Kendo
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. |
| Tarkennus: Artikkelista puuttuvat lähteet Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Kendo (jap. 剣道, kendō) on japanilaiseen miekkailuun pohjautuva kamppailulaji.
Japanin sana "kendō" muodostuu kahdesta osasta: "ken" tarkoittaa miekkaa ja "dō" tässä tapauksessa tietä. Sananmukaisesti kendo on siis "miekan tie", mutta käytännössä tarkoitetaan japanilaista miekkailua.
Kendon "tien" tavoitteena on kehittää harjoittelijan mieltä, kehoa ja niiden yhteistoimintaa. Kendokan (kendon harrastaja) tavoitteena on energian, tekniikan ja kehon harmonia, ki-ken-tai-itchi (気剣体一致, kirjaimellisesti mieli-miekka-keho-yhteistyössä/harmoniassa), joka käytännössä tarkoittaa sitä, että lyöty isku osuu hyvin, jalat ja keho ovat hyvässä, tasapainoisessa asennossa ja 気合, kiai (kendokan energian purkautuminen huutona) vahvistaa voimakkaan asenteen ja hyökkäyksen. Tämän lisäksi näiden kaikkien tulisi toimia yhdessä samanaikaisesti. Nykyään kendossa on neljä lyöntikohtaa: men, eli lyönti päähän, kote, eli lyönti ranteeseen, dō (ei pidä sekoittaa "tie"-sanaan), eli isku kylkeen ja tsuki, eli pisto kurkkuun. Lyöntikohdat on nimetty niitä suojaavien suojusten mukaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kendon historia
Kendo juontaa juurensa usean sadan vuoden taakse Japaniin, jossa keskiajan tienoilla oli yli 600 erilaista miekkailun koulukuntaa tai tyylisuuntaa. Japanissa oli pitkä sisällissotien aikakausi, jolloin miekkailutaito luonnollisesti säilyi huipussaan. Rauhan ajan myötä miekkailutaidon harjoittelua oli kehitettävä. Harjoittelu metallisella katana-miekalla oli vaarallista, joten harjoittelussa siirryttiin käyttämään puista harjoittelumiekkaa, bokkenia. Bokkenia käytettäessä ei voitu kuitenkaan harjoitella tekniikoita loppuun asti, ja harjoittelu oli edelleenkin liian onnettomuusaltista, joten ajan myötä etsittiin keinoja harjoitella täyskontaktilla. Näin kehitettiin oletettavasti vuonna 1710 bambusta tehty miekka, jota kutsutaan nimellä shinai. Shinai tunnettiin jo 1500-luvulla, mutta silloin sen käyttöä vastustettiin, sillä vaaraton ase pilasi tuntumaa aitoon miekkaan. Tokugawa-šogunaatti kielsi katanan ja hyvin pian myös bokkenin käytön otteluissa, sillä molemmat olivat liian riskialttiita. Bokken jäi kuitenkin erääseen nykyäänkin kendossa tärkeään harjoittelumuotoon, kendō no kataan, jossa kontakti pääsääntöisesti syntyy vain bokkenien välille, vaikka joissain katoissa edellytetään shidachin tarttuvan uchidachiin katan loppuvaiheessa. Edistyneemmät harrastajat voivat harjoitella kataa myös metallisilla miekoilla.
Shinain käyttöönoton myötä vakiintuivat myös shinai-geiko, joka lähes sananmukaisesti tarkoittaa shinailla harjoittelua. Geikon syntyyn myötävaikutti mm. nuorten samuraiden halu kokea esi-isiensä taisteluiden kiihko. Voimaperäiselle, mutta silti kohtuullisen turvalliselle harjoittelulle oli suuri kysyntä, ja siihen vastasivatkin kaksi koulua, jikishin kage -ryū sekä Nakanishi-ha ittō -ryū, jotka alkoivat kehittää suojavarusteita 1700-luvun alussa. Varhaisemmat shinait, fukuro shinait, oli valmistettu yhdestä bambukappaleesta halkomalla sen toinen pää ja suojaamalla se nahkatupella. Tämäntyyppisiä shinaita käyttävät kendokoulukunnista edelleen mm. Maniwa nen -ryū, shinkage -ryū sekä Kashima shin -ryū. Vuonna 1750 Nakanishi Chūta kehitteli harjoituksiin sopivat hansikkaat (kote) sekä uudemman tyyppisen shinain, joka oli tehty yhden kappaleen sijasta neljästä bambusäleestä, joita muutama nahkaosa piti paikallaan. Näin saatiin aikaiseksi joustavampi miekka, jonka pituus ja paino oli säädetty.
