Pianosonaatti 12 (Beethoven)
Wikipedia
"Marcia Funébre" (Surumarssisonaatti) eli Ludwig van Beethovenin sonaatti no. 12 op. 26 As-duuri on sävelletty vuosien 1800 ja 1801 aikana. Beethovenin luonnoksista käy ilmi, että alun variaatioteema ja kolmas osa on suunniteltu jo varhaisessa vaiheessa, kuten koko sonaatin rakennekin. Sonaatissa on merkittävää ainakin se, että Beethoven on halunnut keventää tunnelmaa vaihtelemalla tunnelmaa osien välillä. Osat menevät: Molli-Duuri-Molli-Duuri. Beethoven on työstänyt sonaattia samaan aikaan kuin ensimmäistä sinfoniaansa. Sonaatti on omistettu Prinssi Karl von Lichnovskylle.
[muokkaa] Rakenne
Sonaatissa on neljä osaa:
- Andante con Variazioni
- Scherzo. Allegro molto
- Marcia funebre
- Allegro
Muunnelmasarjalla aloittaminen sonaattimuotoisen osan sijaan on hyvin epätavallista. Tämän sonaatin lisäksi ehkä tunnetuin sonaatti, missä vastaavanlainen ratkaisu on tehty, on Mozartin sonaatti no. 11 KV 331 A-duuri, jonka finaali on kuuluisa "Turkkilainen Marssi". Mozartin ja Beethovenin pyrkimykset eivät kuitenkaan vaikuttaneet samoilta, Beethoven sävelsi vielä perään kaksi sonaattia (Quasi una fantasia ja Kuutamosonaatti), joissa ei myöskään ollut kummassakaan sonaattimuotoista ensimmäistä osaa. Beethoven pyrki siis tietoisesti rikkomaan tätä käytäntöä, Mozart ei.
Teema on rauhallinen 6/8-tahtilajissa, variaatioita on viisi. Ensimmäinen muunnelma on arpeggion tapainen hitaista murtosoinnuista koostuva. Muuten idea on lähes identtinen. Toinen muunnelma koostuu vasemman käden oktaaveista (jotka kantavat melodiaa), ja oikean käden soinnuista. Tunnelmassa alkaa olla jo selviä muutoksia teemaosaan verrattuna. Kolmas muunnelma on mollimuunnelma. Vasen käsi soittaa soinnutusta oikean soittaessa lievästi dramaattista melodiaa. Neljäs muunnelma keventää raskasta tunnelmaa mollimuunnelman jälkeen. Kevyet, staccatonomaiset soinnut ja intervalleissa lainehtiva melodia on loistava yhdistelmä. Viides muunnelma on ensimmäisen osan finaali. Se koostuu kahdeksasosatrioleista, jotka sittemmin muuttuvat kuudestoistaosiksi.
Scherzo on nopean pisteliäs. Se tarjoaa mahdollisuuden irrottautua alun rauhallisesta tunnelmasta. Alkuteeman kertauksen jälkeen vuorossa on scherzon trio, joka on merkittävästi rauhallisempi. Lopussa alkuteema kertautuu vielä uudelleen.
"Marcia Funebre" on yksi historian syvällisimpiä surumarsseja. Osa on toiminut myös Chopinin toisen pianosonaatin surumarssin esikuvana, yhtäläisyyksiä on vaikea olla löytämättä (myös viimeinen osa on samantyyppinen kuin Chopinin sonaatissa). Keskiosassa jännitystä luovat tremolot, jotka päättyvät voimakkaisiin sointuihin. Paluu alkuteemaan on synkkä, mutta osa päättyy lopulta As-duurissa mollin sijaan.
Viimeinen osa, Allegro, alkaa ja loppuu huomaamatta, aivan vaivihkaa. Se palauttaa kuulijan maan pinnalle hautajaistunnelmien syövereistä. Osa on lyhyt, vaikka sisältääkin dramaattisen väliosan, c-mollissa. Loppu on samantyypinen kuin alku, huomaamaton.
| Ludvig van Beethovenin pianosonaatit |
|---|
|
Op. 2 nro 1 | Op. 2 nro 2 | Op. 2 nro 3 | Op. 7 | Op. 10 nro 1 | Op. 10 nro 2 | Op. 10 nro 3 | Op. 13 (Pathétique) | Op. 14 nro 1 | Op. 14 nro 2 | Op. 22 | Op. 26 (Marcia Funebre) | Op. 27 nro 1 (Quasi una fantasia) | Op. 27 nro 2 (Kuutamosonaatti) | Op. 28 (Pastoral) | Op. 31 nro 1 | Op. 31 nro 2 (Tempest) | Op. 31 nro 3 (Die Jagd) | Op. 49 nro 1 | Op. 49 nro 2 | Op. 53 (Waldstein) | Op. 54 | Op. 57 (Appassionata) | Op. 78 | Op. 79 | Op. 81a (Jäähyväissonaatti) | Op. 90 | Op. 101 | Op. 106 (Hammerklavier) | Op. 109 | Op. 110 | Op. 111 |
