Geenitekniikka

Wikipedia

DNA:n emäsjärjestystä kopioidaan

Geenitekniikka on biotekniikan haara ja yleiskäsite eliön perintötekijöiden eli geenien muuntelulle sekä siinä käytetyille menetelmille. Parhaiten tunnettu ja eniten keskustelua herättänyt geenitekniikan saavutus on geenimuunneltujen elintarvikkeiden tuottaminen viljelykäyttöön.

Perinnöllisyystieteen nopea kehitys sekä DNA:n rakenteen samanlaisuus kaikilla eliölajeilla on lyhyessä ajassa mahdollistanut ihmisen puuttumisen elämän ja suvunjatkamisen perusmekanismeihin. Geenitekniikan mahdollisuuksien jatkuvasti monipuolistuessa se pakottaa ihmiskunnan myös ottamaan kantaa aivan uudenlaisiin eettisiin ongelmiin: muiden eliölajien ohella myös ihmisen perimän muuntelu on pian ajankohtainen kysymys.

[muokkaa] Geenitekniikan menetelmät

Geenitekniikan tärkeimmät menetelmät ovat DNA:n eristäminen ja pilkkominen, emäsjärjestyksen tunnistus, perintöaineksen yhdistäminen uudelleen halutulla tavalla ja lopulta sen monistaminen. Tällä tavoin eliön ominaisuuksia voidaan kehittää ihmiselle hyödyllisempään suuntaan (viljalajikkeesta voidaan esimerkiksi saada runsassatoisempi) tai jopa saada aikaan kokonaan uusia ominaisuuksia. Voidaan myös tuottaa uudenlaisia entsyymejä ja proteiineja, tästä esimerkkinä ihmisen insuliinin tuottaminen muunneltujen bakteerien avulla.

Läpimurtona geeniteknologian menetelmien kehityksessä voidaan pitää ns. katkaisu- eli restriktioentsyymien eristämistä. Nämä entsyymit ovat luonnon väline DNA-rihman pilkkomiseen. Daniel Nathans ja Hamilton Smith saivat restriktioentsyymien eristyksestä Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1978. Vastaavasti tarvitaan keino DNA:n palasten liittämiseksi uudelleen yhteen: sen hoitavat ligaasit, jotka toimivat liittäjäentsyymeinä. Tätä DNA:n katkomista ja uudelleen kokoamista kutsutaan yhdistelmä-DNA-tekniikaksi.

[muokkaa] Sovellukset

Geenitekniikan sovellusmahdollisuudet lääketieteessä ja teollisuudessa ovat käytännöllisesti katsoen rajattomat. Yleensä geenimuuntelu liitetään geenimuunneltujen elintarvikkeiden tuottamiseen tai kokeiluihin siirtogeenisillä eläimillä, mutta etenkin tulevaisuudessa geenitekniikkaa voidaan käyttää yhä enemmän muun muassa metsäteollisuudessa tai ympäristönsuojelussa kehittämällä kemikaalien hajottamiseen pystyviä entsyymejä.

Tulevaisuudessa geenitekniikka tulee yhä vahvemmin mukaan myös lääketieteeseen, erityisesti perinnöllisten sairauksien hoitoon. Samoin joudutaan yhä enemmän ottamaan kantaa siihen, missä määrin jos lainkaan ihmisen perimään kajoaminen sallitaan.

[muokkaa] Riskit ja mahdollisuudet

Nainen työssä riisipellolla

Argumentteja geenitekniikan puolesta:

Jatkuvasti kasvavan ihmiskunnan ruokkimiseksi ruoantuotantoa on tehostettava.
Geenimuunnellut viljelykasvit voidaan saada viihtymään melko huonoissakin olosuhteissa, mikä kasvattaa maapallon potentiaalista viljelypinta-alaa ja lisää tuotantoa.
Geenimuunneltujen viljelykasvien käyttö vähentää torjunta-aineiden tarvetta ja parantaa maanviljelijöiden toimeentuloa myös kehitysmaissa.^[1]
Geneettisesti muunnellut lajikkeet eivät eroa merkittävästi ihmisten tai luonnon tähän asti jalostamista. Geenitekniikka on vain keino nopeuttaa siitoseläinten valintaan perustuvaa jalostusprosessia.

Argumentteja geenitekniikkaa vastaan:

Geenien muuntelulla voi olla odottamattomia seurauksia sekä muunnellun organismin että sen ympäristön kannalta esimerkiksi siinä tapauksessa, että geenimuunnellut kasvit leviävät pelloilta luontoon. Tätä on vaikea, jopa mahdoton kontrolloida.
Nälänhädässä ongelma ei ole ruoan määrä vaan sen jakautuminen.
Maapallon biodiversiteetti voi köyhtyä. Jos viljelykasveista kehitetään mahdollisimman vastustuskykyisiä torjunta-aineille, eivät villit kasvit enää selviä kilpailussa. Samoin hyönteisille myrkyllisten kasvien kehittäminen voi johtaa hyönteis- ja siten esimerkiksi lintukannan romahdukseen.
Torjunta-aineiden sietokyky voi siirtyä geenimuunnelluista lajeista rikkakasveihin.
Valta maatalouden alalla siirtyy liiaksi bioteknologian yritysten käsiin.
Geenimuunnellut viljelylajikkeet saastuttavat perinteisten lajikkeiden perimän.
Geenimuunneltujen viljelylajikkeiden suosiminen ei todellisuudessa aina vähennä tarvittavien torjunta-aineiden määrää. ^[2]

Eräs näyttö geenitekniikan puolesta ovat muun muassa uudet runsaasti A-vitamiinia sisältävät riisilajikkeet (ns. kultainen riisi), jotka pyrkivät torjumaan kehitysmaiden ihmisten yksipuolisen ruokavalion aiheuttamia ongelmia. Uuden riisilajikkeen toivotaan pelastavan miljoonien hengen sekä estävän puolen miljoonan ihmisen sokeutumisen vuodessa.^[3] Toisaalta riisilajiketta on myös kritisoitu voimakkaasti: riisiä pitäisi syödä päivässä kilokaupalla, jotta vitamiinin vähimmäismäärä tulisi täyteen. Lisäksi vastustajien mukaan kultaisen riisin tutkimustyöhön uhratuilla varoilla ongelmaa olisi voitu merkittävästi lieventää käyttämällä tehokkaampia ja yksinkertaisempia menetelmiä. ^[4]^[5]

[muokkaa] Poliittiset vaikutukset

Muun muassa kansalaisten epäluulo sekä ympäristöjärjestöjen kampanjointi ovat pakottaneet hallitukset ottamaan kantaa geenimuunneltujen elintarvikkeiden tuotantoon ja maahantuontiin poliittisessa päätöksenteossa. Siinä missä EU vaatii elintarvikkeisiin merkinnän geenimuunnelluista raaka-aineista, Yhdysvallat ei ole katsonut tätä tarpeelliseksi. Huhtikuussa vuonna 2004 Venezuelan presidentti Hugo Chávez kielsi geneettisesti muunneltujen siementen käytön maassa. Seuraavan vuoden tammikuussa Unkarin hallitus kielsi geenimuunneltujen maissinsiementen kylvämisen ja maahantuonnin, vaikka EU oli ne hyväksynyt^[6].