[muokkaa] Kendo Suomessa
Suomen ensimmäinen kendoleiri järjestettiin Porvoossa vuonna 1986 sikäläisen kyūdō-seura Heiwa No Yumin (nyk. Yosaiki ry) toimesta. Ensimmäiset kendoseurat perustettiin kuitenkin Helsinkiin ja Turkuun. Vuonna 1990 Japanin kendoliitto ZNKR (Zen Nippon kendō renmei) osoitti Suomelle sen mitä oltiin kaivattu, ensimmäisen vuotuisen kendo-opettajan Tōru Takahashin (6. dan), joka oli Tokion musiikki- ja taidekorkeakoulun kendo-opettaja. Häntä ja muita Japanista vierailleita ZNKR:n lähettämiä kendo-opettajia Suomen kendo saa kiittää kehittymisestään. Nykyisin Suomessa on n. 19 kendoseuraa 16 eri paikkakunnalla ja kendoharrastajia yhteensä hieman alle 800 henkeä. Suurimpana kendokaupunkinamme mainittakoon Helsinki, jossa toimii jopa kolme eri seuraa. Merkittävän laajentumisen kendo koki Suomessa vuonna 1999, jolloin toiminta aloitettiin Oulussa. Sieltä kendo on levinnyt ensin Kokkolaan, ja hieman myöhemmin myös Tornioon. Torniossa on tiettävästi maailman pohjoisin kendoseura.
[muokkaa] Kendon varusteet
- Shinai: Neljästä bambusäleestä ja nahkaosista koottu miekka. Nykyaikaisen shinain kestävyys, taipuisuus ja aerodynamiikka ovat oivallisia turvalliseen harjoitteluun.
- Bokken: Puinen miekka, jota käytetään kataharjoitteluun. Kata on sarja ennalta määrättyjä liikkeitä parin kanssa, eikä siinä lyödä perille asti. Ennen shinain käyttöönottoa bokkenia käytettiin kaikkeen harjoitteluun, mikä johti usein loukkaantumisiin ja jopa kuolemiin.
- 'Hakama: Perinteiset japanilaiset housut. Niiden lahkeet ovat erillään, sillä samuraiden koulutukseen kuului myös ratsastus. Hakamassa on viisi taitosta edessä ja yksi takana, ja lisäksi edessä on yksi taitos piilossa muiden alla.
- Keikogi (nyk. myös kendōgi): Pitkä puuvillainen takki, jonka hihat peittävät kyynärpäät.
- Kendōgu: Suojukset. Käytetään myös nimitystä bōgu, joka sananmukaisesti tarkoittaa suojavarusteita. Ilman suojavarusteita kendon harjoittelu täysipainoisesti on mahdotonta. Vaikkei harjoitteluun liitykään suoranaista väkivaltaa, harrastajan on suojauduttava hyvinkin voimakkailta (kovimmillaan rintapanssareita murtavilta) lyönneiltä. Vaikka bōgu-nimitystä käytetäänkin, on suositeltavampaa käyttää nimitystä dōgu, joka tarkoittaa yksinkertaisesti varusteita. Harjoitusvarusteisiin lukeutuvat:
- Men kypärä, joka suojaa pään, kasvot sekä kurkun.
- Kote hanskat, jotka suojaavat ranteet sekä kämmenet.
- Dō rintapanssari, joka suojaa sekä rintakehän että kyljet.
- Tare lantiosuoja, joka koostuu kolmesta isosta läpästä (ō-dare) sekä kahdesta pienestä (ko-dare). Taren keskiläpässä on yleensä nimikyltti (zekken, nyk. myös nafuda), jossa on (esim.) maan/kaupungin/seuran nimi, seuran logo tai kanji-nimi keskellä ja alalaidassa harjoittelijan nimi.
