Samuel Josef Agnon
Wikipedia
Samuel Josef Agnon (17. heinäkuuta 1888 – 17. helmikuuta 1970) oli israelilainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1966.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Agnon oli alkuperäiseltä nimeltään Shmuel Yosef Czaczkes. Hän syntyi Buczaczin kaupungissa, silloisen Itävalta-Unkarin Galitsia-nimisessä osassa, missä eli ennen toista maailmansotaa suuri juutalaisväestö (alue kuuluu nykyään Ukrainaan). Hänen isänsä Shalom Mordechai Halevy oli koulutukseltaan rabbiini, mutta työskenteli turkisalalla. Nuori Samuel ei käynyt koulua, vaan hänen vanhempansa opettivat häntä kotona. Kahdeksanvuotiaana hän osasi kirjoittaa ja lukea hepreaa ja jiddišiä ja luki ahkerasti juutalaisen sivistysliikkeen Haskalan hepreankielisiä kirjailijoita. Viisitoistavuotiaana hän kirjoitti ensimmäisen runonsa. Tämän jälkeen hän alkoi kirjoittaa heprean- ja jiddishinkielisiä runoja ja kertomuksia, joista useita julkaistiin Galitsiassa.
Vuonna 1908 Agnon muutti sionistisen maahanmuuttoliikkeen yhteydessä Jaffaan, joka oli tällöin ottomaanien valtakunnan satamakaupunki. Hänen ensimmäinen julkaistu kertomuksensa täällä oli Hylätyt vaimot (hepreaksi ”agunot”), jonka hän kirjoitti salanimellä Agnon, kertomuksensa nimen mukaan. Agnonista tuli hänen kirjailijanimensä ja virallinen sukunimensä vuonna 1924.
Vuonna 1913 Agnon muutti Saksaan, missä hän solmi avioliiton Esther Marxin kanssa vuonna 1920. Heille syntyi poika ja tytär. Saksassa hän tutustui liikemies Salman Schockeniin, josta tuli hänen kustantajansa ja mesenaattinsa. Tästä lähtien kaikki hänen teoksensa julkaistiin Schockenin kustannusyhtiössä. Hän julkaisi myös useita novelleja hepreankielisessä päivälehdessä nimeltä Haaretz, joka myös oli Schockenin omaisuutta. Saksassa Agnon kokosi yhdessä tunnetun juutalaisen ajattelijan Martin Buberin kanssa Hassidisia kansantarinoita. Vuonna 1924 tulipalo tuhosi kaikki hänen käsikirjoituksensa, ja myöhemmin samana vuonna hän palasi Jerusalemiin lopullisesti, asettuen asumaan Talpiotin kaupunginosaan.
Vuonna 1931 julkaistiin Agnonin kertomus Morsiuskatos, joka teki hänestä johtavan hepreankielisen kirjailijan. Hänelle myönnettiin sekä Bialik-palkinto että Israelin valtion kirjallisuuspalkinto kahdesti, ja vuonna 1966 hän voitti ensimmäisenä israelilaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon yhdessä Ruotsissa asuvan saksanjuutalaisen runoilijan Nelly Sachsin kanssa. Palkinnon vastaanottotilaisuudessa Agnon esitteli itsensä näin: ”Johtuen historiallisesta katastrofista, jossa Rooman keisari Titus tuhosi Jerusalemin ja Israelin kansa karkotettiin maanpakoon, minä satuin syntymään yhdessä maanpakolaisuuden kaupungeista. Mutta itse olen aina pitänyt itseäni syntyperäisenä jerusalemilaisena.”
Agnon kuoli Jerusalemissa vuonna 1970. Hänen tyttärensä Emunah Yaron jatkoi hänen jälkeenjääneitten käsikirjoitustensa kokoamista ja julkaisua. Suurin osa hänen teoksistaan onkin julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Agnonin arkisto siirrettiin Jerusalemin Kansalliskirjastoon. Hänen talostaan tuli Jerusalemin kaupungin omistama museo, jossa pidetään kirjallisuus- ja kulttuuritilaisuuksia. Agnonista on tehty enemmän tutkielmia kuin kenestäkään muusta israelilaisesta kirjailijasta. Kuuluisimmat Agnon-asiantuntijat ovat Baruch Kurzweil, Dov Sadan ja Dan Laor.
