Jumalan olemassaolo

Wikipedia

Jumalan olemassaoloa koskevia argumentteja ovat esittäneet filosofit, teologit ja muut ajattelijat. Filosofian käsitteistössä jumalan olemassaoloa koskevia argumentit kuuluvat tietoteorian, ontologian ja uskonnonfilosofian (ja ateismin filosofian) alueisiin.

Sisällysluettelo 1 Jumalatodistukset 1.1 Ontologinen todistus 1.2 Kosmologiset todistukset 1.3 Teleologiset todistukset 1.4 Moraalinen todistus 1.5 Kumulatiiviset jumalatodistukset 2 Katso myös 3 Aiheesta muualla 4 Kirjallisuutta

[muokkaa] Jumalatodistukset

Filosofien piirissä on antiikin ajoista pyritty eri tavoin todistamaan Jumalan olemassaolo. Ensimmäiset merkittävät jumalatodistukset muotoili Aristoteles ja erityisesti keskiajan skolastiikan teologiassa jumalatodistuksilla oli keskeinen rooli.

Merkittävimmät jumalatodistukset ovat ontologinen todistus, kosmologiset todistukset, teleologiset todistukset ja moraalinen todistus.

Jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan Jumalan olemassaolo yleisesti järjellä hyväksyttävistä alkuehdoista lähtien. On huomattava, että tunnetuimmat jumalatodistukset eivät ota kantaa kovin paljoa todistamansa Jumalan luonteeseen, mutta todistusten kannattajilla on mielessään useimmiten nimenomaan oman uskontonsa Jumala.

Nykyajan uskonnonfilosofiassa ei yleensä enää pidetä perinteisiä jumalatodistuksia sellaisenaan todistusvoimaisina, sillä niiden alkuehdot perustuvat usein vanhentuneelle ontologialle tai vanhentuneelle käsitykselle fysiikasta ja luonnosta.

Lisäksi uskontojen piirissä jotkut ovat kyseenalaistaneet, onko uskonnollisten dogmien, kuten Jumalan olemassaolon, todistaminen tarpeellista tai suotavaa uskonelämän kannalta. Yksi näkökanta on, että todistusten edustama tieteellinen tieto vie tilaa uskonnolliselta uskolta, jolla tulisi olla keskeinen osa monissa uskonnoissa. Näin ollen jumalatodistukset, tai muut yritykset todistaa uskonto oikeaksi, voitaisiin nähdä ennemminkin haitallisena uskonelämän kannalta. Jumalatodistuksistaan tunnettu Tuomas Akvinolainen piti Jumalan olemassaoloa järjen asiana, mutta eräitä muita kristinuskon dogmeja hän piti uskon asioina.

[muokkaa] Ontologinen todistus

Yksi tunnettu todistus on Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen todistus. Ontologisessa todistuksessa päättely etenee seuraavasti:

1. Minulla voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.
2. Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ideana mielessäni.
3. Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.
4. Voimme siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.
5. Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa emme voi ajatella.
6. Siksi olennon jota suurempaa ei voida ajatella täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Ensimmäinen argumenttia vastaan esitetty arvostelu pyrkii osoittaman ensimmäisen alkuehdon vääräksi. Sen mukaan minulla ei voi olla ajatusta olennosta jota suurempaa ei voi ajatella, koska en ole sellaista koskaan kohdannut. Tämän arvostelun mukaan voin muodostaa käsitteitä ainoastaan asioista jotka ovat finiittisiä ja tuttuja minulle. Tämän arvostelun esittäjä, Anselmin kiistakumppani munkki Gaunilo pyrki myös osoittamaan, että todistuksella voidaan todistaa lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa myös olemassa olevaksi: voimme kuvitella jonkin esineen, joka täydellisimpänä mahdollisimpanakin mutta kuitenkin ilman olemassaoloa, on vähemmän täydellinen kuin sama esine olemassa olevana.

