Metafysiikka

Wikipedia

Filosofia
Filosofi  · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tietoteoria
Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Fysiikan · Historian · Kielen · Matematiikan · Oikeuden · Politiikan · Taiteen · Tieteen · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskunnan · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia Itämainen filosofia

Metafysiikka on filosofinen käsite ja yksi perinteisen filosofian osa-alueista. Erään näkemyksen mukaan nykyaikana esiintyvä filosofisen metafysiikan muoto on oppi olemassaolosta eli ontologia. Ontologia tutkii sellaisia kysymyksiä kuten mitä olemassaolo on ja mitä on olemassa. Sanaa metafysiikka on siis käytetty ontologian synonyyminä.

Metafysiikka on kuitenkin perinteisesti ollut ontologiaa laajempi käsite, ja ontologiset väitteet muodostavat tällöin metafysiikan ytimen, niin sanotun yleisen metafysiikan. Lisäksi on erotettu erityinen metafysiikka, joka tutkii perinteisen metafysiikan erityiskysymyksiä, kuten Jumalan olemassaoloa, ajan luonnetta tai tahdonvapautta. Useita perinteisen erityisen metafysiikan kysymyksiä tutkitaan myös omilla nykyaikaisen tieteen aloilla, kuten kosmologiaa eli oppia kaikkeuden kehityksestä ja rakenteesta.

Sisällysluettelo 1 Metafysiikan historiaa 2 Metafysiikka ja tiede 3 Esimerkkejä metafyysisistä kysymyksistä 4 Metafysiikan osa-alueita 5 Katso myös 6 Kirjallisuutta

[muokkaa] Metafysiikan historiaa

Etymologisesti termi 'metafysiikka' syntyi tavasta nimittää Aristoteleen Fysiikan jälkeisiä teoksia: τὰ μετὰ τὰ φυσικά "ta meta ta fysika" (kreikan kielen meta = jälkeen, eli "(kirjat) jotka tulevat fysiikan (kirjojen) jälkeen"). Näissä teoksissa pohdittiin fysiikan perustaa ja maailman rakennetta. Aristoteles itse kutsui niitä "ensimmäiseksi filosofiaksi". Jo varhain aristoteeliset oppineet alkoivat kutsua näitä kirjoja nimellä μεταφυσικά, Metafysiikka, perustuen kirjojen sijaintiin Aristoteleen teosten sarjassa.

Aristoteleen Metafysiikka oli jaettu kolmeen pääosaan, joita on pidetty myöhemmän länsimaisen metafysiikan perinteisinä osa-alueina. Nämä ovat (1) ontologia eli olemassa olevan tutkiminen, (2) teologia eli jumalan ja jumalallisten asioiden tutkiminen, ja (3) tiede universaaleista eli ensimmäisistä periaatteista, perusaineksesta, syy-seuraussuhteesta ja niin edelleen. Näiden lisäksi teos sisälsi muita asioita, kuten filosofisten käsitteiden sanaston, pyrkimyksen määritellä filosofia yleisesti, sekä joidenkin fysiikan osien toistoa.

Keskiajalla metafyysisiksi alettiin kutsua jumaluusopillisia kysymyksiä, jotka tarkastelivat yliluonnollisia asioita. Uuden ajan alussa ranskalainen René Descartes tarkoitti metafysiikalla perustotuuksia. Immanuel Kant puolestaan tarkoitti metafysiikalla sellaisia kysymyksiä, joihin tiede ei voi vastata. Looginen empirismi taas väitti, että sellaiset kysymykset, joihin ei voi edes periaatteessa vastata, ovat mielettömiä.

[muokkaa] Metafysiikka ja tiede

Tieteenala, johon metafyysisten ongelmien tarkastelu tai metafyysisten väitteiden erottaminen ei-metafyysisistä erityisesti kuuluu, on filosofia.

Useimpia perinteisen metafyysisiä väitteitä ei voida testata tai koetella kokemusperäisesti, koska ne joko eivät viittaa mihinkään, mistä voidaan saada havaintotietoa (esimerkiksi väitteet jumalasta tai jumalan olemassaolosta), tai ovat riippumattomia havainnoista (kuten analyyttiset totuudet). Joidenkin metafyysisten väitteiden testaamisen ongelmana taas on kyseenalainen, joskus hyvinkin epäuskottava yhteys havaintoon, joiden väitetään edustavan kyseistä ilmiötä (kuten astrologiassa).