[muokkaa] Kirjallinen tuotanto
Agnonin kaikkien teosten lähde on juutalaisuus, sen tavat, usko ja kieli. Agnon käsittelee näitä taiteessaan omaperäisella, ainutlaatuisella tavalla. Hän sai myös vaikutteita saksalaisesta kirjallisuudesta ja vasta kehittyvästä uudesta heprealaisesta kirjallisuudesta. Melkein kaikissa hänen teoksissaan kuvataan ristiriitaa vanhan ja uuden välillä; itäeurooppalaisen juutalaisen elämän tuhoa, ja Palestiinaan pelastuneiden vaikeata sopeutumista uudenlaiseen juutalaisuuteen. Hänen kirjojensa tapahtumat sijoittuvat niihin neljään hyvin erilaiseen yhteiskuntaan ja seutuun, joissa hän eli: Galitsiaan (Morsiuskatos), Saksaan (Fernheim), Jaffaan (Uskollisuuden vala) ja Jerusalemiin (Shira). Monissa hänen kuvauksissaan on unenomainen tunnelma, ja lukija jää miettimään, onko se totta vai fantasiaa.
Romaanissa Yövieras (1938) anonyymi kertoja kuvaa vierailuaan Galiziassa monen vuoden poissaolon jälkeen ja kohtaa siellä lohduttoman autiuden. Kirja perustuu Agnonin omaan vierailuun syntymäkaupungissaan Buczaczissa kolmekymmentäluvulla. Agnonin merkittävimpänä teoksena pidetään romaania Yesteryear (1945) (Eilen ja toissapäivänä), joka on monumentaalinen eeppinen romaani ja sijoittuu tapahtumiensa osalta vuosisadan alun Palestiinaan. Romaani on näennäisesti realistinen kuvaus idealistisista maahanmuuttajista ja heidän vaikeuksistaan, mutta samalla se pursuaa mielikuvituksellisia sivujuonia, paradokseja, surrealistisia ja kafkamaisia vertauskuvia ja kaiken taustalla on Agnonin kitkerä surumielinen huumori, joka heijastaa Holokaustin aikaa, jolloin hän kirjoitti teoksen.
Romaaniensa lisäksi Agnon julkaisi useita kertomuksia ja novelleja, Hassidien legendoja ja juutalaista kansantarustoa, jotka on koottu antologioihin.
Agnonin heprean kieli on mielenkiintoinen sekoitus Raamatun, keskiajan ja nykyajan hepreaa sekä hänen omaa ainutlaatuista kielellistä kekseliäisyyttään.
[muokkaa] Teosluettelo
[muokkaa] Suomeksi käännetyt
- Kun väärä oikaistaan : kertomuksia (valinnut ja suomentanut Jussi Aro) 1967
- Uskollisuuden vala (suomentanut Jussi Aro) 1966
[muokkaa] Hepreaksi ja englanniksi ilmestyneet (kirjailijan eläessä)
- The Bridal Canopy (1931)
- Of Such and Of Such
- At the Handles of the Lock (1923)
- A Guest for the Night (1938)
- Yesteryear (1945)
- Near and Apparent
- Thus far
- The fire and the wood
[muokkaa] Antologiat
- Days of Awe (1938)
- Present at Sinai: The Giving of the Law (1959)
[muokkaa] Kirjailijan kuoleman jälkeen ilmestyneet teokset
- Shira (1971)
- A City and the Fullness Thereof (1973)
- In Mr. Lublin's Shop (1974)
- Within the Wall (1975)
- From Myself to Myself (1976)
- Book, Writer and Story (1978)
- The Beams of Our House (1979)
- Dear Esther: Letters 1924-1931 (1983)
- A Shroud of Stories (1985)
- The Correspondence between S.Y.Agnon and Z.Schocken (1991)