Anselmin todistuksen suurimpana ongelmana onkin se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena. Tämän logiikan mukaan voisi siis olla esimerkiksi kaksi muuten samanlaista ihmistä, mutta ainoana erona se, että toinen on olemassa ja toinen ei.

Immanuel Kant totesi, että olemassaolo ei ole ominaisuus. Voimme kuvitella sata taaleria, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella taalerilla ilman että niiden silti tarvitsisi olla olemassa. Aivan samoin voimme kuvitella jumalalle mitä tahansa ominaisuuksia ilmen että niistä voitaisiin päätellä hänen olevan olemassa.

On väitetty, että ontologinen todistus voidaan käsittää myös toisin. Voidaan ymmärtää sen väittävän, että jumala on olemassaoloa eli todellisuutta sinänsä, toisin sanoen että jumala on yksinkertaisesti kaikki mitä on olemassa. Tämä päättelykulku samastaisi jumalan kaikkeuteen ja olisi itse asiassa ateismia kieltäessään jumalan olemassaolon kaikkeuden ylä- ja ulkopuolisena olentona. Siksi tämä ontologisen todistuksen muoto ei ole ollut suosittu virallisessa kristillisessä teologiassa.

Charles Hartshorne on kehittänyt edelleen ontologista todistusta. Hartshornen mukaan vaikka olemassaoloa ei voida pitää ominaisuutena, välttämätöntä olemassaoloa voidaan. Siispä jos jumala todella on suurin mahdollinen olento, hänellä täytyy olla ominaisuutenaan välttämätön olemassaolo, sillä jos hän ei olisi välttämättä olemassa oleva, olisi hän kontingentti, ja silloin taas olisi oltava jotain suurempaa, välttämättä olemassaoloa.

[muokkaa] Kosmologiset todistukset

Kosmologiset jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan jumalan olemassaolon ensimmäisenä tai luomisen kannalta välttämättömänä oliona. Esimerkiksi seuraava päättelyketju edustaa kosmologista jumalatodistusta:

1. Kaikella, mikä alkaa olla olemassa, on joku syy olemassaoloonsa.
2. Kaikkeus on alkanut olla olemassa.
3. Siispä kaikkeudella on syy olemassaoloonsa.

Ensimmäistä alkuehtoa pidetään yleensä intuitiivisesti itsestään selvänä. Alkuehdon totuutta kuitenkin voi kuitenkin epäillä, koska kvanttifysiikan havaintojen mukaan elektronit saattavat kadota yhdessä kohdassa ja ilmestyä toisesa ilman mitään tunnettua kausaalista syytä, eikä sitä, mitä tällä välin tapahtuu, voida mitenkään selvittää. Jos nämä havainnot pitävät paikkansa, ei todistuksen olettama kausaalisuus välttämättä pidä paikkaansa.

Myös toinen argumentti on kyseenalaistettu. Jos kaikkeus ei olekaan ikuisesti laajeneva, vaan niin sanotusti "sykkivä", eli se laajenee ja kutistuu jälleen ikuisesti, ei sillä voi ajatella samassa mielessä olevan alkua kuin jos se on ikuisesti laajeneva. Sykkivä kaikkeus olisi itsessäänkin jo ikuinen.

Ikuinen kaikkeus ilman syytä kaatuu virheelliseen analogiaan. Jos kysytään, että "mikä on ikuisen maailmankaikkeuden alkusyy" ja vastataan "alkusyytä ei ole" niin on vastattu, että syy = ei ole syy, missä on ristiriita. Vasta-argumentti "mikä on Jumalan syy?" puolestaan perustuu premissiin, jossa oletetaan Jumalan olevan syy-seuraus suhteesta riippuvainen. Jos Jumalan sanotaan olevan syy-seuraus suhteesta riippumaton, tällöin Jumala ei tarvitse alkusyytä. Näin kaatuisi myös yritys todistaa Jumalan kaikkivaltius järjenvastaiseksi : Toisaalta samalla kaatuu myös väite sille, että kaikelle tarvittaisiin sen aikaansaava syy.

