Astrologia

Wikipedia

	Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
	Tarkennus: Useat vaikutuksia, levinneisyyttä ja tulkintaa koskevista väitteistä ovat kiistanalaisia. Tieteellisiin tutkimuksiin ei ole annettu lähdeviitteitä Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn sivulla ("Anatomical man") näemme eläinradan horoskooppimerkit kuvan reunoilla

Astrologia (kr. άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, sana tai järki; ei pidä sekoittaa astronomiaan) on oppi planeettojen asemista ja näiden välisistä kulmista. Se voi viitata mihin tahansa niistä lukuisista opeista, joiden mukaan taivaankappaleiden asemien tuntemus on hyödyllistä tulkittaessa yksittäisen ihmisen elämää.

Länsimaisen astrologian historia jaetaan antiikin astrologiaan (–500 jaa.), traditionaaliseen astrologiaan (500–1700) ja moderniin astrologiaan (1700–). Astrologian ja tieteen välinen suhde on ollut vuosisatoja kireä. Astrologia ei täytä tieteen tunnusmerkkejä.

[muokkaa] Oppi

Astrologinen tarkastelutapa aloittaa vuoden kevätpäiväntasauksesta, josta lähtien 30:n asteen siivuja sanotaan merkeiksi alkaen Oinaasta. Astrologisia merkkejä ei pidä sekoittaa astronomisiin tähdistöihin, joita auringon kulkuradalla on 13 (Käärmeenkantaja eli Opchiuchus otettiin mukaan kansainvälisellä sopimuksella vuonna 1928 ja se sijaitsee Skorpionin ja Jousimiehen välissä). Astrologiassa on 12 merkkiä, joista jokainen on tasakokoinen toisin kuin erisuuruiset tähdistöt. Kevätpäiväntasauspiste nk. peruuttaa suhteessa tähdistöihin noin asteen 72:ssa vuodessa, mitä kutsutaan prekessioksi. Tämän vuoksi tähdistöt ovat maasta katsottuna 'peruuttaneet' noin 25 astetta (ayanamsa) eikä siis Oinaan tähdistö ole enää kevätpäiväntasauksen kohdalla. Astrologisesti tähdistöt toimivat niminä ja otsikkoina, niiden ei ajatella 'vaikuttavan' maapallon toimintaan. Tähdistöihin perustuvaa astrologiaa kutsutaan sideeriseksi erotukseksi länsimaisesta trooppisesta vuodenaikoihin perustuvasta astrologiasta.

Astrologinen kartta on pysäytetty hetki, jossa se projisoidaan kaksiulotteiseksi kuvaksi, kartaksi. Tässä kartassa on auringon (horoskooppimerkki) lisäksi mukana Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Ne sijaitsevat kukin jossain kartan sektorissa, jota kutsutaan huoneeksi (engl. house) ja joka tarkoittaa elämänaluetta. Aurinko, Kuu ja planeetat muodostavat keskenään suhteita, joita kutsutaan aspekteiksi. Mm. tästä kokonaisuudesta astrologi tekee synteesin eli karttatulkinnan. Tällainen tulkinta voidaan tehdä ajalle, joka kuvaa mitä tahansa asiaa: ihmistä, valtiota, yritystä, avioliiton alkamista, työpaikkaa. Edellytyksenä on alkutietojen tarkkuus: päivämäärä, kellonaika ja paikka.

