Pianosonaatti 11 (Beethoven)

Wikipedia

Ludwig van Beethovenin pianosonaatti B-duuri op. 22 on sävelletty vuoden 1800 loppupuolella, pitkän työstämisen jälkeen ja oli aikalaistenkin keskuudessa erittäin suosittu. Sonaatti julkaistiin alun perin nimellä "Grande Sonate" ja on omistettu kreivi von Brownelle. Näin Beethoven kirjoitti Franz Anton Hoffmeisterille kirjeessään, jonka mukana hän tarjosi tätä sonaattia painettavaksi yhdessä 1. sinfonian, septeton op. 20 ja 2. pianokonserttonsa kanssa:

» Tämä sonaatti on ensiluokkainen sävellys, rakastettu ja kunnianarvoisa veli! »

[muokkaa] Rakenne

• Sonaatissa on 4 osaa:
  • Allegro con brio
  • Adagio con molto espressione
  • Menuetto.
  • Rondo. Allegretto

Ensimmäinen osa alkaa kolmen iskun motiivilla, josta koko sonaatin voidaan katsoa olevan johdettu. Sitä seuraa sydämellinen melodia, jota vasen säestää nopealla säestyskuviolla. Varsinainen teema ei ole koko aikaa vallassa, vaan alku on lähinnä vain oikean ja vasemman käden vuoropuhelua. Alun kertauduttua päästään sivuteemaan, jossa muunnellaan alkuteemasta tuttuja erilaisia kuvioita, kunnes alkuteema pääsee taas vauhtiin, tällä kertaa vain entistä komeampana.

Adagio alkaa yksinkertaisella teemalla, vasemman säestäessä "takovasti", muttei kuitenkaan kovaa. Sivuteema liikkuu G-duurissa, mutta pian palataan taas takaisin alun Es-duuriin. Tämä osa on lähinnä kaihoista rauhoittumista alun rymistelyn jälkeen ja tunnelma on lähes päinvastainen.

Kolmas osa on viehättävä menuetti B-duurissa, jossa näkyy vaikutteita Haydnilta. Alku on melodinen ja kaunis. Sivuteemassa alkaakin tapahtua enemmän. Tremolot kiihdyttävät tunnelmaa, kunnes alkuteema palaa takaisin. Menuetin triossa vasen rymistelee alaspäin oikean soittaessa sointuja. Trion edetessä oikeakin yhtyy rymistelyyn, kunnes tunnelma jälleen rauhoittuu. Menuetin tapaan koko menuetti (lukuun ottamatta trioa) kertaantuu vielä uudestaan.

Viimeinen osa on rondomuotoinen, joskin erikoisella tavalla. Pääteema on laulava ja sivuteema kehittelevä. Pääteema toistuu neljästi, ensimmäisellä ja toisella kerralla identtisesi, kolmannella kerralla vasemman käden esittämänä ja lopuksi arpeggio-oktaaveina. Sivuteema esiintyy vain kolmesti, mutta se oikeastaan vie vain tunnelmaa eteenpäin eri lailla varioituja pääteemoja varten. Omituista on se, että pääteema on hyvin samanlainen toisen saksalaisen säveltäjän Ernst Wilhelm Wolfin B-duuri-sonaatin pääteeman kanssa, mutta Beethoven ei ollut aikanaan kuullutkaan hänestä.