Kuuluisin kosmologinen jumalatodistus on Tuomas Akvinolaisen esittämä. Tässä esiteltävä Tuomaan esittämä todistus ei pyri löytämään ajallisesti ensimmäistä syytä vaan loogisesti ensimmäisen. Todistus voidaan esittää seuraavasti:

1. On olemassa kontingentti (ei-välttämätön) olio.
2. Tämän kontingentin olion olemassaololle on syy.
3. Syy olion olemassaoloon on joku muu kuin se itse.
4. Sen, mikä aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy joko koostua kontingenteista olioista tai vähintään yhdestä ei-kontingentista, eli välttämättömästä oliosta.
5. Kontingentit oliot eivät voi aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaoloa.
6. Siksi sen, joka aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy koostua vähintään yhdestä ei-kontingentista oliosta.
7. Siis on olemassa välttämätön olio.

Voimme tässäkin arvostella argumentin toista alkuehtoa. Vaikka yleensä oletammekin kaikella olevan syyn, ei voida kiistatta osoittaa ettei voisi olla jotain sellaista, jolle ei olisi syytä.

Myös viides alkeuehto on kiistanalainen. Voi nimittäin kuvitella äärettömän joukon kontingentteja olioita, jotka aiheuttavat tämän kontingentin olion olemassaolon. Toisaalta voidaan kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi se, voiko tällaista päättymätöntä ketjua olla todellisuudessa olemassa. Toiseksi, koska jokainen kontingentti olio tarvitsee selityksen olemassaololleen, jonkin kontingentin olion olemassaolon selittäminen toisen kontingentin olion olemassaololla ei olisi mikään selitys. Ongelmaksi kuitenkin loppujen lopuksi jää kysymys, miksi on jotain eikä ennemmin ei-mitään.

Immanuel Kant totesi, että Tuomaan esittämien todisteiden loogisena virheenä on siihen sisältyvä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Kant huomautti, että nämä sarjat voidaan yhtä hyvin käsittää loputtomiksi ja viittasi esimerkkeinä matematiikan äärettömiin lukusarjoihin.

[muokkaa] Teleologiset todistukset

Teleologiset todistukset pyrkivät vetoamaan selityksenään kaiken tarkoituksenmukaisuuteen. Analoginen teleologinen todistus päättelee maailman toimivuudesta ja “osien yhteensopivuudesta” sen, että sillä täytyy olla tekijä samalla tavalla kuin toimivalla kellolla täytyy olla tekijä. Todistus ei kuitenkaan ole yhtä toimiva kuin se on suosittu. Yksi esimerkki kritiikistä todistusta kohtaan on seuraava: jos järjestys luonnossa todistaa sen luojasta, eikö tämä edellytä vähintään vastaavaa järjestystä myös luojassa? Näin olemme joutuneet loputtomaan ketjuun edeltäviä syitä, emmekä ole päässeet puusta pitkään.

Induktiivinen teleologinen todistus vetoaa puolestaan elämän kehittymisen epätodennäköisyyteen. Todistus kyllä hyväksyy sen tosiasian, että elämän syntyminen pelkän sattuman varassa on mahdollista, mutta muistuttaa kuitenkin sen epätodennäköisyydestä. Tästä sitten päätelläänkin kaiken takana oleva Jumala, joka ohjaa kehitystä haluamaansa suuntaan. Induktiivista todistusta vastaan on kritisoitu muun muassa sillä, että sen pohjalta epätodennäköinen mutta mahdollinen tapahtuma, esimerkiksi lottovoitto, voitaisiin perustella varmasti ohjatuksi, esimerkiksi virallisen valvojan toimesta. Argumentin Jumala olisi tässä tapauksessa ainoastaan tietämättömyyteen nojaava ratkaisu, eli ns. aukkojen jumala.