[muokkaa] Kendon tekniikat
Kendo on muovautunut oikeilla miekoilla kuolemaan asti johtaneista kamppailuista nykyiseen muotoonsa. Nykyään kendo on budolaji, jota voi harjoitella turvallisesti. Bōgu ja shinai mahdollistavat kovankin kontaktiharjoittelun ilman vakavia loukkaantumisia, koska lyönnit suunnataan määrättyihin lyöntipaikkoihin, jotka ovat em. tavalla suojavarusteilla tehokkaasti suojatut. Kendossa on 8 määrättyä osuma-aluetta. Nämä ovat men-kypärän päälle sekä oikealta tai vasemmalta viistosta päähän kohdistuvat lyönnit, tsuki-dare-kurkkuläppään kohdistuva vartalon voimalla tapahtuva pisto, oikean käden kote-hanskan ranneosaan (oikea käsi on kendon perusasennossa, eli chūdan-no-kamaessa etummainen ja siksi helpompi maali) tai poikkeustapauksessa myös vasempaan kohdistuvat lyönnit (tilanteessa, jossa vasen ranne nousee sydämen yläpuolelle) ja dō-vartalosuojan oikea sekä vasen kylkiosa. Dō lyödään useimmiten ja perusmuodossaan vastustajan oikeaan kylkeen, mikä johtuu siitä, että alun perin miekantuppi oli vasemmalla puolella haitaten iskun tehoa tälle puolelle lyötäessä.
Kendossa lyönnit tulevat aina ylhäältä alas, eikä jalkoihin kohdistuvia lyöntejä ole. Alhaalta ylös kohdistuvia lyöntejä varten tehtävät suojavarusteet olisivat liian vaikeita kantaa päällä tai edes valmistaa. Kendon osuma-alueet on valittu paitsi niiden vaikeuden takia myös siksi, että todellisilla miekoilla taistellessa kyseiset alueet olisivat joko tappaneet heti tai ainakin tehneet toimintakyvyttömäksi. Ranteisiin kohdistuva lyöntikin haavoittaisi vastustajaa poistaen samalla tärkeän työkalun miekankäsittelyn osalta.
Kendon tekniikat voidaan karkeasti jaotella shikake-wazaan, eli hyökkäystekniikoihin, ja ōji-wazaan, eli vastahyökkäystekniikoihin.
[muokkaa] Shikake-waza
Shikake-waza käsittää kaikki kendon peruslyönnit ja hyökkäävät lyönnit, joilla lähdetään rohkeasti hyökkäämään harjoittelukumppania vastaan. Tärkeää on sutemi, eli itsensä likoon laittaminen. Tarkoitus on siis käytännössä heittää koko olemuksensa hyökkäykseen vailla minkäänlaista epäilystä tai ajatusta eloonjäämisestä. Tällä tavoin saadaan vastustajan keskusta murrettua ja päästään lyömään. Lyönnit voidaan toteuttaa pieninä tai isoina. Aina alkuun harjoitellaan hallitsemaan isot lyönnit, ennen kuin voidaan ruveta opettelemaan pieniä ja nopeampia versioita. Shikake-wazaan kuuluvat muun muassa:
- Ippon-uchi-no-waza: Kendon peruslyönnit kuuluvat puhtaasti toteutettuna tähän kategoriaan.
- Nidan-no-waza: Kaksi peruslyöntiä nopeasti peräkkäin toteutettuna.
- Hiki-waza: Taaksepäin lyöminen tsubazeriai-tilanteessa.
[muokkaa] Ōji-waza
Ōji-waza sisältää useampia eri kategorioita. Kyse ei ole torjumisesta tai puolustamisesta, vaan nimenomaan vastahyökkäystekniikoita. Hyökkäys on kendossa paras puolustus. Ōji-wazaan kuuluvat:
- Nuki-waza: Väistetään tuleva lyönti, ja lyödään vastustajaa sillä hetkellä, kun hänen lyöntinsä osuisi.
- Debana-waza: Lyödään, kun vastustaja liikahtaa aloittaakseen oman hyökkäyksensä.
- Kaeshi-waza: Otetaan omalla miekalla vastustajan lyönti vastaan ja muutetaan vastustajan lyönnin liike-energia oman miekan liike-energiaksi, jolloin saadaan aikaan nopea vastahyökkäys.
