Luonnonoikeus

Wikipedia

Luonnonoikeus on yhteisnimitys sellaisille moraali- ja oikeusteorioille, joiden mukaan on olemassa yleisesti päteviä, kulttuurista ja ihmisestä riippumattomia normeja. Näin ollen ihmisen säätämän lainsäädännön ja oikeuden on oltava sopusoinnussa luonnonoikeudellisten normien kanssa ollakseen moraalisesti oikeutettua. Luonnonoikeudellisina normeina on pidetty esimerkiksi yksilön oikeutta elämään, omaisuuteen ja vapauteen.

Luonnonoikeudelle vastakkainen ajattelusuuntaus on oikeuspositivismi, jonka mukaan lain ja moraalin välillä ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä. Monen, varsinkin valistusaikana syntyneen "modernin" luonnonoikeusfilosofian mukaan ihminen pystyy järjen avulla ainakin jossain määrin löytämään tämän moraalin ja oikeuden.

Luonnonoikeus on lähtöisin kreikkalaisesta filosofiasta, jossa stoalaiset olivat luonnonoikeuden tunnettuja kannattajia. Antiikin Kreikassa luonnonoikeus korosti järjestystä (Solon), lakeja kärsivien turvaksi (Perikles), oikeudenmukaisuutta (Platon) ja järkeä (Aristoteles). Hyödykkeet tuli jakaa kansalaisten tarpeiden ja ansioidensa mukaan ja velvoitteet pitää tasapainossa. Myös roomalaiset ja kristilliset filosofit kuten katolisen kirkon virallisesti tunnustama filosofi Tuomas Akvinolainen omaksuivat luonnonoikeuden. Jotkut uskonnolliset filosofit ovat pitäneet luonnonoikeutta Jumalan asettamana oikeutena, jota pakanatkin voivat tajuta. Kuitenkin toiset pitävät luonnonoikeutta päinvastoin uskonnosta riippumattomana oikeutena. Alun perin luonnonoikeus oli usein teleologista etiikkaa, mutta monet myöhemmät luonnonoikeuden esitykset ovat deontologista etiikkaa.

1600- ja 1700-luvuilla syntyi syntyi protestanttinen luonnonoikeus, jonka pääasiallisia kehittäjiä olivat Hugo Grotius (1583–1645) ja Samuel Pufendorf (1632–1694). Myös monet liberalismin perustajat kuten John Locke kannattivat luonnonoikeuksia ja monet myöhemmätkin liberaalit ja libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat. 1700-luvulla luonnonoikeuksia julistettiin yleisiksi ihmisoikeuksiksi Amerikan (Yhdysvaltojen perustuslaki 1787) ja Ranskan vallankumouksissa (Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistus 1789). Toisen maailmansodan jälkeen käsitys luonnonoikeuksista kodifioitiin YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (1948).

Toisen maailmansodan jälkeen saksalainen Gustav Radbruch vaati oikeuden uudistamista ja paluuta luonnonoikeuteen. Laki on laki tuli kyseenalaistaa.

[muokkaa] Lähteitä

• Petter Korkman: Valtio ja sen lait modernissa luonnonoikeusperinteessä

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.