Joskus myös new age -käsitykset sisällytetään metafysiikkaan, mutta vain jos ne eivät edes väitä, että niiden teoriat olisivat kokemusperäisesti todistettavissa. Alkuperäisessä merkityksessään metafysiikka kuitenkin viittaa perinteisen filosofian tutkimaan jumaluusoppiin ja nimenomaan olemassaolo-oppiin, eikä niinkään kaikkiin näennäistieteellisiin käsityksiin.

Sitä metafysiikkaa, joka on olemassaolo-oppia, voidaan useissa tapauksissa pitää tieteen piiriin kuuluvana. Moni ihminen pitää aineellista todellisuuskäsitystä omana todellisuuskäsityksenään ja on sitä mieltä, että ainoastaan luonnontieteellisellä menetelmällä löydetty tieto on totta.

Sanaa metafysiikka on käytetty myös viittaaman epätieteellisyyteen. Kun sanaa 'metafysiikka' käytetään muussa merkityksessä kuin ontologian synonyyminä, tarkoitetaan yleensä jotakin epätieteellistä. Tällöin halutaan ilmaista, että tietyt väitteet, tietyt tutkimustavat tai tietyt näkökulmat ovat metafyysisiä eli tässä merkityksessä epätieteellisiä.

Historiallisesti sanan 'metafysiikka' epätieteellisyyteen viittaava merkitys on lähtöisin empirismin arvostelusta perinteistä filosofiaa ja idealismia kohtaan.

David Hume ja Immanuel Kant hyväksyivät metafysiikalle ainoastaan hyvin rajallisen osan filosofiassa, ja sanoivat, että tiedon ei tulisi pyrkiä etenemään yli havaintojen todellisuuden — paitsi Kantin tapauksessa tietoon näkyvän todellisuuden takana olevan olemassaolosta. Esimerkiksi Hume kirjoitti kirjansa An Enquiry Concerning Human Understanding (1748, suom. Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä) lopetukseksi seuraavan kappaleen:

"Kun me näiden periaatteiden valtaamina käymme kirjastojen läpi, minkälaista hävitystä meidän täytyykään siellä tehdä? Ottaessamme käsiimme jonkun nidoksen esim. jumaluusoppia tai koulumetafysiikkaa, tulee meidän kysyä: Sisältääkö se jotain suureita tai lukua koskevaa loogillista ajattelua? Ei. Sisältääkö se jotain tosiseikkoja ja olemassaoloa koskevaa kokemusajattelua? Ei. Heitettäköön se siis tuleen, sillä se ei voi sisältää muuta kuin viisastelua ja harhaluuloa." (Eino Kailan suomennos)

[muokkaa] Esimerkkejä metafyysisistä kysymyksistä

Perinteisen metafysiikan käsittelemiä ongelmia voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä.

Kuvitellaan, että olemme huoneessa, ja keskellä huonetta on pöytä, jonka keskellä on puolestaan iso, tuore, mehukas, punainen omena. Omenasta voidaan tällöin kysyä joukko metafyysisiä kysymyksiä.

Omena on ensinnäkin esimerkki fyysisestä kappaleesta. Se liittyy aikaan ja paikkaan, ja sillä on joukko erilaisia ominaisuuksia. Tällöin voidaan kysyä, mitä fyysiset kappaleet (metafysiikan mielessä) ovat? Mitä voitaisiin käyttää sen selittämiseen, mitä fyysiset kappaleet ovat? Metafyysikko kysyisi: Ovatko fyysiset tai olemus, joka "omistaa" nuo ominaisuudet? Tätä on kutsuttu substanssin eli perusaineksen ongelmaksi.