- Suriage-waza: Lyödään tuleva lyönti liukuvalla liikkeellä pois radaltaan ja lyödään välittömästi itse.
- Harai-waza: Avataan paikka lyödä terävästi kopauttamalla vastustajan miekka pois keskustasta.
- Uchiotoshi-waza: Saatetaan omalla miekalla vastustajan lyönti alas ja ohi, mikä järkyttää vastustajan asentoa, jolloin on hyvä hetki lyödä.
[muokkaa] Nitō-waza
Nitō-wazassa kendoka harjoittelee ja ottelee kahdella miekalla. Tämä tapa harrastaa kendoa on erittäin vaativaa ja myös harvinaista jopa Japanissa. Nitō-kendo on tavallaan kunnianosoitus Miyamoto Musashille, joka perusti hyōhō niten ichi -ryū -nimisen kenjutsu-koulukunnan, jossa harjoitellaan katana-, wakizashi- ja myös kahden miekan tekniikoita.
Nitō-kendossa kendoka käyttää kahta shinaita, pitkää (daitō) ja lyhyttä (shōtō), jotka poikkeavat normaalin shinain mitoista ja painoista [1]. Shōtōta käytetään lähinnä vastustajan hämäämiseen ja häirintään tehokkaan semen avulla sukin luomiseksi vastustajaan. Daitōlla taas tehdään ottelussa yleensä varsinaiset lyönnit. Sillä otellaan yleisesti jōdan-no-kamaesta. Shōtōllakin voi saada pisteen, mutta ippon sillä on äärimmäisen harvinainen. Nitō-kendoka voi pitää daitōta joko oikeassa ja shōtōa vasemmassa kädessä, mikä on yleinen normaali nitō järjestys tai daitōta vasemmassa ja shōtōa kädessä, mitä kytsytaan gyaku nitōksi. Kätisyys on valittava sonkyota tehdessä, eikä kätisyyttä saa kesken harjoittelun tai ottelun (shiai) vaihtaa.
[muokkaa] Kendon harjoittelu
[muokkaa] Motodachin merkitys
Kendon kihon harjoittelussa harjoitellaan yleensä joko yksittäin ryhmässä (esim.suburit) tai pareittain ryhmässä. Pareittain harjoitellessa toinen harjoittelijoista toimii joko koko ajan tai vuorollaan motodachina, joka ohjaa ko. harjoitusta. Tällöin parin toinen puoli toimii kakari-puolena eli tekijänä. Motodachina toimii yleensä edistyneempi kendon harjoittelija mutta myös harjoitteluparista kokemattomampi voi vuorollaan toimia motodachina.
Motodachina toimiminen on kendoharjoittelun kulmakiviä. Motodachin pitää samanaikaisesti sekä mahdollistaa kakari-puolen tuloksekas harjoittelu että samalla vaatia kakari-puolelta kunnollista tahtotilaa harjoitella sekä osoitettujen virheiden korjaamista. Ilman oikea-asenteista motodachia on kendoharjoittelussa vaikea kehittyä. Motodachi rytmittää usein harjoitusta ja antaa ajoituksen kakari-puolen hyökkäykselle. Motodachin pitää osoittaa harjoittelussa (keiko) kestävää valppautta (zanshin) ja vaatia sitä myös kakari-puolelta. Motodachiin harjoitteluaseenteen tulee horjumattomasti, sitkeästi ja tasapainoisesti toimia kendoharjoittelun periaatteiden mukaan, riippumattaa kakari-puolen taidoista tai kokemattomuudesta.
[muokkaa] Miekka suburit
Miekkasuburit ovat moninaisia, yksin, pareittain tai ryhmässä tehtäviä lyöntiharjoituksia. Subureita tehdessä harjoitellaan: lyöntien mekaniikkaa, vartalonhallintaa sekä kehitetään nopeutta ja rentoutta.
