Sokraatikot

Wikipedia

Sokrates oppilaineen (Johann Friedrich Greuter)

Sokraatikoilla tarkoitetaan Sokrateen oppilaita. Sokrates ei itse perustanut omaa filosofista koulukuntaa, mutta hänen oppilaansa perustivat lukuisia sokraattisia koulukuntia, joista kehittyivät myöhemmin lähes kaikki kreikkalaisen filosofian suurimmat koulukunnat, tai ainakin Sokrateen vaikutus välittyi niihin erilaisten opettaja-oppilas-ketjujen kautta.

Sokrateen tunnetuimmat oppilaat olivat Platon, Ksenofon ja Antisthenes. Platonia ei kuitenkaan useimmiten lasketa varsinaiseksi sokraatikoksi eikä hänen Akatemiaansa lueta sokraattisten koulujen joukkoon. Antiikin aikana Platonia pidettiin kuitenkin pitkään yhtenä sokraatikkona muiden joukossa eikä häntä pidetty aina edes sokraatikoista tärkeimpänä tai edes Sokrateen perinnön varsinaisena jatkajana samassa määrin kuin muita sokraatikkoja — hänen ei ole yleensä katsottu kuuluneen Sokrateen varsinaiseen sisäpiiriin.

Eräs yhteinen piirre sokraatikoille oli se, että he kirjoittivat lukuisia sokraattisia dialogeja, joissa totuutta etsittiin sokraattista metodia käyttäen.

[muokkaa] Sokraatikkoja

Sokraatikkoja on tutkinut erityisesti G. Giannantoni teoksessaan Socratis et Socraticorum Reliquiae. Hän luettelee yhteensä noin seitsemänkymmentä sokraatikkoa.

Merkittävimmät sokraatikot olivat:

[muokkaa] Sokraattiset koulukunnat

Sokrateen kuoleman ja sitä seuranneen n. 150 vuoden aikana useat kreikkalaiset filosofiset koulukunnat esittivät olevansa Sokrateen ainoita oikeita perillisiä. Koulujen perustajat olivat yleensä Sokrateen välittömiä oppilaita, ja myöhemmät johtajat heidän oppilaitaan alenevassa opettaja-oppilas -ketjussa.

Tärkeimmät sokraattisista koulukunnista olivat Antistheneen perustama kyyninen koulukunta, Aristippoksen perustama kyreneläinen koulukunta ja Eukleideen perustama megaralainen koulukunta. Megaralaisesta koulukunnasta erkaantui myöhemmin Eukleideen oppilaan Klinomakhos Thuriilaisen perustama dialektinen koulukunta. Lisäksi Faidon perusti elisläisen koulukunnan, josta on kuitenkin säilynyt vain vähän tietoja.

Sokraattiset koulukunnat keskittyivät Sokrateen tavoin etiikkaan ja jatkoivat hänen aloittamaansa hyveen etsintää, mutta päätyivät osittain hyvin erilaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi kyynikoiden mielestä olemassaolon perimmäinen tarkoitus oli juuri hyve, ei nautinto, kyreneläisten mielestä taas nautinto oli kaikkein suurin hyvä ja nimenomaan ruumiillisessa muodossa. Osa sokraattisista koulukunnista suhtautuikin toisiinsa vihamielisesti. Etiikan lisäksi jotkut sokraatikot pohtivat dialektisten periaatteiden seurauksia logiikalle ja metafysiikalle.

Sokraattiset koulukunnat vaikuttivat erityisesti hellenistisen filosofian koulukuntiin, stoalaisiin, epikurolaisiin ja skeptikoihin. Stoalaisuus kehittyi kyynisyyden pohjalle, kyreneläinen koulukunta muodosti sillan Sokrateen ja epikurolaisuuden välille, ja megaralaisuus puolestaan vaikutti skeptisyyteen.