Pianosonaatit (Beethoven)

Wikipedia

Beethovenin pianosonaatit, joita on yhteensä 32 kappaletta, muodostavat yhden merkittävimmistä teoskokoelmista taidemusiikin historiassa.

Beethoven oli ensimmäisiä säveltäjiä, joka rikkoi kolmiosaista sonaattimuotoa. Beethoven sijoitti sonaatteihinsa usein neljännen osan, mistä tuli romantiikan ajan yleisin käytäntö. Beethoven tilasi pianonvalmistajilta suurempiäänialaisia soittimia Waldstein-sonaattia varten, mistä johtuu pianoihin vakiintunut lopullinen koskettimien määrä.

Sonaateissa musiikin sävyt vaihtelevat synkästä riemuisaan ja pisteliäästä kauniiseen. Beethovenin varhais- ja myöhäissonaattien välinen ero on kuitenkin selvästi havaittavissa. Beethovenin myöhäissonaatit viitoittivat tietä romantiikkaan, jonka katsotaan alkaneen viimeistään säveltäjän elämän loppuvaiheessa.

[muokkaa] Sonaatit

1. op. 2-1 f-molli
2. op. 2-2 A-duuri
3. op. 2-3 C-duuri
4. op. 7 Es-duuri
5. op. 10-1 c-molli
6. op. 10-2 F-duuri
7. op. 10-3 D-duuri
8. op. 13 c-molli "Pathétique"
9. op. 14-1 E-duuri
10. op. 14-2 G-duuri
11. op. 22 B-duuri
12. op. 26 As-duuri "Marcia Funebre"
13. op. 27-1 Es-duuri "Quasi una fantasia"
14. op. 27-2 cis-molli "Kuutamosonaatti"
15. op. 28 D-duuri "Pastoral"
16. op. 31-1 G-duuri
17. op. 31-2 d-molli "Myrsky"
18. op. 31-3 Es-duuri "Die Jagd"
19. op. 49-1 B-duuri
20. op. 49-2 G-duuri
21. op. 53 C-duuri "Waldstein"
22. op. 54 F-duuri
23. op. 57 f-molli "Appassionata"
24. op. 78 Fis-duuri
25. op. 79 G-duuri
26. op. 81a Es-duuri "Jäähyväissonaatti"
27. op. 90 e-molli
28. op. 101 A-duuri
29. op. 106 B-duuri "Hammerklavier"
30. op. 109 E-duuri
31. op. 110 As-duuri
32. op. 111 c-molli