavat nimenantotilaisuuksia muun muassa kaulakorulla tai muistona säilytettävällä muistotaululla, johon merkitään lapsen, hänen vanhempiensa sekä kahden läsnä olleen nimet.
[muokkaa] Nimet eri kulttuureissa
Nimenantonkäytännöt vaihtelevat eri maissa ja kulttuureissa. Aluksi ihmisille annettiin vain etunimi. Etunimen lisäksi käytettiin Pohjoismaissa yleisesti isännimeä, esim. Matti Juhaninpoika. Sukunimet ovat syntyneet isännimen, asuinpaikan tai ammatin mukaan. Tavallinen kansa käytti sukunimiä 1800-luvulle saakka lähinnä Itä-Suomessa, kun taas Länsi-Suomessa käytettiin talonnimeä. Syy tähän lienee ollut se, että Itä-Suomessa kaskiviljely vaati muuttamista huomattavasti useammin, jolloin asuinpaikka ei määritellyt ihmistä riittävän pysyvästi. Länsi-Suomessa sukunimet vakiintuivat vasta 1920-luvulla, jolloin sukunimet tulivat pakollisiksi kaikille.
Sukunimiä ei edelleenkään käytetä kaikkialla, kuten Tiibetissä ja Jaavalla. Kuuluisia sukunimettömiä henkilöitä ovat mm. Indonesian johtajat Suharto ja Sukarno.
Yhdysvalloissa monien mustien sukunimi perustuu entisen isännän sukunimeen. Vapautetut mustat orjat saivat valita nimensä, ja valitsivat sen usein entisen isännän mukaan. Jotkut, kuten Muhammad Ali (alun perin Cassius Marcellus Clay Jr.) ovat vaihtaneet nimensä mieluimmin kuin käyttäneet orjanimenä pitämäänsä nimeä.
Länsimaissa on yleistä, että nainen vaihtaa sukunimensä solmiessaan avioliiton. Joskus molemmat nimet yhdistetään kaksiosaiseksi nimeksi. Toisaalta on erittäin harvinaista, että mies ottaa vaimon sukunimen. Tätä on tehty lähinnä vaimon korkeamman aatelinarvon vuoksi.
Ranskassa ja Québecissä nimenvaihdosta avioliitossa ei enää tunnusteta ja nainen, joka haluaa aviopuolisonsa sukunimen, joutuu anomaan nimenmuutosta normaalien kanavien kautta. Toisaalta 1.1.2005 asti Ranskassa lapset saivat automaattisesti isänsä sukunimen. Nykyisin sallittuja nimiä ovat isän-, äidin- tai näiden sukunimen yhdistelmä. Tämä muutti Ranskan lainsäädännön Euroopan neuvoston vuoden 1978 julistuksen ja YK:n vuoden 1979 julistuksen mukaiseksi.
[muokkaa] Espanjalaiset nimet
Espanjassa sukunimi saadaan sekä äidiltä että isältä. Sukunimet voidaan yhdistää konjunktioilla "y" (ja) tai "de" (-sta, -stä), Kataloniassa "i". Esimerkiksi Juan Guerrero Macíasin ja Ana de la Garza Díazin lapset saavat sukunimekseen Guerrero de la Garza. Arkikäytössä riittää yksi sukunimi, yleensä isän, joka aina muutenkin ilmoitetaan ensimmäisenä sukunimenä. Tosin myös äidin sukunimeä voi käyttää, esimerkiksi Pablo Ruiz Picasso käytti äitinsä nimeä. Myös kirjailija Federico García Lorca tunnetaan yleensä äitinsä sukunimellä Lorca. Portugalinkielisissä Portugalissa ja Brasiliassa isän ja äidin sukunimen järjestys on päinvastainen.
Puhutteluja señor (herra), señora (rouva) ja señorita (neiti) käytetään joko yksin tai sukunimen kanssa. Nainen voi käyttää epävirallisesti miehensä ensimmäistä sukunimeä preposition "de" kanssa (esim. Sra. de Guerrero), joskin tämä on vanhahtava käytäntö. Puhutteluja don (herra) ja doña (rouva) käytetään vain etunimen kanssa. Niitä käytetään yleensä vain iäkkäistä tai korkea-arvoisista henkilöistä; esim. (Espanjan kuningaspari) don Juan Carlos ja doña Sofía.
