Tiger

Wikipedia

Tiger-panssarivaunuja Normandiassa
Panzerkampfwagen VI "Tiger"
Pituus	Putkella: 8,45 m Ilman putkea: 6,316 m
Leveys	3,72 m
Korkeus	3 m
Taistelupaino	57 t
Telaketjut	Kaksiharjainen Kgs 63/725/130, leveys 725 mm, telapaine 1.04kg/cm²
Maksiminopeus	45 km/h (hetkellisesti) tiellä 20 km/h maastossa
Toimintasäde	125 km
Pääase	88 mm KwK 36 L/56 panssarivaunukanuuna
Muu aseistus	2 MG 34 -konekivääriä
Panssarointi	100 mm
Moottori	Maybach HL 230 P45 (V-12 bensiini) 700 hp 515 kW
Miehistö	johtaja, ampuja, lataaja, ajaja, radisti
Valmistusmaa	Saksa

Tiger eli Panzerkampfwagen VI "Tiger" Ausf. E tai Sonderkraftfahrzeug 181, Sd.Kfz. 181 oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen raskas panssarivaunu. Vuonna 1944 Adolf Hitler määräsi roomalaisen järjestysnumeron poistettavaksi Tigerin, kuten myös Pantherinkin nimestä. Tiger otettiin käyttöön vuoden 1942 lopulla.

Nimen Tiger (tiikeri) keksi Ferdinand Porsche. Vaunusta tehtiin muutamia muunnoksia, kuten 380 mm rakettiaseella varustettu Sturmtiger.

Sisällysluettelo 1 Suunnittelu 2 Tiger taistelussa 3 Tekniset tiedot 4 Muunnoksia 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Suunnittelu

Henschel aloitti raskaan panssarivaunun suunnittelun jo keväällä 1937. Vuonna 1941 Henschel, Porsche, MAN ja Daimler-Benz jättivät suunnitelmansa 75 mm:n tykillä varustetusta 35 tonnin vaunusta. Neuvostoliiton T-34:n ilmestyminen pakotti kuitenkin siihen astiset suunnitelmat romukoppaan. Aikaisemmasta kehitetty panssarointi nosti painon aina 45 tonniin ja tykin kaliiperi vaihtui samassa 88 mm:n. Prototyypin piti olla valmiina 20. huhtikuuta 1942, Hitlerin syntymäpäiväksi. Ajan puutteen vuoksi entiset suunnitelmat kierrätettiin uuden vaunun perustaksi. T-34:n joitain kehittyneitä ominaisuuksia, kuten kaltevaa panssarointia, ei katsottu tarvittavan konseptin oltua riittävän vahva ja tehokas jo sellaisenaan mm. pystysuoran etupanssarin käsittäessä 100mm:n paksuudelta saksalaista Ruhrin terästä.

Porsche ja Henschel toimittivat prototyypit määräaikaan mennessä. Henschelin suunnitelma hyväksyttiin, mutta siihen otettiin Porschen torni. Tuotanto alkoi elokuussa 1942. Porschen mallia tilattiin myös 90kpl, mutta niitä ei koskaan käytetty. Rungot käytettiin Panzerjäger Tigeriin, joka tunnetaan paremmin nimillä Elefant tai Ferdinand, valmistukseen.