Toisekseen, kun omenalla todetiin olevan erilaisia ominaisuuksia, kuten punaisuus, suuruus ja mehukkuus, voidaan kysyä, kuinka nämä ominaisuudet eroavat itse kappaleesta? Huomattakoon, että sanomme omenalle olevan ominaisuuksia, kuten punaisuus. Omenat ja punaisuus ovat kuitenkin erilaisia asioita. Omena voidaan ottaa käteen ja koskettaa, mutta punaisuutta ei voida ottaa käteen eikä sitä voida koskettaa, muutoin kuin siinä mielessä, että voidaan ottaa käteen ja koskettaa punaisia kappaleita. Mistä siis voidaan tietää, mitä ominaisuudet ovat? Tämä on yksi keskeisiä kysymyksiä siinä, mitä kutsutaan universaalien ongelmaksi.

Kolmannekseen, voidaan kysyä, että milloin voidaan sanoa, että fyysiset kappeleet tulevat olemassa oleviksi tai milloin ne lakkaavat olemasta olemassa? Omena voi tietysti muuttua monella tavalla, ilman että se lakkaisi olemasta olemassa. Se voi muuttua mädäksi ja ruskeaksi, mutta se olisi silti omena. Mutta jos joku söisi sen, se ei ainoastaan muuttuisi, se myös lakkaisi olemasta. Kappaleen identiteetistä voidaan siis kysyä useita metafyysisiä kysymyksiä, liittyen sen pysyvyyteen ja muutokseen ajan suhteen.

Omena on olemassa tietyssä paikassa tai tilassa (se on pöydän päällä huoneessa) ja ajassa (se ei ollut pöydällä viikko sitten, eikä ole siinä enää viikon kuluttua). Mutta mitä tämä puhe paikasta ja ajasta tarkoittaa? Voidaanko sanoa, esimerkiksi, että paikka on sama asia kuin näkymätön kolmiulotteinen ristikko, jossa omena sijaitsee? Kuvitellaan, että omena, samoin kuin kaikki muut fyysiset kappaleet maailmankaikkeudessa, poistettaisiin kokonaan olemasta. Olisiko silloin paikka tai tila edelleen olemassa? Jotkut sanovat että ei — ilman fyysisiä kappaleita tilaa ei olisi, koska tila on kehys, joka mahdollistaa fyysisten kappaleiden suhteellisen sijainnin ymmärtämisen. Tilaan ja aikaan liittyen voidaan esittää myös paljon muita kysymyksiä.

Metafysiikkaan liittyy myös muita hyvin erilaisia ongelmia. Omena on yksi asia; jos myös Pekka on huoneessa ja sanomme, että Pekalla on mieli, tarkoitamme varmasti, että mieli on erilainen asia kuin omena, jos se on asia lainkaan. Mieli käsitetään joka tapauksessa yleensä epämateriaaliseksi, kun taas omena on materiaalinen kappale, vaikka filosofien keskuudessa onkin suuria erimielisyyksiä siinä, mikä on mielen metafyysinen status. Tuntuisi myös oudolta sanoa, että Pekan mieli olisi jossakin tietyssä paikassa. Voitaisiin ehkä sanoa, että se on jossakin tässä huoneessa, mutta omena on kuitenkin tietyssä paikassa, nimittäin keskellä pöytää. Vaikuttaa siis siltä, että mielet ovat perustavanlaatuisella tavalla erilaisia kuin fyysiset kappaleet. Mutta jos asia on näin, kuinka mikään mieleen liittyvä, kuten päätös syödä, voi saada aikaan fyysisen toiminnon, kuten omenan puraisun? Kuinka mieli ja ruumis ovat kausaalisessa syy-seuraussuhteessa, jos ne ovat täysin erilaisia asioita? Tätä kutsutaan mielen ja ruumiin ongelmaksi, joka sijoitetaan nykyään yleisesti mielenfilosofian alaan. Siihen kuuluu erityisesti kysymys tietoisuudesta.

[muokkaa] Metafysiikan osa-alueita

• Ontologia
• Mielenfilosofia - Ovatko kappaleet vain ominaisuuksiensa kokonaisuus? Vai onko niillä erillinen perusaines, olemassaolo?
• Uskonnonfilosofia

[muokkaa] Katso myös

• Teologia

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Churchland, Patricia Smith (2004): Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-81-X.

• Hartikainen, Erkki, Kyösti Kiiskinen & Jussi Rastas (toim.) (2005): Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’: Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija: Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä: Monitieteinen antologia. Sisältää tekstiä suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Helsinki: Luonnonfilosofian seura. ISBN 951-98191-1-8.