[muokkaa] Kiri-kaeshi
Kiri-kaeshi on etukäteen määritelty parin kanssa harjoiteltava lyöntisarja. Kiri-kaeshissa liikutaan sekä eteen että taaksepäin ja yleensä se tehdään kendo-varusteiden kanssa. Aloittelijat voivat tehdä kiri-kaeshia ilman varusteita pelkillä shinailla, motodachin käyttäessä shinaita suojanaan lyöntejä (uchi) vastaan. Kirikaeshissa kakaripuolen harjoitelee samanaikaisesti: oikeaa etäisyyden (ma-ai) hallintaa, lyönnin ja kehon yhteistyön hallintaa (ki-ken-tai-icchi), jatkuvaa valppautta (zanshin), hengitystä sekä kiain hallintaa.
Kirikaesheja on monia erillaisia. Esim:
- (perus-)Kiri-kaeshi
- Do-kiri-kaeshi
- tai-sabaki-do-kiri-kaeshi
[muokkaa] Uchikomi-geiko
Uchikomi-geikossa tekijä eli kakari-puoli harjoittelee lyöntejä mutodachin avaamiin paikkoihin. Motodachi joko itse valitsee avaamansa lyöntikohteet tai sitten lyöntikohteiden määrä ja paikka on ennalta harjoituksen vetäjän määräämä. Uchikomi-geikoa voivat harjoitella jo muutaman kuukauden harjoitelleet varusteettomat aloittelijat varusteellista edistyneempää motodachia vastaan.
[muokkaa] Kakari-geiko
Kakari-geiko eli hyökkäysharjoittelu on kendon uuvuttavampia harjoituksia. Siinä tekijä eli kakari harjoittelee taukoamatonta hyökkäystä motodachilta avautuviin lyöntipaikkoihin. Motodachin tehtävä on vaatia kunnollisia lyöntejä oikealta etäisyydeltä ja tasapainoisesta asennostasekä elävää ki-aita ja zanshinia. Jos motodachi "hyytyy" tai hidastelee motodachin tehtävä on motivoida ja kannustaa kakari yhä uudelleen energiseen hyökkäämiseen hyökkäämällä itse kakarin herpaantumisen luomiin lyöntipaikkoihin suki ja pitää yllä kovaa harjoitustempoa. Kakari-geiko tehdään aina täysissä varusteissa (Bogu) ja se vaatii harjoittelijoiltaan tottumisen varusteiden kanssa harjoitteluun.
[muokkaa] Ji-geiko
Ji-geiko eli vapaaottelu on kahden kendon harjoittelijan välinen ottelu jossa ei ole ulkopuolista tuomaria. Toimitaan siis "herrasmiesmäisesti" ilmoittamalla ji-geiko kumppanille kun tämän suoritus oli omasta mielestä pisteen arvoinen, jonka jälkeen jatketaan vapaaottelua. Ji-geikon pituuden määrittelevät yleensä keskenään harjoittelevat, jolloin sovitaan viimeinen, ji-keikon päättävä piste. Toisinaan se saatetaan myös lopettaa yleisellä lopettamis- (yame) käskyllä, harjoituksen vetäjän toimesta. Näin tapahtuu yleensä harjoitteluajan lähestyessä loppuaan. Vapaaottelu voi olla myös johdettua jolloin otteluaika on harjoituksen vetäjän kaikille samanpituiseksi määräämä ja vapaaotteluparia vaihdetaan ennalta määrätysti. Tällöin harjoitellaan mawari-geikoa. Vapaaottelu vaatii perusedistymistä ja tottumista varusteiden kanssa harjoitteluun.
[muokkaa] Kendō no kata
Kendō no kata on kendon harjoitusmuoto, jossa käytetään bokkeneita eli puumiekkoja. Katassa on kyse pariharjoittelusta, jossa on ennalta sovitut, määrätyt liikesarjat, joilla alun perin opetettiin miekkailutekniikoita. Katassa ei käytetä suojavarusteita, eikä lyödä perille. Kendo-katoja on seitsemän pitkälle miekalle (bokken) pitkää miekkaa vastaan, ja kolme lyhyelle miekalle (kodachi) pitkää miekkaa vastaan.
