Buster Keaton
Wikipedia
Joseph Francis ”Buster” Keaton (4. lokakuuta 1895, Piqua, Kansas - 1. helmikuuta 1966, Woodland Hills, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen mykän kauden elokuvakoomikko ja -ohjaaja. Hän oli yksi aikakautensa suosituimmista näyttelijöistä ja kuuluu elokuvahistorian merkittävimpiin koomikoihin. Buster Keatonin tavaramerkki olivat hänen ilmeettömät kasvonsa, jotka toivat hänelle lempinimen "Suuri kivikasvo" (The Great Stone Face).
Buster Keatonin pääteos, mykkäkomedia Kenraali (1927), on menestynyt monissa äänestyksissä, joissa on listattu kaikkien aikojen parhaita elokuvia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus
Joseph Francis Keaton syntyi 1895 pienessä Piquan kaupungissa Kansasissa. Hänen vanhempansa Joseph Hallie "Joe" Keaton ja Myra Edith Cutler olivat kiertäviä viihdetaiteilijoita. Keatonin syntymän aikaan hänen isänsä ja kuuluisa kahlekuningas Harry Houdini olivat yhteisellä kiertueella, ja Myra Keatonin synnytys alkoi kiertueen ollessa Kansasin Piquanissa. Hänellä oli nuorempi veli Harry (1904-1984) ja sisar Louise (1906-1981). Keatonin itse kertoman legendan mukaan kummisetä Harry Houdini antoi hänelle nimen 'Buster', kun hän puolivuotiaana putosi alas portaista ilman vammoja. Siihen aikaan englannin kielen sana 'buster' tarkoitti esimerkiksi kaatumista.
Kolmevuotiaana Keaton alkoi esiintyi vanhempiensa kanssa nimellä Three Keatons. Äiti Myra soitti saksofonia, kun isä Joe ja Buster esiintyivät lavalla. Esityksen juonena oli myrkyisä isä-poika-suhde: Buster oli tottelematon isää kohtaan ja isä vastasi tähän heittämällä pojan päin lavasteita, orkesterisyvennykseen tai jopa yleisöön. Keaton oppi kaatumaan ja putoamaan turvallisesti, ja hän harvoin loukkaantui tai sai edes mustelmia ohjelmanumerostaan. Keatonien esittämää komedialajia syytettiin lasten pahoinpitelystä, mutta Buster Keaton korosti myöhemmin, ettei hänen isänsä koskaan pahoinpidellyt häntä ja että hurjan näköiset kaatumiset ja ilmalennot olivat ammattimaista fyysistä komediaa. Itse asiassa Keaton piti esiintymisestä niin paljon että nauroi isän heitellessä häntä lavalla. Yleisö ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Keatonista oli silminnähden hauskaa joutua isänsä "pahoinpitelemäksi", joten hän alkoi pitää kasvonsa vakavina ja ilmeettöminä koko esityksen ajan. Ilmeettömistä kasvoista tuli Keatonin tavaramerkki koko hänen loppu-uransa ajaksi, ja ne toivat hänelle lempinimen "suuri kivikasvo". Myöhemmin myös muut Keatonin sisarukset otettiin mukaan esitykseen.
Keaton kiersi vanhempiensa kanssa vaudeville-lavoja koko lapsuutensa ja nuoruutensa eikä koskaan saanut virallista koulusivistystä. Kun Buster oli 21-vuotias, Joe Keatonin alkoholismi alkoi haitata perheen mainetta. Keaton ja hänen äitinsä jättivät Joen Los Angelesiin, ja Keatonin äiti palasi Michiganiin, kun taas Keaton lähti New Yorkiin jatkamaan uraansa lavaesiintyjänä. New Yorkiin päästyään hän kuitenkin ajautui nopeasti elokuvan pariin.
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Lyhyet mykkäelokuvat
Helmikuussa 1917 Keaton tapasi Roscoe ”Fatty” Arbucklen, yhden aikansa suosituimmista elokuvakoomikoista. Arbuckle filmasi Talmadge Studiosilla New Yorkissa, missä hänellä oli sopimus Joseph M. Schenkin kanssa. Keaton hylkäsi näyttämöuransa ja pestautui Arbucklen apumieheksi. Vuosina 1917-20 Keaton esiintyi Arbucklen kanssa neljässätoista lyhytfilmissä ja toimi myös apuohjaajana sekä käsikirjoittajana. Keaton erottui nopeasti akrobaatin kyvyillään: nuoruusvuodet vaudeville-lavoilla olivat tehneet hänestä mestarillisen fyysisen koomikon, joka kykeni tekemään hurjia kaatumisia ja ilmalentoja tai putoamaan päälleen lattialle. Keatonin ja Arbucklen välille kehittyi ystävyyssuhde, joka ei katkennut edes Arbucklea myöhemmin kohdanneeseen skandaaliin, joka maksoi hänelle uransa ja henkilökohtaisen elämänsä.
Fatty Arbuckle jätti lyhytfilmit 1920 ja siirtyi tekemään kokoillan elokuvia, jolloin Schenk antoi Keatonille oman tuotantoyksikön ja tämä korvasi Arbucklen studion päätähtenä. Vuosina 1920-23 Keaton teki yhdeksäntoista kaksikelaista lyhytkomediaa ja nautti Buster Keaton Productions -tuotantoyksikkönsä johtajana täyttä itsenäisyyttä työnsä suhteen. Keatonin elokuvia leimasi akrobaattisten temppujen lisäksi kuiva ja usein absurdi huumori, joka erotti ne tavanomaisista törmäily- ja kakunheittokomedioista. Filmissä Viikko rakennusmiehenä (One Week, 1920) vastanaineet Keaton ja Sybil Sealy yrittävät koota osissa toimitettavan tee-se-itse -talon katastrofaalisin seurauksin. Kalpeanaamassa (The Paleface, 1922) Keaton selviää hengissä intiaanien polttoroviolta ompelemalla itselleen puvun asbestista. Ehkä kuuluisimmassa lyhytfilmissään Poliisit (The Cops, 1922) Keaton joutuu satojen poliisien armeijan takaa-ajamaksi ja livahtaa heiltä kerta toisensa jälkeen erilaisilla nerokkailla tempuilla, onnistuen lopulta lukitsemaan koko poliisilauman putkaan.
[muokkaa] Pitkät mykkäelokuvat
Lyhytelokuviensa menestyksen innoittamana Keaton siirtyi 1923 tekemään pitkiä elokuvia, kuten olivat jo aiemmin tehneet Fatty Arbuckle, Charlie Chaplin ja Harold Lloyd. Hän pysyi edelleen oman tuotantoyksikkönsä johtajana ja käytti täydellistä määräysvaltaa omien töidensä suhteen. Keatonin ensimmäinen pitkä elokuva Kolme aikakautta (The Three Ages, 1923) parodioi D. W. Griffithin spektaakkelia Suvaitsemattomuus kertomalla saman tarinan tytöstä ja tämän kahdesta kilpakosijasta kolmella aikakaudella: kivikaudella, antiikin Roomassa ja 1920-luvun Yhdysvalloissa. Sitä seurasi vuosina 1923-29 kaikkiaan yksitoista pitkää mykkäkomediaa, jotka nostivat Keatonin yhdeksi maailman kuuluisimmista koomikoista. Kotimaassaan Yhdysvalloissa hän oli kolmanneksi suosituin koomikko Chaplinin ja Lloydin jälkeen. Monet hänen elokuvansa, jotka saivat hyvät arvostelut, menestyivät kuitenkin huonosti lippuluukulla, johtuen niiden muihin aikansa komedioihin verrattuna monimutkaisista juonikuvioista.
Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (Sherlock Jr., 1924) osoittaa Keatonin mieltymyksen elokuvan tekniseen puoleen ja sen hyödyntämiseen. Filmissä hän näyttelee elokuvateatterin koneenkäyttäjää, joka haaveilee salapoliisin urasta ja uneksii itsensä sisään valkokankaalla pyörivään rikoselokuvaan. Buster ei kuitenkaan istu saumattomasti elokuvan maailmaan, vaan kohtaukset vaihtuvat hänen ympärillään, jolloin hän on ensin keskellä liikenneruuhkaa, sitten vuorenhuipulla ja seuraavaksi viidakossa vastakkain leijonan kanssa.
Vaikka Keaton saattoi elokuvissaan huvitella teknisillä trikeillä, hän teki aina päätähuimaavat ja usein vaaralliset akrobaattiset temppunsa itse, ilman trikkejä tai sijaisnäyttelijöitä. Laivakalle nuorempi (Stemboat Bill Jr., 1928) huipentuu kuuluisaan kohtaukseen, jossa Keaton joutuu keskelle pyörremyrskyn silmää: talon julkisivu kaatuu hänen päälleen, mutta hän säilyy hengissä koska sattuu seisomaan ikkuna-aukon kohdalla. Keaton kertoi myöhemmin, että hänen päälleen kaadettiin oikea, kaksi tonnia painava talonseinä, ja että ikkuna-aukko meni vain pari tuumaa hänen päänsä ja hartioidensa ohi. Keaton loukkaantui toisinaan, ja jopa mursi kerran niskansa (mikä huomattiin vasta rutiininomaisessa lääkärintarkastuksessa vuosia myöhemmin), kun rautatievesisäiliön varsi pyyhkäisi hänet junan katolta maahan elokuvassa Kovaa kyytiä ja kaunokaisia.
