Alvar Aalto
Wikipedia
Hugo Alvar Henrik Aalto (3. helmikuuta 1898, Kuortane – 11. toukokuuta 1976, Helsinki) oli suomalainen arkkitehti, akateemikko ja suunnittelija.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Hänen vanhempansa olivat maanmittari Johan Henrik Aalto ja Selly Matilda Aalto (o.s. Hackstedt).
Alvar Aallon ensimmäinen puoliso (1924–1949) oli arkkitehti, sisustus-, lasi- ja huonekalusuunnittelija Aino Aalto os. Mandelin (Marsio) (1894–1949). Aallot muuttivat 1933 Turusta Helsinkiin. Ensin he asuivat Töölössä kerrostalossa. Alvar Aalto kiinnostui Munkkiniemestä suunniteltuaan sinne kerrostaloja Osakehtiö Steniukselle. Aallot ostivat yhtiöltä korkean, kallioisen tontin 1935. Riihitien talon piirustukset valmistuivat loppukesästä 1935 ja rakentamaan päästiin saman tien. Elokuussa 1936 Aallot saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa, jonka kaksinainen tehtävä sekä kotina että toimistona näkyy ulkoarkkitehtuurissa. Kapeampirunkoinen toimistosiipi on slammattua tiiltä. Asuntopuoli taas on verhoiltu tummaksi petsatulla puurimoituksella. Osien välillä on pihan puolella etelään avautuva terassi, josta aluksi näki merelle. Riihitien talo oli asuinkäytössä vuoteen 1998. Silloin se siirtyi Alvar Aallon Säätiölle ja museoitiin. Rakennus suojeltiin lailla 1982 ja peruskorjattiin 2000-luvun alussa.
Alvar Aallon toinen puoliso oli vuodesta 1952 arkkitehti Elissa (Elsa-Kaisa) Aalto os. Mäkiniemi (1922–1994).
[muokkaa] Arkkitehtuuri
Aallon tunnetuimpia teoksia Suomessa ovat Helsingin Finlandia-talo (1971), Kulttuuritalo (1958) ja Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1956), laajat osat Rovaniemestä, Seinäjoen Aaltokeskus ja Suojeluskuntatalo sekä Teknillisen korkeakoulun kampusalue Espoon Otaniemessä. Aallon teoksiin ulkomailla kuuluvat muun muassa Viipurin kirjasto, opiskelija-asuntola MIT:ssä Bostonissa Yhdysvalloissa, asuintaloja Zürichissä Sveitsissä ja taidemuseo Shirazissa Iranissa.
Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin, kauniisiin mutta samalla toimiviin rakennuksiin. Erityisesti Finlandia-taloa on kuitenkin kritisoitu siitä, että päällystysmateriaaliksi valittu marmori ei sovi Suomen ilmastoon ja salin akustiset ominaisuudet ovat kehnot.
Aallon töistä merkittävimpiä suunnannäyttäjiä aikansa arkkitehtuurissa olivat Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935), Villa Mairea ja Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko (1957).
Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin mutta ei sitoutunut alkuperäisen bauhauslaisen suoraviivaisen funktionalismin varaan, vaan lähti 1920–1930-luvuilla korostamaan humaanisuuden ja sosiaalisen omatunnon merkitystä. "Tutkimalla ihmisen perustarpeita arkkitehti voi ratkaista myös monimutkaisten rakennustehtävien keskeiset ongelmat", Aalto päätteli.
Ennen sotia Aalto käytti pääasiassa funktionalismin klassisia tunnusmerkkejä: valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja, kevyen näköisiä rakenteita. Sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheinen tilakäsitys sekä elävä tiilipinta. Selvimmin tämä uusi linja näkyi Keski-Suomessa Säynätsalon kunnantalossa (1952).
[muokkaa] Tunnettuja Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia
- Seinäjoen suojeluskuntatalo (ensimmäinen julkinen rakennus)
- Lakeuden risti, Seinäjoki
- Alvar Aalto -museo, Jyväskylä, 1973
- Ristinkirkko, Lahti, 1978
- Turun Sanomien toimistotalo, Turku, 1928–1929
- Paimion parantola, Paimio, 1928–1929
- Zagrebin keskusyliopisto, Kroatia, 1931
- Villa Tammekann, Tarto, Viro, 1932
- Villa Mairea, Noormarkku, 1937–1939
- Teknillinen korkeakoulu, Espoo, 1949–1966
- Kulttuuritalo, Helsinki, 1952–1958
- Aalto-paviljonki, 1956
- Aaltokeskus Seinäjoella, 1958–1987
- Jyllannin taidemuseo, Ålborg, Tanska, 1958–1972
- Enso-Gutzeitin talo, Helsinki, 1959–1962
- Finlandia-talo, Helsinki, 1962–1971
- Nordic-talo, Reykjavik, Islanti, 1965–1968
- Kirjatalo, 1969
- Essenin oopperatalo, Essen, Saksa, 1959–1988
- Säynätsalon kunnantalo, 1949–1952
- Maison Carré, 1956
[muokkaa] Suunnittelu
Aalto on myös tunnettu huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Aallon perustama Artek-yritys oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen suunnittelun käsitettä. Aallon Savoy-maljakkoa on myös kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi, ja Iittala myy Aallon mallistoa edelleen.
Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Tunnetuimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja ovat kolmi- ja nelijalkainen pinottava jakkara, jakkaran selkänojallinen versio ja Paimion parantolaan suunniteltu lepotuoli. Jakkara on yksi kopioiduimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja, useimmiten kopio on nelijalkainen.
Aalto kehitti yhdessä Korhosen huonekalutehtaan kanssa puun taivutus- ja laminointimenetelmiä. Tämän yhteistyön tuloksia ovat edellä mainitut erittäin tunnetut huonekalut.
Aalto on suunnitellut myös Savoy-ravintolan sisustuksen.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Göran Schildt, Valkoinen pöytä, Keuruu, 1982.
- Göran Schildt, Nykyaika. Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin. Keuruu, 1985.
- Göran Schildt, Inhimillinen tekijä. Alvar Aalto 1939–76. Keuruu, 1990.
- Göran Schildt, Alvar Aalto. A life's work. Architecture, Design and Art. Keuruu, 1994.
- Göran Schildt, Alvar Aallon veistokset. Helsinki, 1967.
- Göran Schildt, Alvar Aalto. Luonnoksia. Helsinki, 1972.
- Göran Schildt, Näin puhui Alvar Aalto. Keuruu, 1997.
- Demetri Porphyrios, Sources of Modernism Electicism. Studies on Alvar Aalto. London, 1982.
- Kari Jormakka, Jacqueline Gargus, Douglas Graf, The Use and Abuse of Paper. Essays on Alvar Aalto. Tampere 1999.
- Gareth Griffiths, The Polemical Aalto. Tampere, 1997.
- Peter Reed (toim.), Alvar Aalto. Between humanism and materialism. New York, 1998.
- Juhani Pallasmaa (toim.), Alvar Aalto. Villa Mairea 1938–39. Helsinki, 1998.