Kataa harjoitellaan kendossa tarkoituksena kehittää kendon periaatteita ja toimintatapoja. Kendokalle joka vakavissaan harjoittelee kendoa, katan säännöllinen harjoittelu on olennaista kendossa edistymiseksi. Kendo no katassa harjoitellaan sekä shikake-wazaa (23 tekniikkaa, 4 erilaista) että ōji-wazaa (15 tekniikkaa, 10 erilaista). Katassa harjoitellaan sekä sen sen no sen että go no sen ajoitusta. Kata harjoittaa kendokaa seuraavissa seikoissa [2]
- Oikean asennon saavuttaminen ja ylläpito
- Havaitseva katse – kyky ennakoida ja havaita vastustajan aikomuksia
- Miekan leikkaavien liikkeiden hallinta
- Liikkeiden nopeuden säätelyn hallinta
- Pistojen ja lyöntien virheetön hallinta
- Oikean etäisyyden (Ma-ai) hallinta lyödessä ja pistettäessä
- Kehittää keinoja arvokkuuden, vilpittömän ylpeyden ja jalon käytöksen (kigurai) kasvamiseen kendokassa
- Kehittää keinoja elävän ja ilmeikkään huudon (kiain) kasvattamiseen ja hallitsemiseen
- Kasvattaa kykyä havaita avautuvia (suki) lyönti ja pisto, hetkiä ja paikkoja
- Kehittää vaihtelevien ja moni-ilmeisten tekniikoiden (waza) hallintaa
[muokkaa] Kata-harjoittelu
Kataa kendossa harjoittelee kaksi kendokaa keskenään. Toisella on aina opettajan (uchidachi) rooli ja toisella oppilaan (shidachi) rooli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uchidachi johtaa katan tekemistä. Koska katan "käsikirjoitus" on molempien tiedossa, ei shidachi saa toimia ennen uchidachin siihen antamaa syytä. Reagoinnin ja tekniikan teon pitää siis lähteä uchidachin toiminnasta. Jokainen kata myöskin päättyy shidachin voitton. Bokkenilla tai kodachilla ei oteta kendo no katassa kontaktia muuhun kuin vastustajan miekkaan. Ainoastaan kahdessa viimeisessä lyhyen miekan katassa kontakti syntyy shidachin tarttuessa kädellä uchidachin käsivarteen katan lopussa.
Harjoittelussa uchidachin ei tarvitse olla shidachia kokeneempi kendoka, vaan vuoroja vaihdellaan harjoituksen kuluessa. Näytöksissä taas katantekijät ovat joko yhtä kokeneita tai uchidachi on kokeneempi.
Vaika jokaisella katalla on "käsikirjoitus", pelkkä katan muodon toistaminen ei riitä. Kataan pitää saada sisältöä ja tunnetta, jotta siitä olisi hyötyä taidon kasvattamisessa. Tämä tietysti vaatii myös osaavaa ja katan hallitsevaa opettajaa sekä säännöllistä harjoitusta. Eurooppalaisessa kendossa katan harjoittelu on tällä hetkellä suuremmassa suosiossa kuin kendon kotimaassa Japanissa, [3] jossa erityisesti kilpailemiseen suuntautuneet kendokat harjoittelevat kataa lähinnä ainoastaan vyökokeisiin. Japanilaiset ovatkin usein vaikuttuneita länsimaisten kendokoiden innosta ja osaamisesta kendo-katan harjoittelussa.
Päinvastoin kun luulisi, kataharjoittelu voi olla hyvinkin uuvuttavaa. Herpaamattoman valmiuden ja valppauden (zanshin) ylläpitäminen kuluttaa niin henkisiä kuin kehollisiakin voimavaroja. Lisäksi katojen hengitysrytmi luo painetta katojen suorittamiseen. Pääsääntöisesti sekä uchidachin että shidachin tulisi tehdä kukin kata yhdellä hengityksellä jossa sisäänhengitys suoritetaan alkuhetkellä ja uloshengitys alkaa kiain ilmaantuessa lyönnin yhteydessä, jatkuen katan loppuun.
[muokkaa] 7 pitkän miekan kataa
- Ipponme
- Nihonme
- Sanbonme
- Yohonme
- Gohonme
- Ropponme
- Nanahonme
[muokkaa] 3 lyhyen miekan kataa
- Kodachi ipponme
- Kodachi nihonme
- Kodachi sanbonme
Kendo-no-katan lisäksi kendossa voidaan harjoitella kihon-no-kataa ja go-gyō-no-kataa.