Moottorina oli aluksi 590 hevosvoiman 21-litrainen Maybach, mutta se korvattiin vuoden 1943 keväällä 700 hevosvoiman 23,1-litraisella voimanlähteellä. Vaihdelaatikko oli puoliautomaattinen hydraulinen Maybach Olvar. Vaunun voimansiirtojärjestelmä oli aikanaan hyvin moderni ja teknisesti edistyksellinen. Esimerkiksi esivalintainen vaihdelaatikko ja ohjauspyörä mahdollistivat hyvän ajettavuuden ja regeneratiivinen kaksisädeohjausjärjestelmä piti tehohäviöt hyvin pieninä. Valitettavasti Tigeriä vaivasi kuitenkin tekninen epäluotettavuus ja suuri huollon tarve. Tiger oli ensimmäinen saksalaistankki jossa oli limittäinen Famo-telapyörästö. Tämä paransi maasto-ominaisuuksia, mutta lisäsi ja vaikeutti telakoneiston huoltoa. Pyöriin jäi helposti lunta, mutaa tai kiviä, jotka jäätyessä tai kiinni jäädessään pystyivät estämään tai jopa rikkomaan telaketjuston teknisesti monimutkaisen rakenteen. Neuvostoliittolaiset huomasivat tämän ja ajoittivat toisinaan hyökkäyksensä aamuiksi, jolloin Tigerit eivät olleet aina täysin toimintakykyisiä. Vaunun massa oli 55–57 tonnia, mikä teki siitä painavimman koskaan siihen asti valmistetun saksalaisen panssarivaunun. Yksistään jo torni painoi 11 tonnia, ja sen kääntöjärjestelmä oli osin hydraulinen. Tigerissä oli monia hienoja teknisiä ratkaisuja, eikä sen valmistuksessa juurikaan säästelty mitä valmistusmenetelmiin ja materiaaleihin tulee. Tämä johti uskomattoman korkeisiin valmistuskustannuksiin: 250 000 silloista markkaa (Reichsmark) ilman aseistusta. Vertailun vuoksi todettakoon, että PzKpfw V Panther maksoi niin ikään ilman aseistusta 117 000 ja PzKpfw IV 103 500 markkaa.

Tigeriä on usein sanottu hitaaksi ja kömpelöksi vaunuksi, mutta todellisuudessa sen nopeus oli täysin vertailukelpoinen tai jopa ylivoimainen suhteessa liittoutuneiden päätyyppeihin. Vaikkakaan Tigerin suurinta nopeutta 45 km/h, 3 000:lla kierroksella minuutissa, ei voitu käyttää kuin aivan hetkellisesti, oli sen hieman alemmalla kierrosluvulla, noin 2 500 kierrosta minuutissa saavuttama nopeus 38 km/h edelleen useimpien liittoutuneiden vaunujen tasolla. Liittoutuneiden pääasiallisten panssarivaunutyyppien huippunopeudet vaihtelivat M4 Sherman -vaunujen eri tuotantomallien 34–42 km:n tuntinopeudesta Churchillin suoranaiseen etanavauhtiin 20–26 km/h. Myöskään Iosif Stalin-2:n huippunopeus ei ollut suurempi kuin 37 km/h. Noin 55km/h nopuden saavuttavalle T-34:lle Tiger eittämättä hävisi nopeudessa. Kömpelyydestä ei myöskään voitane puhua, sillä Tigerin monisädeohjausjärjestelmä mahdollisti hyvin tarkan ja kevyen ohjauksen, ja jarrua käyttämällä vaunu voitiin tarvittaessa kääntää sisäkaarteen puoleisen telan keskipisteen ympäri. Tigerin vaihteisto mahdollisti myös kääntymisen täysin paikoillaan, siten että telaketjut vetivät eri suuntiin. Suurimmat ongelmat olivat telakoneiston ja voimansiirron luotettavuusongelmat sekä lyhyt toimintasäde. Tämän lisäksi Tigerin suuri massa aiheutti joitakin rajoituksia siltojen suhteen.

Vaunussa oli viiden hengen miehistö, ja se oli aseistettu 88 mm KwK 36 L/56-tykillä. Etupanssari oli 100 mm paksu, tykin asekilpi 120 mm ja tornin ja rungon sivu- ja takaosien panssaronti 80 mm. Kannessa ja tornin katossa panssarointi oli vain 25–40 mm, saman verran kuin tuonaikaisilla keskiraskailla vaunuilla.