David Hume arvosteli teleologista todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska maailmassa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että maailmamme onkin "jumalakatemian alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi". Samoin Hume kirjoitti, että maailman puutteellisuudet voitaisiin ehkä selittää sillä, että jumalia olisikin useampia - "mitä useampi kokki, sen sakeampi soppa". Humen huomioihin liittyen monet ovat todenneet, että vaikka hyväksyisimme ajatuksen luojasta, ei pelkän luomakunnan tarkasteleminen kerro meille luojan luonteesta juuri mitään. Usein luojan oletetaan olevan kunkin oman uskonnon jumala, mutta tästä ei tietenkään ole mitään takeita.

[muokkaa] Moraalinen todistus

Moraalisen jumalatodistuksen ovat esittäneet muun muassa Immanuel Kant ja C. S. Lewis. Todistuksen mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat jumalallisen lainsäätäjän olemassaolon puolesta. Todistuksen on kuitenkin katsottu olevan hyvin hataralla pohjalla: yhtenevät moraalisäännöt voidaan selittää myös muilla tavoin edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista. Toiseksi, vaikka maailmanuskonnoissa moraalisäännöstöt ovatkin monilta osin samanlaisia, löytyy siltikin lähestulkoon jokaiselle moraalisäännölle myös vastaesimerkkejä muista kulttuureista. Immanuel Kant ajatteli, että jumalan täytyy olla olemassa, jotta kuoleman jälkeinen palkkio tai rangaistus toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta. Tämä ajatus juontuu hänen filosofisesta järjestelmästään juontuville premisseille.

[muokkaa] Kumulatiiviset jumalatodistukset

Kun on alettu huomata yksittäisten argumenttien heikkous jumalan olemassaolon todistamiseksi, on löydetty vielä uusi tie ongelman ratkaisemiseksi. Kokoamalla kaikkien argumenttien tuottama todistusvoima yhteen, yhdeksi kasautuvaksi argumentiksi, on pyritty saamaan aikaan entistä todennäköisempi todistus. Tällaista todistusta on kehitellyt muun muassa Oxfordin yliopiston professori Richard Swinburne.

[muokkaa] Katso myös

• Agnostismi
• Apologetiikka
• Ateismi
• Deismi
• Metafysiikka
• Negatiivinen ateismi
• Pahan ongelma
• Positiivinen ateismi
• Rationalismi
• Teismi
• Uskonnonfilosofia

[muokkaa] Aiheesta muualla

• PhilosophyOfReligion.Info
• Infidels.org: Arguments for Atheism
• StrongAtheism.net: References
• Over Three Hundred Proofs of God's Existence Teististen argumenttien parodiointia.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Baggini, Julian (2005): Ateismi: Lyhyt johdanto. (Alkuteos: Atheism: A Very Short Introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Kustannus Oy Vapaa Ajattelija. ISBN 951-98702-1-0.

• Carter, Lee (1977): Lucifer's Handbook: A Simplified Critique of Popular Religion. Los Angeles: Academic Association. ISBN 0918260019.

• Everitt, Nicholas (2004). The Non-existence of God: An Introduction. London: Routledge. ISBN 0415301076.

• Hume, David. 1779, Dialogues Concerning Natural Religion. Richard Popkin (ed), Indianapolis: Hackett, 1998.

• Mackie, J.L. The Miracle of Theism. Oxford, Eng.: Oxford University Press, 1982.
• Nielson, Kai. Ethics Without God. London: Pemberton Books, 1973.

• Oppy, Graham. "Ontological Arguments", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2005 Edition), Edward N. Zalta (ed.)

• Pojman, Louis P. Philosophy of Religion: An Anthology, Fourth Ed., Belmont, CA: Wadsworth, 2003. ISBN 0-534-54364-2.

• Ratzsch, Del. "Teleological Arguments for God's Existence", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2005 Edition), Edward N. Zalta (ed.)

• Selin, Risto (2001): Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 952-5329-19-4.

• Tuomela, Raimo (1983): Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-334-4.