[muokkaa] Kendon kilpailutoiminta
Kendossa kilpailu (eli shiai) on osa harjoittelua. Harjoittelun itsetarkoitus ei ole kilpailu, vaan kisoissa jokainen pääsee kohtaamaan itsensä kaikkein paljaimmillaan. Jännitys vaikuttaa ihmisiin eri tavoin – toiset se saa lukkoon, kun taas toiset saavat siitä lisää potkua. Jokaisen tulisi jossain kendoharjoittelun vaiheessa kilpailla enemmän tai vähemmän aktiivisesti, jotta oppisi paineen alla toimimisen. Tulevaa tuomarointia ajatellen on myös hankittava omaa kokemusta kilpailusta, jotta voisi lukea tilanteita oikein. Lähes jokaisissa kendoharjoituksissa on lopuksi enemmän tai vähemmän vapaaottelua (ji-geiko) harjoituksista riippuen. Ottelu on aina tilaisuus oppia, ja siinä tulisikin keskittää koko henki ja ruumis hyvään ja hyökkäävään kendoon.
Kendossa otellaan yksilö- ja joukkuekilpailuja. Yksilökilpailuissa ei ole painoluokkia, joskin toisinaan erinäisiä taso-/ikäluokkia. Yleisesti kuitenkin kendossa voittaja voi olla kuka vain sukupuolesta tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta. Joukkuekilpailuissa (yleensä) viisi henkilöä muodostavat joukkueen, jolloin joukkueen jäsenet ottelevat yksi kerrallaan toisen joukkueen jäsenien kanssa. Enemmän voittoja saanut joukkue voittaa.
Kenttä on kooltaan n. 9–11 metriä / sivu, ja keskelle on merkitty rasti osoittamaan kentän keskustaa. Merkittyinä ovat myös paikat, joihin ottelijat saapuvat rein (kumarrus) sekä sonkyon (kohtelias kyykistyminen reisien varaan) jälkeen, ja joista ottelu alkaa tuomarin käskystä. Kentällä on kolme tuomaria, päätuomari sekä kaksi aputuomaria. Tuomareilla on käsissään valkoinen ja punainen lippu, joilla he ilmoittavat vastaavin värein merkattujen ottelijoiden pisteet. Otteluaika on 3–5 min. Tässä ajassa se, kumpi tekee ensin kaksi pistettä, on ottelun voittaja. Piste tulee lyönnistä, joka osuu oikealla osalla miekkaa oikeaan osaan varustetta, höystettynä oikealla kiailla (huudolla) sekä jalan tallauksella osoituksena koko vartalon lyönnissä mukanaolosta. Myös zanshin, eli tilanteen hallitseminen jälkeenpäin, tulee näyttää selvästi. Tämän tapahtuessa nostavat tuomarit ottelijan värin mukaisen lipun ylös, ja jos enemmistö tuomareista on samaa mieltä keskeyttää päätuomari ottelun ilmoittamalla pisteestä (esim. päähän tehty piste: men-ari!, eli men-piste). Toisinaan tuomareilla saattaa olla epäselvyyttä pisteestä (tai muusta tapahtumasta), jolloin päätuomari voi määrätä gōgin, joka on lyhyt neuvottelu tuomarien välillä. He voivat joko antaa pisteen tai jättää sen antamatta, jos perustelu sille on hyvä.
Ottelija voi saada myös varoituksen ylittämällä ottelualueen, pudottamalla shinain, koskemalla kädellä shinain kuviteltua teräosaa, puhumalla toiselle, väkivaltaisuudesta tai muusta sopimattomasta käytöksestä. Kaksi varoitusta eli hansokua antaa vastustajalle pisteen. Ottelu voi päättyä myös tasapeliiin (hikiwake), mikäli tilanne on ajan loppuessa tasan. Turnausten alkuerissä tämä on hyväksyttävä lopputulos, mutta pudotuspeleissä alkaa jatkoaika (enchō), jolloin otellaan, kunnes voittaja selviää. Kendo-ottelussa on tärkeää osoittaa taisteluhenkeä, sillä tuomarit usein vakuuttuvat pisteestä selvemmin, jos mukana on riittävästi asennetta.