[muokkaa] Tieteen ja astrologian suhde

Vallitsevan tiedeyhteisön käsityksen mukaan astrologia on pseudotiedettä. Pseudotieteen käsittä määriteltäessä on astrologia usein jopa esimerkkitapauksena. Peruste tälle mielipiteelle on se, että koska astrologian tuottamat psykologiset tulokset eivät perustu yksiselitteisiin relaatioihin vaan ovat hyvin tulkinnanvaraisia, niistä on vaikea johtaa kumoutuvia väitelauseita. Lisäksi on vaarana, että syyllistytään selektiiviseen tulkintaan eli huomioidaan ainoastaan ne tulokset, jotka omaan persoonallisuuteen sopivat. Kriitikoiden mielestä astrologian pätevyys onkin vain näennäistä ja perustuu ainoastaan selektiivisyyteen. Esim. tilastotieteilijä Michel Gauquelin, joka tutki 1950-luvulla laajasti astrologiaa tilastotieteen keinoin, esittää artikkelissaan Zodiac and personality (1982) tapauksen, jossa kymmenille koehenkilöille annettiin sama sarjamurhaajan horoskooppi. Valtaosa ihmisistä piti horoskooppia tarkkana.

Kuitenkin Gauquelinin kokeet osoittavat, että astrologiaa voidaan tutkia myös tieteen vaatimukset täyttävin keinoin. Ne perustuivat laajoihin lähdeaineistoihin ja otoksiin, ja ne kaikki näyttivät todistavan astrologiaa vastaan. Tutkittuaan astrologiaa jo pitkään Gauquelin keksi tehdä tutkimuksen, jossa vertailtiin eri planeettojen sijainteja eri ammattikuntia edustavien ihmisten horoskoopeissa. Astrologian mukaan planeetoilla on kullakin omanlaisensa vaikutus ihmisten persoonallisuuteen ja persoonallisuushan vaikuttaa siihen, minkä ammatin kukin valitsee. Esim. "sodanjumalan planeetta" Marsilla olisi ihmisen voitontahtoon liittyvä vaikutus, Merkuriuksella luovuuteen jne. Kun Gauquelin julkaisi tuloksensa, väittivät nämä että planeettojen sijaintien ja ammattien välillä tosiaan vallitsee vastaavuuksia, vieläpä tilastollisesti erittäin merkittäviä, ja kaiken huipuksi astrologian antamien planneettojen "luonnekuvausten" mukaisia. Tunnetuin näistä tuloksista on ns. Mars-efekti, jonka mukaan huippu-urheilijoilla on Mars huomattavasti vertailuryhmäänsä suuremmalla todennäköidyydellä tietyissä horoskoopin pisteissä ja pienemmällä toisissa. Auringolle, Merkuriukselle, Netunukselle, Uranukselle ja Plutolle ei löytynyt efektejä.

Tuloksiin suhtauduttiin niiden julkaisusta pitäen hyvin epäilevästi. Tieteellisen yhteisön enemmistö oli jokseenkin varma, että joko tuloksissa on jokin virhe, tai Gauquelin on silkka huijari. Jotkut hyväksyvät tulokset, mutta muistuttavat, ettei tästä voi päätellä kausaalisuhdetta. Astrologitkaan eivät hurranneet riemusta, sillä tulokset näyttivät romuttavan suuren osan heidän tutkimustaan. Tulokset ovat edelleen jatkuvan kiistan kohteena. Tämä voi tuntua hämmästyttävältä, sillä onhan 50 vuotta aikaväli, jona ehtii tehdä useammankin jatkotutkimuksen. Jatkotutkimuksia onkin tehty ainakin kahdeksaan otteeseen. Ne ovat kuitenkin kaikki vain tulleet osaksi samaa kiistaa sen sijaan, että olisivat ratkaisseet sen. Gauquelin päätyi lopulta riistämään hengen itseltään.

Jatkotutkimusten suhteen on karkeasti ottaen kaksi tarinaa. Toisen mukaan puolueettomat tutkimukset ovat osoittaneet Gauquelinin löydöt yksiselitteiseksi joko tilastolliseksi virheeksi tai huijaukseksi, toisen mukaan tulokset taas ovat yksiselitteisesti löytyneet kaikista puolueettomista tutkimuksista. Vaikka vain toinen kertomuksista voikin olla tosi, on molemmat puolueettomuuden nimissä esitettävä.

