Sokraattinen dialogi
Wikipedia
Sokraattiset dialogit (kreik. Σωκρατικόι λόγοι tai Σωκρατικόι διάλογοι, Sôkratikoi (dia)logoi, "keskustelut Sokrateen kanssa")[1] ovat antiikin Kreikassa 400- ja 300-lukujen eaa. vaihteessa kehittynyt kirjallisuuden tyylilaji, joka on säilynyt nykypäiviin erityisesti Platonin ja Ksenofonin dialogeissa. Ne ovat joko näytelmällisiä tai kertovia, ja niissä henkilöhahmot keskustelevat moraalisista ja filosofisista ongelmista sokraattista metodia käyttäen.
Aristoteleen mukaan ensimmäinen sokraattisia dialogeja kirjoittanut oli Aleksamenos Teoslainen,[2] mutta hänestä ei tiedetä mitään muuta, ei sitä, esiintyikö Sokrates hänen teoksissaan eikä sitä, kuinka oikeassa Aristoteles oli antaessaan hänestä epäsuopean arvion. Platonin ja Ksenofonin lisäksi sokraattisia dialogeja kirjoittivat myös monet muut sokraatikot, kuten Antisthenes, Aiskhines, Faidon ja Eukleides Megaralainen, sekä myöhemmät kirjailijat, kuten Aristoteles, Theokritos sekä Cicero, joka kirjoitti dialoginsa latinaksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Dialogien lajityyppi
Täsmällisimmin termillä viitataan dialogeihin, joissa päähenkilönä on Sokrates, mutta tyylilajiin kuuluu myös muunlaisia teoksia: mm. Platonin Lait ja Ksenofonin Tyranni ovat sokraattisia dialogeja, joissa joku muu viisas mies johtaa keskustelua (Laeissa tuntematon ateenalainen, Tyrannissa Simonides Keoslainen). Samoin dialogien tyyli voi vaihdella: Platonin dialogit sisältävät yleensä vain keskustelijoiden puheenvuorot, kun taas Ksenofonin dialogit on kirjoitettu eteneväksi kertomukseksi, joihin sisältyy myös tilanteen kuvausta.
Sokraattisia dialogeja tulee pitää ennen kaikkea fiktiona. Dialogien asetelmat ovat lavastettuja, eivätkä ne noudata tapahtumien historiallista järjestystä. Monet dialogeissa kuvatut tapahtumat, kuten henkilöiden kohtaamiset, ovat ajoitusten vuoksi mahdottomia. Osa tapahtumista ja henkilöistä on selvästi keksitty, jotta kirjoittaja voisi esitellä jonkun filosofisen teeman tai ajatuksen.[3]
Esimerkiksi Platonin dialogissa Parmenides Parmenides ja Zenon tapaavat nuoren Sokrateen. Tämä olisi teoriassa ajoituksellisesti mahdollista, mutta ei todennäköistä. Vielä selvempi ristiriita on dialogissa Meneksenos, jossa Sokrates pitää hautajaispuheen, joka liittyy vuoden 386 eaa. tapahtumiin — eli tapahtumiin kolmetoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Platon on kuitenkin ollut taitava luomaan illuusion historiallisesta paikkansapitävyydestä, ja usein henkilöitä ja tapahtumia on erehdytty ajoittamaan hänen dialogiensa mukaan. Selvemmin keinotekoisia ovat Ksenofonin dialogit. Hän ilmoittaa useissa teoksissaan (esim. Pidot, Muistelmia, Taloudenhoitaja) olleensa itse paikalla, mutta tämä ei voi pitää paikkansa. Tällainen ilmoitus vaikuttaa olevan lähinnä keino esittää teoksen sisältö kertomuksena ilman erillistä kertojahahmoa.[3]
[muokkaa] Sokraattisia dialogeja
[muokkaa] Platon
- Katso myös: Platonin dialogit
Yleisesti kaikkia Platonin varhaisen kauden dialogeja pidetään sokraattisina dialogeina, mutta joskus mukaan luetaan myös myöhempiä teoksia. Platonin sokraattiset dialogit alkavat myöhempiä dialogeja useammin "Mitä on...?" -tyyppisellä kysymyksellä ja päättyvät usein aporiaan, umpikujaan eli epäonnistumiseen löytää tyydyttävä vastaus.
- Euthyfron (Mitä on hurskaus?)
- Lakhes (Mitä on rohkeus?)
- Menon (Mitä on hyve?)
- Lysis (Mitä on ystävyys?)
- Valtio (Mitä on oikeudenmukaisuus?)
- Kharmides (Mitä on itsehillintä?)
- Ensimmäinen Alkibiades (Mitä on oikeudenmukaisuus?)
- Laajempi Hippias (Mitä on jalous?)
[muokkaa] Ksenofon
- Pidot
- Sokrateen puolustuspuhe
- Tyranni (Hieron)
[muokkaa] Muita
- Cicero: De re publica
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Lähteet
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 118. Suomennos Marke Ahonen. Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki 2003.
- Kahn, Charles H: "Socratic dialogues". Teoksessa E. Craig (toim.), Routledge Encyclopedia of Philosophy. Routledge, Lontoo 1998.