Ensimmäiset vaunut suunniteltiin sukeltaviksi. Niiden piti pystyä ylittämään 4 metrin syvyinen vesistöeste ja pysyä veden alla 2,5 tuntia. Tämä ominaisuus hylättiin 495 valmistetun vaunun jälkeen.

Tigerin tuotanto alkoi elokuussa 1942 ja 1 355 rakennettiin elokuuhun 1944 mennessä, jolloin valmistus päättyi. Tuotanto oli aluksi 25 kpl kuukaudessa ja huhtikuussa 1944 suurimmillaan 104. Suurin vahvuus, 671 vaunua saavutettiin 1. heinäkuuta 1944. Tiger II:n valmistus aloitettiin tammikuussa 1944. Nimestään huolimatta Tiger II oli alun alkaen oma itsenäinen vaunukonseptinsa.

[muokkaa] Tiger taistelussa

Valtaosa Tigereistä palveli erillisissä raskaissa panssarivaunupataljoonissa, jotka voitiin armeijan tai armeijakunnan käskystä alistaa alemmille, divisioonatason yksiköille. Tigereillä varustetun raskaan panssarivaunupataljoonan määrävahvuus oli 45 vaunua, mutta käytännössä pataljoonat olivat huoltojen ja tappioiden takia ani harvoin määrävahvuisia.

Tiger pystyi tuhoamaan T-34:n tai Churchill IV:n jopa 1 300 metrin etäisyydeltä. T-34:n etupanssari oli ensimmäisissä vaunuissa 45 mm, mutta sen paksuutta lisättiin noin 60–70 milliin. T-34:n 30 asteen kulmassa oleva etupanssari lisäsi panssarin suojavaikutusta noin puolella ja ammus kimposi pienen iskukulman takia usein panssarista. T-34:n, kuten muidenkin neuvostovaunujen panssariteräs saattoi joskus olla huonolaatuista ja siitä oli jätetty pois monia tärkeitä ainesosia, kuten nikkeli. Tämän lisäksi Neuvostoliitossa käytettiin paljon valettua panssariterästä, joka oli merkittävästi heikompaa kuin valssattu teräs. Varhaisten T-34:en tykki oli heikko, eikä pystynyt lävistämään Tigerin etupanssaria. Vastaukseksi Tigerille Neuvostoliitto kehitti lopulta IS-2-vaunun ja varusti rynnäkkötykkejään ja panssarintorjuntavaunujaan raskailla 122 ja 152 mm:n tykeillä. Myös T-34 varustettiin viimein parannetulla 85 mm:n tykillä. Länsiliittoutuneiden taktiikkana oli usein hyökätä ryhmissä, yhden ryhmän hämätessä Tigerin miehistöä ja toisten pyrkiessä taka- tai sivuasemaan. Tigereiden hyökätessä puolustajan oli pysyttävä piilossa ja odotettava kunnes vaunu tulisi riittävän lähelle. Brittijoukot käyttivät tätä taktiikkaa kohdatessaan ensimmäisen kerran Tigereitä Pohjois-Afrikassa ja saivat tuhottua vaunun 6-naulaisella (57 mm) pst-tykillä, jonka ammus läpäisi Tigerin sivupanssarin.

Tiger pystyi myös tuhoamaan M4 Shermanin pitkiltä matkoilta. Ensimmäiset Shermanit oli tarkoitettu jalkaväen tukemiseen ja niiden 75 mm:n tykin lähtönopeus oli pieni. Yhdysvaltain armeijan taktiikkaan ei kuulunut taisteleminen taistelupanssarivaunuja vastaan taistelupanssarivaunuilla, vaan he käyttivät panssarintorjuntaan mieluummin erikoistuneita panssarintorjuntavaunuja kuten M36 Jackson. Kunnollista raskasta taistelupanssarivaunua Yhdysvallat ei saanut kentälle ennen sodan loppua.