Kenraalia (The General, 1927), jonka tapahtumat sijoittuvat Yhdyvaltojen sisällissotaan, pidetään Keatonin mestariteoksena. Elokuvassa yhdistyvät fyysinen komedia, huolellisesti rakennettu historiallinen epookki sekä Keatonin rakkaus junia kohtaan. Keaton esittää Johnny Graytä, "Kenraali"-veturin kuljettajaa, joka joutuu pelastamaan sekä veturinsa että morsiamensa vihollisen kynsistä. Kenraali on poikkeuksellinen mykkäkomedia: elokuvan komiikka on alistettu huolellisesti punotulle ja pohjimmiltaan vakavalle tarinalle, ja kaikki vitsit ja koomiset kohtaukset vievät juonta eteenpäin. Elokuva esiintyy säännöllisesti kaikkien aikojen parhaiden komedioiden listalla, ja samalla se merkitsi Keatonin uran huipentumaa. Jo muutama vuosi Kenraalin jälkeen hänen uransa lähti laskusuuntaan.
Elokuvien tekemisen teknillinen puoli kiehtoi Keatonia ja hän mietittyään halusi alkaa tuottamaan äänielokuvia, kun niistä tuli teknisesti käytännöllisiä ja suosittuja.
[muokkaa] Äänielokuvat ja televisio
Vuonna 1928 Hollywoodin jättiyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer solmi liikesopimuksen Joseph M. Schenckin kanssa ja osti Keatonin elokuvayksikön. Keaton ei vastustanut kauppaa, mutta piti sitä jälkeenpäin uransa suurimpana virheenä. MGM:llä Keaton menetti itsenäisen elokuvantekijän asemansa ja joutui sopeutumaan suuren studion tehdasmaiseen tuotantotapaan. Hän joutui näyttelemään muiden kirjoittamissa ja ohjaamissa, usein keskinkertaisissa elokuvissa, ja menetti vähä vähältä mahdollisuutensa vaikuttaa elokuviensa sisältöön. Lisäksi MGM yritti tehdä Keatonesta ja Jimmy Durantesta koomikkoparin; vaikka sekä Keaton että Durante olivat vanhoja vaudeville-esiintyjiä ja taitavia koomikkoja, heidän tyylinsä eivät sopineet lainkaan yhteen. MGM:n aikana Keaton myös siirtyi mykkäelokuvista äänielokuviin, minkä vuoksi hänen uransa lähteminen laskuun on usein selitetty "kyvyttömyytenä siirtyä äänielokuvaan". Todellisuudessa Keaton, jota elokuvataiteen tekninen puoli oli aina kiehtonut, halusi itse lähteä tuottamaan äänielokuvia kun niistä tuli teknisesti toteuttamiskelpoisia ja suosittuja.
Keatonilla oli vaikeuksia sopeutua MGM:lle ja hän haki turvaa alkoholista. Hänen uransa kääntyi nopeaan laskuun ja olikin 1930-luvulla unohduksissa; viimeisen pitkän elokuvansa hän teki 1933. Tämän jälkeen Keaton työskenteli kulissien takaisena sketsinikkarina ja kirjoitti materiaalia useille MGM:n koomikoille, kuten Marxin veljeksille ja Red Skeltonille. Hän esiintyi myös Educational Picturesin ja Columbia Picturesin halvoissa lyhytelokuvissa, jotka saivat vain vähän huomiota.
1950-luvun alussa Keatonilla oli peräjälkeen kaksi televisiosarjaa The Buster Keaton Show (1950) ja Life With Buster Keaton (1951), joissa hän uudellenlämmitti vanhoja numeroitaan ja esitteli yhä ruostumattomia akrobaattisia kykyjään. Life-lehden arvostelija kirjoitti, miten 55-vuotias Keaton tekee kovalla lattialla kaatumistemppuja joita nuoremmat eivät uskaltaisi tehdä edes "kasassa vaahtokarkkeja". Saamastaan suosiosta huolimatta ohjelmat jouduttiin lopettamaan, koska television nopea tuotantotahti ei antanut Keatonille aikaa kehittää ja harjoitella uutta materiaalia. Keaton esiintyi myös pikkurooleissa sellaisissa elokuvissa kuin Auringonlaskun katu (1950), Mieletön, mieletön maailma (1963) ja Sattuipa hassusti matkalla Foorumiin (1966). Hänellä oli merkittävä sivurooli Charlie Chaplinin elokuvassa Parrasvalot (1952), jossa kaksi mykän kauden suurinta koomikkoa esiintyivät ensimmäisen ja viimeisen kerran yhdessä. Chaplin ja Keaton näyttelevät kahta ikääntynyttä vaudeville-koomikkoa joiden yhdessä esittämä kymmenminuuttinen musiikkisketsi on elokuvan huippukohta.