Vanhan käytännön mukaan etunimet yleensä periytyvät vanhemmilta vanhimmalle pojalle ja vanhimmalle tyttärelle, joskin tämä käytäntö on nyky-Espanjassa muuttumassa. Myös paikallisten pyhimysten nimet ovat vanhastaan olleet yleisiä nimiä, kuten myös nimet Jesús, José ja María. Niitä voidaan yhdistellä, pojan nimeksi José María ja tytön nimeksi María José. Pitempiä etunimiä lyhennetään usein: Francisco → Paco, María de los Dolores tai Dolores → Lola ja María del Pilar tai Pilar → Pili.
[muokkaa] Venäläiset nimet
Venäjänkieliset nimet koostuvat etu- ja sukunimen lisäksi isännimestä eli patronyymistä, joka seuraa aina etunimeä. Isän nimen lisätään pääte, joka tarkoittaa tytärtä (-ovna) tai poikaa (-ovitš). Jos nimi päättyy pehmeään konsonanttiin, "o" muuttuu "je":ksi (е). Esimerkiksi Vladimir Vladimirovitš Putinin isän nimi on Vladimir. Sergein poika saa isännimen Sergejevitš.
Virallisessa ja kunnioittavassa puhuttelussa käytetään etunimeä ja isännimeä. Presidentistä voidaan käyttää esimerkiksi puheessa nimeä Vladimir Vladimirovitš. Mediassa merkittävät henkilöt mainitaan joskus kaikilla kolmella nimellä.
Sukunimillä on yleensä eri muoto sukupuolesta riippuen. Esimerkiksi Boris Jeltsinin vaimo on Naina Jeltsina.
[muokkaa] Japanilaiset nimet
Moderni japanilainen nimi (日本人名) koostuu sukunimestä (苗字 tai 名字, myōji), jota seuraa etunimi (下の名前, shita no namae). Miehillä voi olla keskimmäinen nimi, mutta tämä on erittäin harvinaista. Nimet kirjoitetaan yleensä kanjilla, harvoin hiraganalla tai katakanalla. Japanin kansalaisten on annettava romanisoitu nimi passin hankkimista varten.
Kanji-nimiin on on 2232 sallittua merkkiä (jinmeiyō kanji 人名用漢字) (lokakuu 2004), tosin määrää ollaan lisäämässä 578 merkillä lähitulevaisuudessa. Tämä on tehty, jotta varmistettaisiin, että nimiä voi lukea ja kirjoittaa peruskoulusivistyksellä. Vanhemmissa nimissä on edelleen harvinaisempia merkkejä listan ulkopuolelta, mikä voi osoittautua hankalaksi tietotekniikan parissa. Tällaiset merkit on usein korvattava muilla samankaltaisilla merkeillä, joilla voi olla täysin eri merkitys. Lausumisongelmista selvitään usein furigana-merkkien avulla.
Ulkomaalaiselle japanin kansalaisuus edellyttää japaninkielisen nimen hankkimista. Hallitus on yleensä sallinut alkuperäisen nimen katakanalla kirjoitettuna. Kuuluisin esimerkki on Martti Turunen, josta tuli "Tsurunen Marutei" (ツルネンマルテイ). On tosin mahdollista ottaa nimi, joka koostuu samalla tavalla lausutuista kanji-merkeistä. Esimerkkinä David Aldwinckle, josta tuli "Arudou Debito" (有道出人). On myös mahdollista ottaa kokonaan uusi nimi, kuten Lafcadio Hearnin, josta tuli "Koizumi Yakumo" (小泉 八雲). Tällöin oli tosin vielä pakollista tulla adoptoiduksi japanilaiseen perheeseen, (Hearn liittyi vaimonsa perheeseen) ja ottaa heidän nimensä.
[muokkaa] Etunimiluettelot
- Luettelo etunimistä
- Luettelo suomalaisista miesten etunimistä
- Luettelo suomalaisista naisten etunimistä
