Willy Brandt

Wikipedia

**Willy Brandt**
Saksan liittokansleri

Virassa:	1969 - 1974
Edeltäjä:	Kurt Georg Kiesinger
Seuraaja:	Helmut Schmidt
Syntymäaika:	18. joulukuuta 1913
Syntymäpaikka:	Lyypekki
Kuolinaika	8. lokakuuta 1992
Kuolinpaikka:	Unkel am Rhein
Puolue:	SPD

Willy Brandt, alkuperäiseltä nimeltään Herbert Ernst Karl Frahm (s. 18. joulukuuta 1913 Lyypekki, Saksan keisarikunta - k. 8. lokakuuta 1992, Unkel am Rhein, Saksa) oli saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja Saksan liittotasavallan liittokansleri vuosina 1969 - 1974. Brandt kuului kylmän sodan ajan näkyvimpiin eurooppalaisiin poliitikkoihin ja on tunnettu etenkin liennytyspolitiikastaan. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon 1971.

[muokkaa] Varhaisemmat vaiheet

Willy Brandt syntyi 1913 Lyypekissä, silloisessa Saksan keisarikunnassa, nimellä Herbert Ernst Karl Frahm. Hän oli yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi ja työskenteli nuorena Lyypekin satamassa. Frahm liittyi sosialistiseen nuorisojärjestöön vuonna 1929, ja seuraavana vuonna hänestä tuli Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:m jäsen. 1931 hän kuitenkin siirtyi poliittisesti enemmän vasemmalle ja liittyi Sosialistiseen työläispuolueeseen (SAP), joka oli liittoutunut Espanjan tasavaltalaisten ja Britannian kansainvälisen työväenpuolueen ILP kanssa.

[muokkaa] Maanpakolaisuus

SAP:n toiminta kiellettiin Adolf Hitlerin noustua valtaan 1933. Puolue siirtyi maanalaiseen toimintaan ja 20-vuotias Herbert Frahm pakeni laivalla Osloon, käyttäen hyväkseen satamatyössä hankkimiaan yhteyksiä. Lähdettyään Saksasta Frahm alkoi käyttää salanimeä Willy Brandt.

Norjassa Brandt osallistui kommunistien kansainvälisen nuorisoliiton toimintaan. Hän työskenteli lehtimiehenä norjalaisessa Arbeiderbladet-lehdessä sekä Norjan lehdistöasiamiehenä. Brandt vieraili Saksassa syyskuusta joulukuuhun vuonna 1936, esiintyen norjalaisena opiskelijana nimeltä Gunnar Gaasland, sekä työskenteli sotakirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodassa vuonna 1937.

Saksalaisten miehitettyä Norjan 1940 Brandt vangittiin hetkeksi, mutta häntä ei tunnistettu peitenimen ja norjalaisen sotilasasun ansiosta, ja hän onnistui pakenemaan puolueettomaan Ruotsiin. Sodan loppuun asti Brandt asui Tukholmassa. Natsit olivat vieneet häneltä 1938 Saksan kansalaisoikeudet, ja 1940 hän vastaanotti Norjan Tukholman-suurlähetystössä Norjan kansalaisuuden.

[muokkaa] Poliittinen toiminta

Willy Brandt vuonna 1965

Brandt palasi 1945 Saksaan, jossa hän sai takaisin kansalaisoikeutensa ja samalla vaihtoi Willy Brandtin viralliseksi nimekseen. Hän liittyi SPD:hen ja nousi 1948 sen puoluesihteeriksi sekä 1949 Berliinin edustajaksi ensimmäisille Saksan liittotasavallan liittopäiville. Brandt tuomitsi Neuvostoliiton toiminnan Unkarin kansannousussa vuonna 1956 sekä vastusti Nikita Hruštšovin ehdotusta 1958 luoda Berliinista vapaakaupunki.

Brandt toimi 1957–1966 Länsi-Berliinin pormestarina, ja joutui tuona aikana todistamaan Berliinin muurin rakentamisen. Brandtia tuki julkaisija Axel Springer.

Brandt oli SDP:n kansleriehdokas vuonna 1961, mutta hävisi kristillisdemokraattien Konrad Adenauerille. Vuonna 1962 hänet nimitettiin SPD:n puheenjohtajaksi. Brandt oli ehdokkaana liittokansleriksi uudelleen vuonna 1965 ja hävisi Adenauerin suositulle valtiovarainministerille Ludwig Erhardille. Mutta Erhardin hallitus oli lyhytikäinen, ja kun vuonna 1966 suuri koalitio SPD:n ja CDU:n välillä oli muodostettu, Brandtista tuli ulkoministeri ja varakansleri.

[muokkaa] Ulkoministerinä

1966–1969 suuren koalition ulkoministerinä Brandt paransi suhteita Neuvostoliittoon ja aloitti suhteiden solmimisen DDR:ään. Hän oli jälleen johtava ehdokas vaaleissa vuonna 1969. Hänen johtamastaan SPD:sta oli tullut kahdesta valtapuolueesta vahvempi, ja kolmen viikon neuvottelujen jälkeen se muodosti hallituskoalition pienen liberaalipuolueen FDP kanssa. Brandt valittiin kansleriksi.

[muokkaa] Liittokanslerina

Brandtin liittokanslerivuosina 1969–1974 paikallisia uudistuksia torjuivat tavallisesti hänen koalitiokumppaninsa liittopäivillä, tai niitä vastustettiin paikallishallintotasolla (useimmiten CDU/CSU). Time-aikakauslehti nimesi Brandtin Vuoden henkilöksi vuonna 1970, ja vuonna 1971 hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Vuonna 1972 saatiin aikaan perussopimus Saksojen välillä. Brandt joutui eroamaan liittokanslerin virasta 1974, kun paljastui, että itäsaksalainen vakooja oli soluttautunut hänen sihteerikseen.

1976–1992 hän toimi Sosialistisen internationaalin presidenttinä. 1987 Brandt luopui puolueensa SPD:n johdosta.