Astrologiakriitikoiden mukaan tuli tuloksista aluksi ristiriitaista näyttöä, mutta myöhemmät tulokset puhuvat yksiselitteisesti astrologiaa vastaan. Esim. CSICOP:in (USA:n Skeptikot) tai SFEPP:in (Ranskan skeptikkojärjestö) suorittamissa tutkimuksissa ei mitään ole löytynyt. Ristiriitaisilla tuloksilla tarkoitetaan mm. belgialaisen skeptikkojärjestön Commitee Paran tuloksia, jotka vaikuttivat puoltavan Gauquelinia.

Vastakkaisen kannan mukaan taas näissä ristiriitaisiksi katsotuissa tutkimuksissa ei ollut mitään vikaa. Sen sijaan CSICOP:in ja SFEPP:in katsotaan toimineen epärehellisesti ja vääristelleen tutkimusaineistoaan. CSICOP:in tapauksessa tästä on olemassa myös verkostakin löytyvä tosistajalausunto CSICOP:in entiseltä jäseneltä Dennis Rawlsilta.

Vaikka tieteellisen maailman yleinen mielipide on astrologiakriitikoiden puolella, poikkeuksiakin löytyy: vuodesta 2000 lähtien astrologiasta on voinut suorittaa jopa akateemisen maisterin tutkinnon. Ensimmäiset maisterit valmistuivat Kepler Collegesta (USA) ja Bath Spa University Collegesta (Englanti) syksyllä 2004. Astrologiasta on myös väitelty. Tunnetuimpia astrologiasta väitelleitä tohtoreita ovat Patrice Guinard (Ranska), Angela Voss (Englanti), Patrick Curry (Englanti) sekä paljon polemiikkia nostanut Elisabeth Teissier (Ranska). Kesällä 2004 väitteli astrologian tohtoriksi Nicholas Campion (Bath Spa Unversity College).

Tämän tilastollista evidenssiä koskevan kiistan lisäksi hiertää astrologian ja tieteen välejä se, että astrologia ei tunnu sopivan tieteelliseen maailmankuvaan. Luonnontieteellisesti orientoituneiden ihmisten on usein vaikea ymmärtää, mitä yhteistä esimerkiksi Vaa'an kuvioon asettuneilla tähdillä pitäisi olla henkilön jonkin ominaisuuden tasapainoisuuden kanssa. Varsinkin kun nykyään Vaa'an syntyessä aurinko on länsimaisessa astrologiassa useimmiten jo Neitsyen kuviossa. Lisäksi kun nykyään tieteellisesti tunnetaan ihmisen sikiön kehitysvaiheet, jonka säteilylle ja vaikutuksille herkimpien aíkojen tiedetään olevan hedelmöityshetki ja ensimmäiset elinkuukaudet, niin voidaan kysyä, että miksi niillä ei olisi väliä, mutta syntymähetkellä olisi minuutilleen? Eläinradan siirtymä ei ole ongelma astrologien enemmistölle, joka katsoo, että kuviot vain edutavat tiettyjä jaksoja maan kierrossa auringon ympäri. Näin ollen niiden pitää olla sidottuna vuodenaikoihin. On kuitenkin myös ns. sideerinen koulukunta, joka laskee merkkien siirtymät. Mitä tulee sikiönkehitykseen, voi astrologi esittää, että tällöin lapsi on vielä osa äitiään, eikä täten voi ansaita omaa horoskooppia. Se, onko tämä mikään argumentti on oma kysymyksensä.

Ongelma on myös se, että vaikka planeettojen magneettikentät kyllä vaikuttavat meihin, ne ovat niin heikkoja, että vaikutuksen pitäisi olla pelkkää taustakohinaa. Esim. matemaatikko David Ruellen mukaan yksin tämä todistaa, ettei mitään kausaalista suhdetta psykologisten tilojen ja planeettojen asemien välillä voi olla (Ruelle D., Kaaos, Art House 199*). Astrofyysikko [[Percy Seymour] on esittänyt kuitenkin teorian, jonka mukaan sittenkin voisi olla (Seymor P, "Scientific Proof of Astrology"). Se ei ole tosin saanut osakseen järin innostunutta vastaanottoa ja sitä on luonnehdittu jopa adjektiivilla "nonsensical". Seymourin teoriaa ei kuitenkaan voi sivuttaa pelkällä olankohauksella, sillä hän on astrofysiikasta väitellyt ja (ainakin ennen astrologisia kannanottojaan) hyvämaineinen magneettikenttien tutkija sekä British Royal Astronomical Societyn jäsen.