Kendon MM-kisat järjestetään joka kolmas vuosi, kun taas EM- ja SM-kilpailuita pidetään vuosittain.
[muokkaa] Tasojärjestelmä
Kendossa on muiden budolajien tavoin tasojärjestelmä, jolla helpotetaan harjoittelijoiden taitojen määritystä sekä hierarkiaa. Arvot ja tasokokeet toimivat myös välitavoitteina harjoittelijoille itselleen. Kendossa ei käytetä ulkoisia arvomerkkejä. Lajin ensimmäinen suoritettava taso on 6. kyū, josta edetään ylöspäin aina 1. kyūhun asti. Tänä aikana kendoka oppii lajin perusteet ja on valmis todellisen tien aloittamiseen, siirtyessään yudanshaksi, 1. danin suorittaessaan. Aikaa tähän menee keskimäärin kolmesta neljään vuotta aktiivisen harjoittelun kautta. Graduointimahdollisuuksia on suurimpien leirien ja kilpailujen yhteydessä.
Dan-arvoja myönnetään ensimmäisestä kahdeksanteen asti. Kendossa oli aikaisemmin mahdollista edetä 10. danin arvoon asti, mutta tämä ei ole enää mahdollista, sillä 9. ja 10. dan -arvoja ei enää tule elossa olevien 9. danien lisäksi; korkein saavutettava arvo on nykyään 8. dan hanshi. Dan-arvoja kendossa ei voi saada esim. kansallisen- tai kansainvälisen-liiton myöntämänä, vaan kaikki dan arvot on saavutettava suorittamalla graduointi onnistunesti kansainväliset vaatimukset täyttävälle graduointiraadille. Kuudennesta danista lähtien on mahdollisuus suorittaa myös erillisiä opettaja-arvoja, joita ovat (järjestyksessä matalimmasta korkeimpaan) renshi, kyōshi ja hanshi.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Masato Yamaguchi: Nito part 1.. Kendo World (2005) Vol 3. n:o 2.: 20–27.
- ↑ Ozawa Hiroshi: Kendo – The Definitive Guide, sivu 98. Kodansha International, 1997
- ↑ Sōtarō Honda, PHD: Kendo Inside Out: part 1: A Comparison of Circumstance. Kendo World (2005) Vol 3. n:o 2.: 40–44.
- Donn F. Draeger (1974): Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill. ISBN 0-8348-0351-8 (nid.).
- Timo Reenpää (päätoimittaja) (1998): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry. ISBN 951-98012-1-9 (nid.).
- Oscar Ratti, Adele Westbrook (1973): Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books. ISBN 0-87858-1073-0 (sid.).
- Ozawa Hiroshi (1997): Kendo – The Definitive Guide. Kodansha International. ISBN 4-7700-2119-4 (sid.).
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Bu – Samurain ammatti / Hashi 20/1998 (päätoimittaja: Timo Reenpää, Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998) ISBN 951-98012-1-9 (sid.)
- Paul Budden: Looking at a Far Mountain – A Study of Kendo Kata (Tuttle Publishing, 2000) ISBN 0-8048-3245-5 (nid.)
- Ozawa Hiroshi: Kendo – The Definitive Guide (Kodansha International, 1997) ISBN 4-7700-2119-4 (sid.)
[muokkaa] Suomen kendoseurat sekä Suomen Kendoseurojen Keskusliitto
- Espoo: Leppävaaran budoseura ry
- Helsinki:
- Hyvinkää: Hyvinkään kendoseura
- Hämeenlinna: Joo Ken Kai Ry.
- Kokkola: Shi Dai Shi Go Ry.
- Kotka: Gu Do Ken Kai Ry.
- Kouvola: Kaigara Ry.
- Kuopio: Sho Ken Kai Ry.
- Lahti: Lahden Kendoseura
- Mikkeli: Mikkelin Judo/Kendo
- Oulu: Hokufuu Ry.
- Pori: Dai Kuma Ken Kai Ry.
- Porvoo: Porvoon Kendo Ry.
- Tampere: Fudo Kamae
- Tornio: Tenshu Ken Kai Ry.
- Turku:
