Hanoi Rocks
Wikipedia
| Hanoi Rocks | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1979, 1980–1985, 2001– |
| Kotipaikka | Suomi |
| Laulukieli | englanti |
| Tyylilaji | rock, glam rock, hard rock |
| Levy-yhtiö | mm. Johanna, Lick, CBS, viimeisin on Demolition Records |
| Jäsenet | Michael Monroe Andy McCoy Conny Bloom Andy A.C Cristell Lacu |
Hanoi Rocks on suomalainen rock -yhtye, jonka musiikillisessa tyylissä on vaikutteita glam rockista, melodisesta hard rockista ja punkista. Tämän lisäksi yhtyeen musiikillisena pohjana on perinteinen rock and roll ja blues, jonka vaikutuksen kuulee muun muassa saksofonisooloissa. Hanoi Rocks oli pitkän aikaa kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye saavutettuaan vankan kulttisuosion Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Japanissa. Yhtyeen suurin kansainvälinen hittisingle oli CCR-laina "Up Around the Bend" vuodelta 1984.
Hanoi Rocks tuli aikanaan tunnetuksi räväkkäästä ja omalaatuisesta tyylistään. Se nosti värikkään, loistokkaan, näyttävän ja naisellisen glam rock-tyylin uudelleen muotiin 1980-luvulla uuden aallon jälkeen. Omalaatuinen tyyli aiheutti kohua erityisesti 1980-luvun alun Suomessa. Hanoi Rocksin vaikutus on nähtävissä monen yhtyeen musiikissa ja tyylissä. Yhtyeen tyyliä matkivat esimerkiksi Guns N' Roses, Mötley Crüe, Poison, Ratt, Skid Row ja La Guns. Hanoi Rocksia pidetään oman genrensä sisällä yhtenä rockin historian vaikutusvaltaisimmista kokoonpanoista. Suomessa Hanoi Rocksin lähisukulainen oli yhtyeen lämmittelijänäkin toiminut Smack.
Hanoi Rocksin musiikillisesti ja tyyliltään lähimmät aikalaisyhtyeet olivat juuri Mötley Crüe ja Guns N' Roses. Jälkimäisen yhtyeen kärkihahmo ja laulaja Axl Rose onkin todennut, ettei Guns N' Rosesia olisi ilman Hanoi Rocksia. Mötley Crüe taas muokkasi Hanoi Rocksin esiin nostaman glam rockin iloisempaa puolta synkemmäksi, raskaammaksi ja tummemmaksi niin musiikillisesti kuin tyylillisestikin. Se olikin Hanoi Rocksin läheisin kilpailija Amerikan mantereella vuosina 1981–1985.
Hanoi Rocksin suurimmiksi listamenestyksiksi jäivät Two Steps from the Move -albumin 28. sija ja "Up Around the Bend" -singlen 61. sija Englannin listalla. "Don't You Ever Leave Me" nousi Puolan singlelistan sijalle 6. kesällä 1985. "Love's an Injection" oli viikon ajan ykkösenä Suomen singlelistalla vuonna 1982.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yhtyeen historia
[muokkaa] Yhtyeen varhaisvaiheet (1979–1980)
Hanoi Rocks perustettiin vuonna 1979 Helsingissä Herttoniemen vanhalla ruotsalaisella kansakoululla Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen Viimeinen syksy albumin julkaisutilaisuudessa. Tässä tilaisuudessa punkyhtye Briardin kitaristi Andy McCoy esitteli Matti "Macke" Fagerholmille Pelle Miljoona & 1980:sta huumeidenkäytön takia erotetun Stefan Piesnackin. Fagerholm päätti perustaa yhtyeen kitaristi Stefan Piesnackin kanssa. Toiseksi kitaristiksi otettiin vanha Briard-kitaristi ja Andy McCoyn ystävä Jan Stenfors. Basistiksi otettiin Peki Sirola ja rumpaliksi myöhemmin musiikkihistorian pimentoon jäänyt Nedo (myös joissain lähteissä muodossa Nedi). Kokoonpano esiintyi muun muassa Ämy-festivaaleilla, Tavastialla ja Latosaaressa, mutta hajosi pian. Samoihin aikoihin Andy McCoy nimesi Jan Stenforsin Nasty Suicideksi. Kokoonpanon henkilösuhteet eivät toimineet ja yhtye hajosi, kun Helsingin rikospoliisin huumeryhmä pidätti Piesnackin.
Andy McCoy eli Antti Hulkko (Andy Suicide, Andy Monroe, Andy von Hulkko) ei siis kuulunut Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpanoon, vaan oli yhtyeen alkuvaiheessa vain sen voimakas taustavaikuttaja. Hän kuitenkin keksi yhtyeen nimen Hanoi Rocks Johnny Thunders-kappaleen Chinese Rocks pohjalta. On kerrottu myös, että McCoy olisi ehdottanut yhtyeen nimeksi suoraan Chinese Rocksia, mutta Michael Monroe vastusti suoraa Johnny Thunders-plagiaatiota. Hanoi Rocksiksi nimi vakiintui, kun McCoy oli nähnyt dokumenttielokuvan, jossa kerrottiin Vietnamissa jalostetusta heroiinista eli Hanoi rocksista.
Kesällä 1980 Pelle Miljoona Oy:stä eronnut Andy McCoy, Nasty Suicide ja Michael Monroeksi nimensä muuttanut Matti Fagerholm päättivät perustaa Hanoi Rocksin uudelleen. Basistiksi kaavailtiin Jesu Hämäläistä ja tukholmalaista Björne Fröbergiä (myöhemmin muun muassa The Nomds ja Michael Monroen sooloyhtye), mutta Andy McCoy kadotti ruotsalaisen ehdokkaan puhelinnumeroon. Lopulta basistiksi valittiin Pelle Miljoona Oy:ssä Andy McCoyn kanssa soittanut Sam Yaffa. Näin ollen Sam Yaffa lähti pian McCoyn perässä Pelle Miljoona Oy:stä juuri ennen syksyn kiertuetta. Monroe, Suicide ja Yaffa varastivat tutkintovankeudessa olleen Stefan Piesnackin vahvistimen ja muuttivat Tukholmaan McCoyn kanssa. Tukholmassa he ottivat yhtyeen rumpaliksi McCoyn vanhan kaverin Gyp Casinon eli Jesper Sporren. Yhtyeen alkoi toimia elokuusta 1980 lähtien ja syksyllä sen luotsaajaksi tuli suomirockin menestysmanageri Seppo Vesterinen.
[muokkaa] Yhtyeen esikuvat
Yhtyeen esikuvat olivat monissa eri yhtyeissä. Hanoi Rocksin musiikillinen tyyli, kuten samoin koko suomirock, pohjautui 1980-luvun alussa Suomeen tulleeseen punkin uuteen aaltoon. Kaikki yhtyeen jäsenet pyörivät enemmän tai vähemmän Kill Cityssä ja olivat mukana Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin projekteissa. Tuohon aikaan Suomen rock-yhtyeet olivat enemmän tai vähemmän tekemisissä punkin kanssa. Andy McCoy ihaili ja piti esikuvinaan Chuck Berryä ja Marc Bolania. Hän sanoikin muodostaneensa Hanoi Rocksin riffit Chuck Berryn pohjalta. Punk-yhtye Briardin kitaristit McCoy ja Suicide toivat Hanoi Rocksiin punkimpaa puolta. Samoilla linjoilla oli myös Sam Yaffa, koska hän oli ollut punkyhtye SUOPO:n basisti ja kuunteli McCoyn innoittamana The Clashia.
Tärkeimmät Hanoi Rocksin punk-esikuvat olivat yhtyeissä Sex Pistols, The Clash ja Ramones. Yhtyeen yhteinen ihailun kohde oli New York Dolls, joka oli glam rockin suurin edelläkävijä, mutta myös protopunkin edustaja. New York Dolls ja sen kitaristi Johnny Thunders olivat tärkeimpiä Hanoi Rocksin esikuvista. Hanoi Rocksia voidaankin tavallaan pitää New York Dollsin manttelinperijänä. Seuraavat Hanoi Rocksin glam-vaikutteet olivat Alice Cooperissa, David Bowiessa ja Aerosmithissa, jota McCoy kuunteli. Merkittävä esikuva oli myös protopunkin merkittävä artisti Iggy Pop ja hänen yhtyeensä The Stooges. Hanoi Rocksin perusrock-esikuvana oli The Rolling Stones. Raskaampaa puolta musiikkiin toi Michael Monroen kuunteleman Nazarethin vaikutus. Michael Monroe toikin yhtyeeseen hard rock puolen. Andy McCoy ei nimittäin ollut kuunnellut koskaan ennen Monroen tapaamistaan hard rockia, esimerkiksi Led Zeppeliniä. Poikkeuksellisesti taas McCoy oli taas kuunnellut punkin lisäksi reggaeta ja soulia. Nämä ainekset yhdistyivät sitten Hanoi Rocksin aivan omaksi tyyliksi, jota voidaan kuvailla melodiseksi hard-ja glam rockiksi. Vaikka yhtyeelle melodisuus ja jonkinlainen multi-instrumentalismi olivatkin tärkeitä, se ei arvostanut progressiivista rockia lainkaan.
[muokkaa] Suomi, Tukholma, Lontoo (1981–1982)
Andy McCoyta lukuun ottamatta yhtye eli köyhästi Tukholman kaduilla kerjäten Tunnelbanan asemilla. Ensimmäisen keikkansa tämä kokoonpano soitti Tukholman Glädjehusetissa. Marraskuussa yhtye teki levysopimuksen Johanna Recordsin kanssa ja samassa kuussa ilmestyi nimellä Hanoi Rocks with Andy McCoy single I Want You / Kill City Kills, jonka oli alun perin pitänyt ilmestyä Andy McCoyn soololevynä. I Want You -kappale oli McCoyn uusi versio ruotsalaishitistä Jag ha vill dig. Kappale Kill City Kills oli McCoyn vanhimpia säveltämiä kappaleita ajalta jolloin Hanoi Rocksin tulevat jäsenet oleilivat Kill Cityssä. Levyllä rumpuja soitti Maukka Perusjätkän yhtyeen rumpali Keimo Hirvonen. Joulukuussa 1980 yhtye soitti Virtain urheilutalolla ensimmäisen Suomen keikkansa, josta lähti tammikuussa 1981 pitkä 102 esiintymistä käsittänyt Suomen kiertue. Tämä kiertue on ilmeisesti edelleen Suomen rock-historian kautta-aikojen pisin. Tähän aikaan yhtyeen musiikilliseksi suunnaksi vakiintui Andy McCoyn mukaan melodinen hard rock.
Helmikuussa 1981 ilmestyi toinen single Tragedy/Café Avenue. McCoy oli säveltänyt ja sanoittanut Tragedyn sanat jo 15-16-vuotiaana. Samassa kuussa ilmestyi itse ensimmäinen albumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Levyn tuottajina toimivat Muddy Twins eli Michael Monroe ja Andy McCoy. Tähän menessä McCoyn asema yhtyeen säveltäjänä oli vakiintunut. Levy otettiin hyvin vastaan, mutta se ei kuitenkaan myynyt kovinkaan hyvin Suomessa.
Syys–lokakuussa 1981 yhtye siirtyi ensimmäisen kerran tulevaan kotipaikkaansa Lontooseen. Ennen tätä yhtye oli keikkaillut Suomen ja Ruotsin välillä. Lontoossa työstettiin uutta Oriental Beat -albumia. Marraskuun lopulla yhtye kuitenkin palasi takaisin Suomeen ja julkaisi samoihin aikoihin singlen Desperados/Devil Woman. Joulukuussa ilmestyi vielä toinen single Dead By X-Mas/Nothing New.
Tammikuussa 1982 Hanoi Rocks teki Lepakossa ensimmäisen musiikkivideonsa, joka sisälsi kappaleet Tragedy, Oriental Beat, Motorvatin. Samassa kuussa ilmestyi toinen albumi Oriental Beat Johannalta. Levyn kansi aiheutti pientä kohua, koska kannessa on kuvattuna McCoyn tyttöystävän Annan rinnat maalattuina. Kevään 1982 yhtye vietti Ruotsissa ja samoihin aikoihin yhtye löi itsensä ensimmäisen kerran läpi Japanissa Tragedy-singlellä. Toukokuussa ilmestyi single Love's an Injection / Taxi Driver ja EP Love's an Injection / Malibu Nightmare / Taxi Driver / Problem Child / In the Year 79.
Kesäkuussa 1982 yhtye siirsi kotipaikkansa Lontooseen. Yhtyeellä ei tuolloin vielä ollut kovin varakasta seurapiirielämää, mutta rock'n'roll elämän varjopuolet haittasivat yhtyettä osittain.. Samoihin aikoihin Michael Monroe tapasi Hanoi Rocksia ihailleen Razzlen eli Nicholas Dingleyn. Kolmen keikan katsomisen jälkeen Razzle ilmestyi takahuoneeseen ja ilmoitti haluavansa Hanoi Rocksin rumpaliksi, vaikka murtamalla yhtyeen rumpalin jalan. Pian Andy McCoy pyysi Razzlea yhtyeen rumpaliksi. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Gyp Casino olikin jo kyllästynyt yhtyeeseen ja hänen välinsä muihin yhtyeen jäseniin olivat viilenneet. McCoy erotti Gyp Casinon 25. kesäkuuta Sundance-festivaaleilla Alavudella Casinon hyökättyä McCoyn kimppuun kesken keikan. Syynä tähän hyökkäykseen oli se, että McCoy oli tapellut tyttöystävänsä Annan kanssa. Heinäkuun aikana yhtye siirtyi Lontoosta, Tukholman kautta Helsinkiin ja elokuussa julkaistiin Lontoossa kolmas albumi Self Destruction Blues. Levyllä soittaa rumpuja Gyp Casino, mutta kannessa poseeraa jo Razzle. Lokakuussa albumi julkaistiin Suomessa. Loppuvuosi 1982 meni esiintymisissä Englannissa ja Suomessa. Samalla ajettiin uutta rumpalia yhtyeeseen sisään.
[muokkaa] Vuosi 1983
Vuosi 1983 oli Hanoi Rocksin nopean nousun aikaa, joka kesti alkuvuoteen 1985 saakka. Yhtye oli lyönyt itsensä läpi Englannissa paljolti yhtyeen Englannin managerin Richard Bishopin avulla. Samoin yhtyeen jo vuonna 1981 alkanut menestys Japanissa jatkui. Yhdysvaltojen läpimurtokin oli lähellä.
Tammikuussa 1983 keikkaili pääasiassa Englannissa. Puolivälissä kuuta yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomen, Ruotsin ja Englannin ulkopuolella, Amsterdamissa. Tammikuun 23. päivä yhtye lähti Aasian kiertueelle, joka ei ollut kovin tuottoisa, mutta oli tärkeä kansainvälistä suosiota tavoittelevalle yhtyeelle. Bombayssa yhtye sai 2 500 -päisen yleisön täysin sekaisin: yleisö ryntäili lavalle ja pitkin salia. Delhissä vastaanotto oli laimea ja muutaman päivä Intian matkan jälkeen yhtye siirtyi Hong Kongiin ja sieltä Japaniin. Japanissa yhtye pääsi televisiohaastatteluun, ihailijatapaamisiin ja tiedotustilaisuuteen, jossa oli Suomen Japanin suurlähettiläs. Esiintymisten hinnat oli luokiteltu huippuyhtyeiden tasolle. Ihailijoiden tunku oli valtaisaa, hotellin hissikuiluja ja hotellihuoneiden kaappeja myöten. Tokiosta Hanoi Rocks siirtyi Vietnamiin, jossa sen kappaleita kuului tiheään radiossa.
Yhtye palasi maaliskuussa takaisin Lontooseen ja äänitti neljättä albumiaan. Huhtikuun ensimmäisen viikon Hanoi Rocks matkusti Israeliin. Jerusalemissa yhtyettä ei voitu kuvata Itkumuurilla, koska paikalliset luulivat Monroeta naiseksi. Paikallisilla klubeilla ei ymmärretty yhtyeen esittämää rockia, eikä oluttakaan saanut paastokauden aikana juoda. Huumausaineiden vaikutuksen alaisena Nasty Suicide ja Razzle heittivät television hotellihuoneen parvekkeelta Mercedes Benz -taksin päälle ja rikkoivat hotellihuoneen. Lisäksi hotellinomistaja loukkaantui kahakassa. Matka päättyi yhtyeen karkotukseen Israelista.
Loppukeväällä yhtye keikkaili Lontoossa ja Norjassa sekä julkaisi ennen uutta albumia singlen Malibu Beach / Rebel on the Run ja EP:n Malibu Beach / Taxi-Driver / Rebel on the Run / Beer and a Cigarette. Pian ilmestyi neljäs albumi Back To Mystery City. Englannissa levy julkaistiin Richard Bishopin levymerkillä Lick, kun taas Suomessa albumi julkaistiin Johannalta. Tämän jälkeen yhtye keikkaili Englannissa ja Suomessa, kunnes kesäkuussa 1983 ilmoitti levytyssopimuksesta monikansallisen CBS-levy-yhtiön kanssa.
Elokuussa yhtye julkaisi 7-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy ja 12-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy / Oriental Beat. Samoihin aikoihin yhtyeen kolme ensimmäistä levyä julkaistiin Licksiltä uudelleen. 13. elokuuta Hanoi Rocks veti tunnetun Ruisrockin keikkansa, hyvin ja selvin päin. Tältä keikalta on säilynyt YLE:n tekemä haastattelu ja pieni taltiointi. Lokakuussa Bob Ezrin lensi Yhdysvalloista varta vasten Hanoi Rocksia varten Lontooseen, ja joulukuussa hän varmistui Hanoi Rocksin seuraavan levyn tuottajaksi. Loppuvuosi meni keikoilla Englannissa ja Suomessa.
[muokkaa] Vuodet 1984–1985
Vuosi 1984 näytti Hanoi Rocksin totaaliselta menestysvuodelta, mutta se päättyi kohtalokkaasti. Yhtye teki 150 000 dollarin levytyssopimuksen Yhdysvaltain ja Kanadan läpimurtoa varten. Tämä läpimurto oli tarkoitus CBS:n mukaan tehdä uudella albumilla, johon yhtiö halusi lainakappaleen menestyäkseen Yhdysvalloissa. Cover-kappaleeksi valittiin CCR:n Up Around the Bend, josta ironisesti tuli Hanoi Rocksin kansainvälisesti suurin ja tunnetuin hitti. Hittiä varten tehty musiikkivideokin on yksi rock-historian kalleimpia.
Uusi albumi Two Steps from the Move oli menestynein Hanoi-albumi ja teki yhtyeestä Japanin suosituimman. Englannissa jo aikanaan tehty suosio vahvistui entisestään ja Yhdysvalloissa yhtyeen suosio oli suorassa kasvussa. Yhtye oli soittanut suurimmissa amerikkalaisissa kaupungeissa paitsi Los Angelesissa, jonka kotiyhtye Mötley Crüe järjesti tervetuliaisjuhlat yhtyeelle. Kaikki päättyi kuitenkin traagisesti kesken Hanoi Rocksin ja Mötley Cruen monipäiväiseksi venyneen juhlinnan. Oluet loppuivat ja Razzle sekä laulaja Vince Neil lähtivät hakemaan illalla sitä lisää lauantai-illalla 8.12.1984. Paluumatkalla Neil törmäsi vuoden 1972 Ford Panterallaan kahteen toiseen autoon. Neilin vieressä istunut Razzle vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi kello 19.12. Razzlen kuolema laukaisi ketjureaktion, kun Sam Yaffa ilmoitti uudenvuodenpäivänä Helsingin Kulttuuritalolla pidetyn Razzlen muistokonsertin jälkeen eroavansa yhtyeestä. Rumpaliksi tuli Clash-rumpali Terry Chimes ja Yaffan eroamisen jälkeen basisteiksi tuli yhtyeen vanha tuttava Rene Berg. Yhtyeen vanha kaveri Chimes nautti jäsenten keskuudessa suurta suosiota toisin kuin Rene Berg. Tältä kokoonpanolta (McCoy, Monroe, Suicide, Berg, Chimes) ilmestyi Puolan kiertueella livenä nauhoitettu Hanoi Rocksin viimeinen levy Rock & Roll Divorce. Levy kantoi yhtyeen kohtalosta kertovaa nimeä ja se julkaistiin yhtyeen omalta Lick-levymerkiltä. Yhtye oli saanut ison kolauksen Razzlen kuoltua ja alkoi murtua Sam Yaffan lähdettyä. Rene Berg oli huomattavasti muita yhtyeen jäseniä vanhempi ja hänen katsottiin olleen väärä valinta. Muut jäsenet antoivat hänelle nöyryyttävät potkut Lontoossa, minkä jälkeen basistiksi otettiin yhtyeen pitkäaikainen roudari Timo Kaltio. Pian tämän jälkeen yhtye hajosi, kun Michael Monroe ilmoitti kesällä 1985 Puolan kiertueen jälkeen jättävänsä yhtyeen. McCoyn mukaan Hanoi Rocksin todellinen viimeinen esiintyminen oli loppuunmyydyt Razzlen muistokonsertit uutena vuotena.
Razzlen kuolema ei ollut ainoa syy yhtyeen hajoamiseen. Yhtyettä vaivasivat sisäiset sosiaaliset ongelmat. Vuonna 1984 yhtye oli saavuttanut todella suuria voittoja, jotka olivat lisänneet tuhlausta ja huumeidenkäyttöä. Tämän lisäksi Andy McCoy oli mennyt naimisiin Michael Monroen tyttöystävän kanssa ja Andy McCoyn tyttöystävä oli raskaana Sam Yaffalle. Nämä kaikki heikensivät yhtyeen jäsenten välejä. Tämän raskauden takia Sam Yaffa oli ilmoittanut eroavansa yhtyeestä uuden vuoden Kulttuuritalon esiintymisten jälkeen jo ennen Razzlen kuolemaa. Tulehtunutta tilannetta pahensi entisestään se, että yhtye pakotettiin uudellelle kiertueella Puolaan tahkoamaan lisää voittoja, vaikka yhtyeeltä oli kadonnut esiintymishalu. Yhtye olisi tarvinnut miettimisajan eikä raskasta kiertuetta, jolla oli kaiken lisäksi yhtyeelle sopimaton basisti. Rene Berg oli huumeriippuvainen ja esiintyi ylimielisesti yhtyeen omistajana. Lisäksi hänen lavakäyttäytymisensä ei miellyttänyt yhtyettä.
[muokkaa] Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen (1985–2001)
(Hanoi Rocksin jäsenten tarkemmat henkilöhistoriat yhtyeen hajoamisen jälkeen löytyvät heidän omista artikkeleistaan: Andy McCoy, Michael Monroe, Nasty Suicide, Sam Yaffa)
Hanoi Rocksin entiset jäsenet eivät menestyneet soolourillaan odotetusti. Hanoi Rocksin viimeinen kokoonpano jatkoi keikkailua Cherry Bombzin nimellä. Vuonna 1988 McCoy sai Yhdysvalloissa kultalevyn, kun Samantha Fox levytti hänen sävellyksensä The Best Is Yet to Come. Laulu oli alun perin sävelletty McCoyn The Suicide Twins -yhtyeen esitettäväksi. Samoihin aikoihin hän soitti kitaraa Iggy Popin maailmankiertueella 1990-1991. Samoin elokuussa 1991 McCoy pääsi irti heroiinin käytöstään. Sam Yaffa muutti Yhdysvaltoihin ja kierteli useissa eri yhtyeissä. Yaffan ura lähti jälleen nousuun hänen liityttyään vuonna 2004 New York Dolls -yhtyeeseen, joka oli yksi alkuperäisen Hanoi Rocksin esikuvista. Nasty Suiciden pyöri oman Cheap and Nasty yhtyeensä lisäksi niin McCoyn kuin Monroenkin sooloprojekteissa, mutta kyllästyi rock 'n' roll-elämäntapaan jo 1980-luvun lopussa. Nimensä takaisin Jan Stenforsiksi muuttanut Suicide palasi opiskelemaan Suomeen vuonna 1995. Alkoholin ja heroiinin käytön hän lopetti vuosina 1987-1989. Nyt hän toimii farmaseuttina ja väittelee tohtoriksi.
Michael Monroe loi soolouraa New Yorkissa. Hänen vuonna 1989 julkaistu sooloalbuminsa Not Fakin' It ylsi Billboardin albumilistan sijalle 161. Japanissa sitä myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä. Hän lähes onnistui luomaan 1990-luvun alussa Hanoi Rocksin menestystä jatkamaan tarkoitetun yhtyeen Demolition 23:n. Yhtyeseen kuuluivat Monroen lisäksi Sam Yaffa ja Nasty Suicide. Se oli ensimmäinen Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen kasattu yhtye, jolla oli suhteellisen pysyvä kokoonpano. Tämä yhtye on ainakin toistaiseksi historian ainut yhtye, jossa on soittanut enemmistö Hanoi Rocksin alkuperäisjäsenistä.
[muokkaa] Uusi Hanoi Rocks (2001–)
Hanoi Rocksin paluusta esiintyi tasaisin väliajoin huhuja. Vuonna 2000 ilmestyi Andy McCoyn kirja Sheriffi McCoy ja vuotta myöhemmin neljän CD:n Hanoi Rocks -kokoelma. Monroen ja McCoyn välit lämpenivät tämän kokoelman promootiotilaisuuksissa, ja ajatus Hanoi Rocksin jälleenherättämisestä tuli esille. Maaliskuussa 2001 Monroe ja McCoy ilmoittivat perustavansa Hanoi Rocksin uudelleen ja esiintyivätkin saman vuoden kesällä nimellä Hanoi Rocks Revisited Ruisrockissa eri taustamuusikkojen avulla. Vastaanotto oli erittäin hyvä ja vuonna 2002 Hanoi Rocks julkaisi ensimmäisen uuden albumin 17 vuoteen nimeltä 12 Shots on the Rocks. Albumi ja siltä julkaistut singlet "People Like Me" sekä "A Day Late, a Dollar Short" menestyivät hyvin Suomen single- ja albumilistoilla.
Monroeta ja McCoyta lukuun ottamatta kaikki yhtyeen jäsenet olivat uusia, kuten Popeda-yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki. Nimensä Jan Stenforsiksi takaisin muuttanut Nasty Suicide esiintyi kylläkin uuden Hanoi Rocksin kanssa Turun Caribiassa, mutta vain tilapäisesti Costello Hautamäen erottua yhtyeestä. Moni yhtyeen fani kuitenkin edelleen toivoo, että yhtyeen kasaaminen tunnetuimpaan kokoonpanoonsa vielä onnistuisi. Vuonna 2005 ilmestynyt uusi albumi Another Hostile Takeover nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan viidenneksi ja Japanin albumilistan sijalle 13. Albumin myynti jäi Hanoi Rocksin aikaisempiin levyihin verrattuna vaatimattomaksi.
Uuden Hanoi Rocksin tyyli on erilainen kuin 1980-luvun Hanoi Rocksin. Yhtyeen fanit ovat jakautuneet: osa pitää nykyistä yhtyettä törkeänä alkuperäisen Hanoi Rocksin irvikuvana, osa taas nykyistä yhtä hyvänä kuin alkuperäistäkin tai osalle asia on aivan sama. Tosin uusi Hanoi Rocks on nostanut hiteillään uuden nuoren kannattajakunnan, joka ei ole kokenut alkuperäisen Hanoi Rocksin aikaa. Tämä tavallaan osoittaa sen, että uusi Hanoi Rocks on edelleen kilpailukykyinen musiikkimarkkinoilla eikä kyse ole vain nostalgiasta ja sillä ratsastamisesta. Uuden Hanoi Rocksin musiikki onkin tyyliltään alkuperäistä raskaampi ja siinä näkyy Michael Monroen soolotuotannon vaikutus. Esimerkiksi Demolition 23. oli tyyliltään varsin lähellä nykyistä Hanoi Rocksia.