Tiger soveltui hyökkäystehtäviä paremmin puolustustaisteluun. Ajan puutteen vuoksi vaunu otettiin käyttöön useita kuukausia suunniteltua aiemmin, ja ensimmäiset mallit osoittautuivat epäluotettaviksi. Ensimmäisessa taistelussaan 23. syyskuuta 1942 Leningradin lähellä suomaastossa Tigerin huonot puolet korostuivat. Saksalaisten harmiksi Tigerin voimansiirtojärjestelmää ei koskaan saatu kehitettyä riittävän luotettavaksi. Suuri osa Tigerien tappioista johtui teknisistä viosta tai polttoaineen loppumisesta. Jos vaunua ei saatu hinattua pois taistelukentältä korjattavaksi, jäi usein vaunumiehistön ainoaksi vaihtoehdoksi räjäyttää tai polttaa vaunu, jottei se jäisi toimintakuntoisena vihollisen käsiin.

Tiger oli kuitenkin vahvan panssarointinsa ja erittäin tehokkaan tykkinsä vuoksi yksi toisen maailmansodan pelätyimpiä vaunuja. Oikeissa käsissä Tiger oli erittäin vaarallinen vastustaja. Hieman käsitystä vaunun tehokkuudesta saattavat antaa 502. raskaan panssarivaunupataljoonan (schwere Panzer-Abteilung 502) tuhoamislukemat. Kyseinen pataljoona tuhosi vuosina 1942–1945 1 400 vihollispanssaria ja menetti itse 107 Tigeriä, jolloin tuhoamissuhteeksi muodostuu 1:13 saksalaisten hyväksi.

Kuuluisin Tiger I -kalustolla taistellut vaununjohtaja lienee 1. SS-panssariarmeijakunnan 101. raskaan SS-panssarivaunupataljoonan 2. komppanian päällikkö SS-Hauptsturmführer (kapteeni) Michael Wittmann, joka tuhosi vaunuineen yhteensä noin 138 vihollispanssaria. Eräs syy Wittmannin menestykseen oli vaunumiehistön saumaton yhteistyö. Ajaja käänsi tarvittaessa, jopa oma-aloitteisesti, vaunua maalin suuntaan tulenavausta nopeuttaakseen ja ampuja Balthasar Woll saattoi pikatilanteessa avata tulen ilman tulikomentoa. Tunnetuin Wittmannin saavutuksista on Villers-Bocagen taistelu Normandiassa. Wittman huomasi englantilaisen 7. panssaridivisioonan 22. panssariprikaatin olevan etenemässä kenenkään estämättä kohti armeijakunnan sivustaa ja Caenia tietä pitkin marssien. Wittmannille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä, täysin ohjesäännön vastaisesti, yhdellä vaunulla 22. panssariprikaatin marssirivistön kimppuun. Wittmann ajoi vaunuineen marssirivistön vierellä vastakkaiseen suuntaan tuhoten 25 panssarivaunua, 14 puolitela-ajoneuvoa ja 14 Universal Carrier-kuljetuspanssarivaunua aivan lähietäisyyksiltä. Villers-Bocagen taistelun jälkeen Wittmannille myönnettiin miekat tammenlehvien lisäksi hänen Rautaristin Ritariristiinsä. Toinen hyvin kuuluisa Tiger-vaununjohtaja on Oberleutnant (luutnantti) Otto Carius. Carius taisteli pääasiassa 502. raskaassa panssarivaunupataljoonassa itärintamalla ja tuhosi yli 150 panssarivaunua ja 124 muuta ajoneuvoa ja panssarintorjuntatykkiä uransa aikana.

Luettelo eniten vihollispanssareita tuhonneista Tiger-vaununjohtajista löytyy www.alahamby.com:ista, [1].

