Natsi-Saksa

Wikipedia

Großdeutsches Reich

Natsi-Saksa vuonna 1939.

Valtiomuoto

Tasavalta

Valtakunnanjohtaja

Adolf Hitler (1933-1945)
Karl Dönitz (1945)

Pääkaupunki

Berliini

Muita kaupunkeja

Hampuri, Köln, München, Wien

Pinta-ala

633 786 km² (1939) km²

69 314 000

valtakunnanmarkka

olemassa

1933-1945

Kansallislaulu

Das Lied der Deutschen

Natsi-Saksa, Kansallissosialistinen Saksa tai Kolmas valtakunta viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsipropaganda käytti myös apokalyptistä nimitystä tuhatvuotinen valtakunta.

Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa natsien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Saksalaisen vallan perintöä korostettiin natsien propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa.

Natsi-Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Esimerkiksi sellaiset taideteokset, jotka eivät miellyttäneet natsijohtajia, leimattiin "rappiotaiteeksi".

Historiaan natsi-Saksa jäi etenkin toisen maailmansodan vuoksi, sekä toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä "die endgültige Endlösung" (lopullinen ratkaisu).

Sisällysluettelo

1 Politiikka
2 Talous
3 Kulttuuri
4 Urheilu
5 Kansanterveys
6 Rasismi ja joukkomurhat
- 6.1 Rotuhygieniaohjelma
- 6.2 "Lopullinen ratkaisu"
7 Natsi-Saksan organisaatioita
8 Lähteet
9 Kirjallisuutta

[muokkaa] Politiikka

Saksan lippu 1933-1935

Kansallissosialistista Saksaa johti Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP), jonka johtajana, ja samalla käytännössä kaiken vallan haltiana, oli valtakunnankanslerin ja presidentin yhdistetty virka, Führer (johtaja), joka kuului Adolf Hitlerille vuodesta 1933. Muut puolueet olivat kiellettyjä.

[muokkaa] Talous

Valtio valvoi Saksan taloutta. Kaikille saksalaisille taattiin työ. Hitlerin järjestämien, suurten rakennushankkeiden, yhdessä maailmantalouden lamasta toipumisen kanssa Saksa onnistui voittaa Weimarin tasavallanaikainen suuri työttömyys.

Natsi-Saksan teollisuus keskittyi erityisesti raskaaseen teollisuuteen ja sotateollisuuteen.

[muokkaa] Kulttuuri

Juliste vuodelta 1940. Teksti: "Nuoriso palvelee Führeriä. Kaikki kymmenvuotiaat Hitler-Jugendiin."

Arno Breker, Soihdunkantaja (aikaisemmin Puolue), 1939, pronssi, yksityiskohta.

Natsien vainon kohteeksi joutui moderni taide. "Rappiotaiteeksi" julistettiin kaikki vuosisadan alussa syntyneet modernismin suuntaukset, kuten kuten impressionismi, ekspressionismi, dada, uusasiallisuus, surrealismi, kubismi ja fauvismi. Saksalaiset avantgardetaiteilijat leimattiin sekä valtion vihollisiksi, että uhkaksi Saksan kansakunnalle. Monet pakenivat maasta ja menettivät maineensa sekä luotettavuutensa.

Natsi-Saksan kulttuurissa ihannoitiin arjalaista rotua, saksalaisuutta ja johtajaa. Hitlerin henkilökultti oli merkittävä osa Saksan kulttuuria. Propagandalla oli suuri osuus ihmisten elämässä. Televisiot, kadut ja radiot täyttyivät natsipropagandasta. Hitler esitettiin suurena pelastajana, arjalainen rotu ylivertaisena ja juutalaiset ja muut "ali-ihmiset" pahassa valossa.

Natsisaksalainen musiikki keskittyi yleensä marsseihin ja muihin saksalaismielisiin, klassisiin kappaleihin. Richard Wagnerin musiikki oli suosittua ja häntä pidettiin arvossa hänen juutalaisvastaisten mielipiteidensä takia.

Elokuvateollisuus oli täysin valtiosta riippuvainen. Hitlerin suosikkiohjaaja Leni Riefenstahl ohjasi kuuluisimman natsielokuvan, Tahdon riemuvoitto, joka oli dokumentti NSDAP:n puoluekokouksesta. Elokuva palkittiin elokuvallisista ansioistaan mm. Yhdysvalloissa.

Kaikkien alojen taidekriitikoiden täytyi kuulua Valtakunnan kulttuurikamariin ja vuodesta 1936 heidän täytyi hankkia pätevöitymistodistus propagandaministeriöstä.

[muokkaa] Urheilu

Arkkitehti Werner March suunnitteli Berliinin olympiastadionin, joka valmistui vuonna 1936.

Urheilua pidettiin suuressa arvossa. Valtiollisen satsauksen turvin saksalaiset menestyivät urheilukentillä paremmin kuin koskaan aiemmin. Berliinin vuoden 1936 olympiakisoista tuli natsiolympialaiset joka suhteessa tavalla, jota on pidetty myöhemmin häpeänä olympialiikkeelle. Aikaisemmin samana vuonna Saksa järjesti myös Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaiset sekä epäviralliset (Saksa ei sillä hetkellä ollut FIDEn jäsen) shakkiolympialaiset Münchenissä. Propagandatarkoituksessa juutalaisten ja muiden hyljeksittyjen ryhmien vainoa lievennettiin kisojen alla ja niiden aikaan.

Puolueen näkemyksen kisoista sekä urheilusta ja ruumiinkulttuurista laajemminkin kitetytti Leni Riefenstahlin olympialaisista valmistama propagandanistinen dokumenttielokuva Olympia.

[muokkaa] Kansanterveys

Yksi vallitsevan ideologian kulmakivistä oli kansanterveyden edistäminen. Toimintamuotoja olivat tupakoinnin vastustamiskampanjat, asbestirajoitukset, työturvallisuus- ja turvallisuussäännökset jne. ^[1]

[muokkaa] Rasismi ja joukkomurhat

[muokkaa] Rotuhygieniaohjelma

Natsien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin syksyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

[muokkaa] "Lopullinen ratkaisu"

Pakkotyövankeja Buchenwaldissa 1945

Natsihallinnon laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja natsit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkotus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin.

Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyi natsi-Saksan hallinto Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi.

Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 4,2–6,3 miljoonaa juutalaista, 0,2–1,8 miljoonaa romania, 2,6–4,0 miljoonaa pääasiassa neuvostoliittolaista sotavankia, sekä toista miljoonaa poliittista vankia ja homoseksuaalia.