[muokkaa] Jäsenet
[muokkaa] Alkuperäiskokoonpano 1979–1980
- Macke Fagerholm (myöhemmin Michael Monroe) (Matti Fagerholm) - Laulu
- Stefan Piesnack - Kitara
- Jan Stenfors (myöhemmin Nasty McCoy ja vielä myöhemmin Nasty Suicide) - Kitara
- Peki Sirola - Basso
- Nedo - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 1980–1982
- Michael Monroe (Matti Fagerholm) - Laulu - Saksofoni
- Andy McCoy (Antti Hulkko) - Kitara
- Nasty Suicide (Jan Stenfors) - Kitara
- Sam Yaffa (Sami Takamäki) - Basso
- Gyp Casino (Jesper Sporre) - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 1982–1984
- Michael Monroe (Matti Fagerholm) - Laulu - Saksofoni
- Andy McCoy (Antti Hulkko) - Kitara
- Nasty Suicide (Jan Stenfors) - Kitara
- Sam Yaffa (Sami Takamäki) - Basso
- Razzle (Nicholas Dingley) - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 1984–1985
- Michael Monroe (Matti Fagerholm) - Laulu - Saksofoni
- Andy McCoy (Antti Hulkko) - Kitara
- Nasty Suicide (Jan Stenfors) - Kitara
- Sam Yaffa (Sami Takamäki) - Basso
- Terry Chimes - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 1985 Bergillä
- Michael Monroe (Matti Fagerholm) - Laulu - Saksofoni
- Andy McCoy (Antti Hulkko) - Kitara
- Nasty Suicide (Jan Stenfors) - Kitara
- Rene Berg - Basso (kuollut 28.07.2003)
- Terry Chimes - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 1985 Kaltiolla
- Michael Monroe (Matti Fagerholm) - Laulu - Saksofoni
- Andy McCoy (Antti Hulkko) - Kitara
- Nasty Suicide (Jan Stenfors) - Kitara
- Timo Kaltio - Basso
- Terry Chimes - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 2001–2003
- Michael Monroe - Laulu
- Andy McCoy - Kitara
- Costello Hautamäki - Kitara
- Timpa - Basso
- Lacu - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 2004
- Michael Monroe - Laulu
- Andy McCoy - Kitara
- Stevie Klasson - Kitara
- Timpa - Basso
- Lacu - Rummut
[muokkaa] Kokoonpano 2005–
- Michael Monroe - Laulu
- Andy McCoy - Kitara
- Conny Bloom - Kitara
- Andy ”A.C.” Christel - Basso
- Lacu - Rummut
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks, 1981
- Oriental Beat, 1982
- Self Destruction Blues, 1982
- Back to Mystery City, 1983
- All Those Waisted Years (live), 1984
- Two Steps from the Move, 1984
- Rock & Roll Divorce (live), 1985
- Twelve Shots on the Rocks, 2002
- Another Hostile Takeover, 2005
[muokkaa] Singlet
[muokkaa] Suomessa
- I Want You/Kill City Kills, 1980 (Johanna JHNS 145)
- Tragedy/Cafe Avenue, 1981 (Johanna JHNS 174)
- Desperados/Devil Woman, 1981 (Johanna JHNS 199)
- Dead By X-mas/Nothing New, 1981 (Johanna JHNS 216)
- Love's An Injection/Taxi Driver, 1982 (Johanna JHNS 244)
- Until I Get You/Rebel On The Run, 1983 (Johanna JHNS 534)
- Up Around The Bend/Until I Get You, 1984 (Johanna HANOIS 1)
- People Like Me/Lucky/Winged Bull + video, 2002 (Akashic Rocks, ARCDS-001)
- People Like Me/Lucky/Winged Bull + video (Gold Edition), 2002 (Akashic Rocks, ARCDS-001)
- A Day Late, A Dollar Short/Bad News/Moonlite Dance, 2003 (Major Leidén Procutions, MLCDS 003)
[muokkaa] Englannissa
- Malibu Beach/Rebel On The Run, 1983 (Lick LIX 1)
- Malibu Beach/Rebel On The Run , 1983 (Lick LIXPD 1, kuvallinen levy)
- Until I Get You/Tragedy, 1983 (Lick Lix 2)
- Up Around The Bend/Until I Get You, 1984 (CBS A 4513)
- Up Around the Bend / Until I Get You (live) / Under my Wheels (live)/ I Feel Alright (live)/Train Kept A Rollin' (live), 1984 (CBS DA4513, tuplapakkaus)
- Underwater World/Shakes, 1984 (CBS A 4732)
- Don't You Ever Leave Me/Oil And Gasoline, 1984 (CBS A 4885, U.K.)
- Don't You Ever Leave Me / Shakes, 1984 (CBS A4685)
[muokkaa] Japanissa
- Tragedy/Don't Ever Leave Me, 1982 (Nippon Phonogram 7PP-77)
- Motorvatin'/Devil Woman, 1982 (Nippon Phonogram 7PP-91)
- Malibu Beach/Until I Get You, 1983 (Nippon Phonogram 7PP-114)
- Up Around The Bend/Don't You Ever Leave Me, 1984 (Nippon Phonogram 7pp-149)