[muokkaa] Tekniset tiedot

• Valmistaja: Henschel & Sohn AG
• Miehistö: 5 (johtaja, ampuja, lataaja, ajaja ja radisti)
• Taistelupaino: 56 tonnia
• Mitat
  • Pituus putken kanssa: 8,45 m
  • Pituus ilman putkea: 6,316 m
  • Leveys: 3,72 m taisteluteloilla, 3,14 m marssiteloilla
  • korkeus: 3,0 m
  • Maavara: 0,47 m
• Nopeus: 45 km/h (hetkellisesti)
• Tomintamatka: 125 km (tiellä)
• Taistelutelat: Kgs 63/725/130
  • Tyyppi: kaksiharjainen
  • Leveys: 725 mm
  • Kosketuspituus: 3,605 m
  • Telakenkien lukumäärä/tela: 96
  • Telapaine: 1,04 kg/cm²
• Jousitus: sauvajouset
• Iskunvaimentimet: kummallakin puolella 2:ssa ensimmäisessä ja 2:ssa viimeisessä telapyörässä
• Esteen ylityskyky: 0,8 m
• Kaivannon ylityskyky: 2,5 m
• Kahlauskyky: 1,6 m
• Moottori: Maybach HL 230 P45
  • Tyyppi: V-12 bensiini
  • Maksimiteho: 700 hv / 3000 kierr/min
  • Iskutilavuus: 23,1 l
  • Kulutus: 432 l/100km
  • Polttoainetäyttö: 569l
• Vaihteisto: Maybach OLVAR 40 12 16
  • Tyyppi: esivalintainen, hydraulinen
  • Vaihteet: 8/4
• Ohjausjärjestelmä: Henschel L600C
  • Tyyppi: kaksisäde-regeneratiivinen
• Ohjaussuhde: 1:2,8
• Radiolähetin: FuG 5
• Radiovastaanotin: FuG 2

Aseistus:

• Pääase: 8.8 cm Kwk 36
  • Tyyppi: panssarivaunukanuuna
  • Kaliiperi: 88 mm
  • Putken pituus: 56 kaliiperia
  • Lukko: puoliautomaattinen kiilalukko, pystysuunnassa liikkuva sulkukappale
  • Ammustyyppi: patruunalaukaus
  • Alikaliiperiammuksen lähtönopeus: 930 m/s
  • Sivusuuntausala: 360°, hydraulinen
  • Korkeussuuntausala: +15/-8°, manuaalinen
  • Ammuksia: 92
• Konekivääri: MG-34
  • Lukumäärä: 2
  • Sijainti: etulevyssä oikealla ja putken suuntaisesti oikealla tornissa
  • Kaliiperi: 7,92 mm (8 mm Mauser)
  • Tulinopeus: noin 900 ls/min
  • Ammuksia: 4 800
• Tykin tähtäin: Zeiss TZF 9b, myöh. TZF 9c
  • Tyyppi: binokulaarinen tähtäinkaukoputki (TZF 9b), (9c monokulaarinen)
  • Suurennos: 2,5x (TZF 9b ja 9c)
  • Näkökenttä: 26° (TZF 9b ja 9c)
• Muut ammunnanhallintalaitteet
  • Haarakaukoputki: ei kiinteä, voidaan kiinnittää vaununjohtajan kupuun
  • Etäisyysmittari: ei kiinteä, voidaan kuljettaa mukana

[muokkaa] Muunnoksia

• Jagdpanzer Elefant (Porschen alusta) (Sd. Kfz. 184)
• Sturmpanzer VI Sturmtiger (38 cm raketinheitin)
• Bergetiger (Sd. Kfz. 185)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Youtube: [2] Panzer VI (video)
• Youtube: [3] Tiger näytöksessä (video)
• Youtube: [4] Tigerin käynnistys (video)

Kansallissosialistisen Saksan Panzerkampfwagen-panssarivaunusarja
Panzerkampfwagen I · Panzerkampfwagen II · Panzerkampfwagen III · Panzerkampfwagen IV · Panzerkampfwagen V "Panther" · Panzerkampfwagen VI "Tiger" & Tiger II · Panzerkampfwagen VII "Maus"