Keaton uskoi joutuneensa lopullisesti unohduksiin, mutta 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa hänen vanhat mykkäelokuvansa nousivat taas suosioon. Vähän ennen kuolemaansa Keaton näytteli lyhytelokuvassa Buster kiskoilla (The Railrodder, 1965), jossa hän jälleen esiintyi ”suuren kivikasvon" roolissaan.
[muokkaa] Avioliitot
Keaton nai 1921 näyttelijätär Natalie Talmadgen, Joseph M. Schenckin kälyn, ja he saivat kaksi poikaa, Josephin ja Robertin. Toisen pojan syntymän jälkeen avioliitto alkoi rakoilla; Keatonin mukaan hänen vaimonsa epäili hänen tapailevan muita naisia, ja tilannetta pahensivat Keatonin työongelmat sekä alkoholismi. Parin erotessa 1932 vaimo vei Keatonin kaiken omaisuuden ja kielsi tätä pitämästä yhteyttä poikiinsa. Myöhemmin Keaton korjasi välit poikiensa kanssa.
1933 Keaton vei vihille Mae Scriven, joka oli toiminut hänen hoitajaan erään juomiskauden aikana. He erosivat kolme vuotta myöhemmin, ja erossa Scrive otti puolet heidän omaisuudestaan.
1940 Keaton solmi avioliiton 23 vuotta nuoremman Eleanor Norrisin kanssa. Kaikki heidän ystävänsä olivat avioliittoa vastaan, mutta Norris pelasti alkoholisoituneen Keatonin ja auttoi häntä jatkamaan uraansa. Avioliitto kesti aina Keatonin kuolemaan asti. Vuosien 1947 ja 1954 välillä pari esiintyi säännöllisesti Cirque Medranossa Pariisissa.
[muokkaa] Kuolema
Buster Keaton sai vuosikymmenien tupakoimisen seurauksena keuhkosyövän. Vaimo ja lääkärit uskottelivat hänelle, että hän sairasti kroonista keuhkoputkentulehdusta, eivätkä koskaan kertoneet hänen tekevän kuolemaa. Ei ole täysin varmaa miksi he tekivät niin; ehkä he arvelivat Keatonin lopettavan työskentelyn, jos hänelle kerrottaisiin totuus. Keaton kuoli 1. helmikuuta 1966 ja hänet haudattiin Forest Lawn - Hollywood Hills Cemestryn hautausmaalle Los Angelesiin.
[muokkaa] Filmografia
[muokkaa] Lyhytelokuvia
- The High Sign (1920)
- Viikko rakennusmiehenä (1920) (One Week)
- The Playhouse (1921)
- The Electric House (1922)
- Kalpeanaama (1922) (The Paleface)
- Poliisit (1922) (Cops)
- Seppä (1922) (The Blacksmith)
- The Balloonatic (1923)
- Buster kiskoilla (1965) (The Railrodder / Buster Keaton Rides Again)
[muokkaa] Kokoillan elokuvia
- Busterin miljoonat (1920) (The Saphead)
- Kolme aikakautta (1923) (The Three Ages)
- Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924) (Sherlock Jr.)
- Ruorimies (1924) (The Navigator)
- Ruutia, rakkautta ja räminää / Vieraanvaraisuutta (1924) (Our Hospitality)
- Lähde länteen! (1925) (Go West)
- Seitsemän mahdollisuutta (1925) (Seven Chances)
- Rakkaus ja romahdus (1926) (Battling Butler)
- Kenraali (1927) (The General)
- Kameramies (1928) (The Cameraman)
- Laivakalle nuorempi (1928) (Steamboat Bill Jr.)
- Filmihullu Hollywoodissa (1930) (Free and Easy)
- Pyjama-Romeo (1931) (Parlor Bedroom and Bath)
- Hajamielinen professori (1932) (Speak Easily)
- Auringonlaskun katu (1950) (Sunset Boulevard)
- Parrasvalot (1952) (Limelight)
- Maailman ympäri 80 päivässä (1956) (Around the World in 80 Days)
- Mieletön, mieletön maailma (1963) (It's a Mad Mad Mad Mad World)
- Sattuipa hassusti matkalla Foorumiin (1966) (A Funny Thing Happened on the Way to the Forum)
[muokkaa] Triviaa
- Hän sai kuulovamman ollessaan Saksassa sotimassa vuonna 1918.
- Hänellä on kaksi tähteä Hollywood Walk of Famella.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Buster Keaton Internet Movie Databasessa (IMDb.com)
- Sivulla näyte elokuvasta Pyjama-Romeo (Parlor, Bedroom & Bath)
- Juhan Buster Keaton sivut (englanninkieliset sivut)
- Buster Keatonin kuvagalleria
[muokkaa] Kirjallisuus
- David Robinson: Buster Keaton, Cinema One (1969)