Astrologiaan todenperäisyyteen uskovat ovat pyrkineet selittämään sen toimivuutta kuitenkin myös synkronisisuudella, maagisella vastaavuudella tähtikuvion kanssa. Synkronisisuus on esimerkiksi merkittävän psykologin Carl Jungin käyttämä termi, jolla hän selitti sitä, miten mikrokosmos (ihminen) ja makrokosmos (syntymähetken planeetat) ovat keskinäisessä vastaavuussuhteessa jonkinlaisen samanrytmisyyden ansiosta. Tämä vastaavuussuhde on myös yksi okkulttisten tieteiden - joihin astrologiakin kuuluu - perusperiaatteista. Muinoin tunnettiin seitsemän kiertotähteä, ja okkulttisen selityksen mukaan näiden liikkeistä kyettiin seuraamaan kosmoksen seitsemän eri perusenergian tai -elementin keskinäisiä suhteita.^[1]

[muokkaa] Astrologian historia

Astrologian historia juontaa juurensa Kaldeaan ja Babyloniaan. Joskus on sanottu, että astrologian historia olisi egyptiläistä, mutta sinne se todennäköisesti päätyi lainana. Länsimaisen astrologian historian kehto on Kreikka, jonne astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskua. Berossos perusti Kosille astrologisen koulun parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua, ja sieltä astrologia levisi hedelmälliseen helleeniseen maaperään: astrologialle pyrittiin luomaan matemaattinen perusta. Askendenttia eli nousevaa merkkiä alettiin laskea vähän ennen ajanlaskua, astrologian ensimmäisellä nousukaudella, joka sijoittuu n. 280 eaa.-550 jaa.). Astrologian isäksi sanottu, myös tähtitieteilijänä tunnettu Ptolemaios (100-170) kirjoitti kaksi teosta: Tetrabiblos (Quadripartitum, Neljä kirjaa) ja Almagest, joista ensimmäinen oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan, jälkimmäinen tähtitieteen. Samoin myös tähtitieteilijänä tunnettu Johannes Kepler (1571-1630) toi mukaan uusia aspekteja, koska hän irrottautui ptolemaioslaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Kepler harjoitti astrologiaa kuolemaansa asti, usein kuitenkin enemmän rahanpuutteesta kuin todellisesta mielenkiinnosta. Astrologisista horoskoopeista maksettiin hyvin etenkin Euroopan hoveissa. Kepler, monen aikalaisensa (esim. Tyko Brahe 1546-1601) tavoin, toimi myös hoviastrologina. Tunnetuimpia englantilaisia hoviastrologeja ovat John Dee ja William Lilly (1602-1681). William Lilly on eritoten kuuluisa tuntiastrologian (horary astrology) kehittämisessä. Lilly väitetään ennustaneen Lontoon suurpalon ja ruton.

Kopernikuksen ja Galileon työ maakeskeisyyden kumoamiseksi tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskeisyys-oppi teki Maa-keskeisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi, ja aloitti astrologian alamäen, jota muut luonnontieteilijät jatkoivat. 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli poistunut yliopistoista, tosin erään lähteen mukaan vielä vuonna 1835 sitä opetettiin eräässä saksalaisessa yliopistossa.

