Maanjäristys

Wikipedia

Maanjäristystoiminta. Yli 4,5 Richterin maanjäristykset 1973-2004. Väri kuvaa määnjäristyksen esiintymissyvyyttä.

Maanjäristysten keskipisteet 1963-1998. 358 214 järistystä.

Maanjäristysaaltojen eteneminen Maan sisuksissa.

San Franciscon raunioita vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeen

Maanjäristys on maan kuoren värähtelyä, jota syntyy tulivuorenpurkauksissa ja mannerlaattojen liikkuessa toistensa suhteen. Värähtelyt leviävät aaltoina järistyskeskuksesta maan kuoreen ja sisään. Aaltotyyppejä on kolme: primääri- (P), sekundaari- (S) ja pinta-aallot (L).

Primääri- eli pitkittäisaallot kulkevat nopeimmin ja saapuvat nimensä mukaisesti ensimmäisinä havaintopaikalle. Aallot kulkevat myös Maan nestemäisen ytimen läpi aina maapallon vastakkaiselle puolelle asti. Kaikkia alueita P-aallot eivät kuitenkaan saavuta, koska edetessään ne kääntyvät kohti Maan pintaa ja taipuvat vaipan ja ytimen rajalla. Ytimen ohi kulkevat aallot kulkevat etäisimmillään 103 asteen päähän järistyskeskuksesta. Ytimen läpäisseet aallot puolestaan peittävät noin 20 asteen säteisen alueen vastapuolella.

Sekundaariaallot ovat poikittaista aaltoliikettä, joka ei voi edetä nesteessä eikä siten läpäise Maan ydintä. Ne kulkevat P-aaltoja lähes puolet hitaammin. P-aaltojen tavoin S-aallot voidaan havaita 103 asteen säteisellä vyöhykkeellä järistyspaikasta, mutta ei kuitenkaan sen ulkopuolella.

Maajäristysten voimakkuus ilmaistaan yleensä logaritmisella Richterin asteikolla tai momenttimagnitudilla jotka likimain vastaavat toisiaan. Pienimmät ihmisaistein havaittavat järistykset ovat kolme richteriä ja suurimmat mitatut yli yhdeksän richteriä. Yhden askelman kasvu asteikossa vastaa värähtelyn noin kymmenkertaistumista ja energiamäärän 32-kertaistumista. Erityisillä mittalaitteilla, seismografeilla, havaitaan yhdenkin richterin järistykset. Joskus arviontiin käytetään Mercallin asteikkoa, joka perustuu järistyksen vaikutusten havainnointiin.

Maapallolla on tiettyjä seutuja, joilla järistyksiä sattuu tiheään. Alttiita alueita ovat esimerkiksi Turkki, Iran, Kalifornia ja Japani. Voimakas järistys voi tuhota kokonaisen kaupungin, jos se sattuu sijaitsemaan lähellä järistyskeskusta. Tuhoja yritetään lieventää rakentamalla maanjäristyksen kestäviä rakennuksia ja muita rakenteita.

Maanjäristysten ennustaminen on vaikeaa. Tiedetään kyllä, että tietyllä alueella maa tulee järisemään ennemmin tai myöhemmin, mutta päivämäärää ja tarkkoja koordinaatteja ei pystytä antamaan. Joskus päästään kuitenkin kohtalaiseen tarkkuuteen. Esimerkiksi Turkissa on havaittu maanjäristysten seuraavan toisiaan muutaman vuoden välein, ja aina noin saman verran edellistä lännempänä. Vuoden 1999 voimakas järistys oli surullinen todiste tutkijoiden tuloksille. Seuraavan suurjäristyksen Turkissa ennustetaan sattuvan Istanbulin lähellä.

Suurta maanjäristystä seuraa usein heikompia jälkijäristyksiä. Jälkijäristykset ovat yleensä joitakin richtereitä pääjäristystä heikompia.

[muokkaa] Merkittäviä maanjäristyksiä

23. tammikuuta, 1556 Shensi, Kiina (8,2 richteriä) 830 000 kuollutta
1. marraskuuta, 1755 Lissabon, Portugali (8,7 richteriä), 70 000 kuollutta
1. syyskuuta, 1923 Tokio-Jokohama, Japani (8,3 richteriä), 143 000 kuollutta
22. toukokuuta, 1960 Etelä-Chile (9,5 richteriä)
28. maaliskuuta, 1964 Etelä-Alaska (9,2 richteriä)
26. joulukuuta 2003 Bam, Iran (6,7 richteriä), 45000 ihmistä kuoli, 30000 loukkaantui ja 100000 jäi kodittomaksi. Bamin historiallinen kaupunki tuhoutui täysin.
26. joulukuuta Vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, Sumatran rannikko, Indonesia (9,0 Mw)