Tähtien, erityisesti planeettojen, uskottiin vaikuttavan ihmisten elämään, koska niitä pidettiin jumalina. Myös satunnaisten tapahtumien, kuten kirkkaan komeetan ilmestymisen, väitettiin ennustavan suuria onnettomuuksia. Kuitenkin jo Johannes Kepler ja monet hänen jälkeensä ovat tuoneet esiin sen seikan, ettei kyse ole niinkään vaikutuksista vaan pikemminkin symbolisista tulkinnoista. Kepler olikin kyllästynyt sen aikaisiin astrologisiin tulkintoihin. Suomalainen pappi ja astrologi Sigfridus Forsius (1560-1624) oli samoilla linjoilla. Forsius toimi myös sotilaspappina Kaarle-herttuan riveissä.

Horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Horoskooppi- termi merkitsee kuitenkin nykypäivän ihmiselle viikkolehtihoroskooppeja, joiden historia alkaa 1900-luvulla. Elokuussa 1930 syntyi Englannin hoviin prinsessa Margaret, josta London Daily Express keksi teettää astrologisen tulkinnan silloisella astrologilla R.H. Naylorilla. Artikkeli laitettiin karttoineen päivineen sunnuntainumeroon, ja se sai heti suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa. Naylorista tuli ensimmäinen 1900-luvun media-astrologi, ja samalla hän tuli kehittäneeksi genren, joka tunnetaan horoskooppiastrologiana. Horoskooppiastrologiassa keskitytään ainoastaan aurinkomerkkiin, ei kartan muihin tekijöihin. Se soveltuu mediaan helppoutensa vuoksi.

1900-lukua voidaan pitää astrologian kolmantena nousukautena antiikin ja renessanssin jälkeen. 1900-lukua voidaan pitää myös psykologisen astrologian vuosisatana, jonka merkittävimpiin nimiin kuuluu mm. Dane Rudhyard. Tämä tuottelias astrologi hahmotti psykologisen astrologian peruspiirteet. Carl Jung käsitteli astrologiaa omissa tutkimuksissaan. Kuuluisin tutkimus lienee Synastry, jossa hän tarkastelee avioparien karttoja ja yhteensopivuuksia.

Naisten asema astrologiassa tuli merkittäväksi vasta 1900-luvulla, jolloin naiselle kulttuurisestikin avautui mahdollisuuksia tuoda enemmän esiin omaa osaamistaan. Kuuluisin 1900-luvun nimi on psykologian tohtori Liz Greene, joka kehitti psykologista astrologiaa mm. jungilaisesta näkökulmasta. Ennen 1900-lukua tunnetuimmat nimet ovat Hypatia ja Sophia Brahe (Tyko Brahen sisar).

Uusien planeettojen, kuten uudella ajalla Uranus (1781), Neptunus (1846) ja Pluto (1930), tulkinnallinen merkitys on muodostunut kollektiivisen psykologian mukaan. Uranus löydettiin vallankumousten aikaan, jolloin vapaus, veljeys ja tasa-arvo nousivat kollektiivisiksi käsitteiksi. Neptunuksen löytymisen aikaan myös narkoosi, hypnoosi ja spiritismi nousivat kollektiiviseen tajuntaan. Pluto puolestaan löydettiin fasismin ja natsismin nousun aikoihin. Planeettojen ja pikkuplaneettojen merkitystä kartoilla on tulkittu kokemusten kautta. Kheironin (engl. Chiron) (1977) on tulkittu symboloivan ennen kaikkea haavoittuneisuutta ja parantamista. Toissijaisesti se on myös liitetty super-alkuisiin liitteisiin, jotka silloin nousivat esille (supermarket, supermies jne). Nyttemmin löydetyn Sednan (2003/2004) tulkintasisällöt ovat vasta muotoutumassa.

[muokkaa] Viitteet

↑ Thorwald Dethlefsen - Kohtalo on haaste, Karisto 1987

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Kirjallisuutta

Bok, Bart Jan & Lawrence E. Jerome (toim.) (1976): Objections to Astrology. Buffalo, New York: Prometheus Books. ISBN 0879750596.

Häyry, Heta, Hannu Karttunen & Matti Virtanen (toim.) (1989): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Suomentanut Hannu Karttunen. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 951-9269-48-7.