Dialektiikka

Wikipedia

Dialektiikka on antiikin kreikkalaisten keksimä, filosofien käyttämä keskustelumuoto. Kreikassa dialektiikka tarkoitti retoriikkaan läheisesti liittyvää keskusteluntaitoa. Sana dialektiikka tulee etymologisesti kreikankielen verbistä dialegesthai, joka tarkoittaa keskustella. Dialektiikka oli Antiikin Kreikassa väittelymuoto ja menetelmä, jonka avulla ajatusta tai väitettä tarkastellaan kaikista mahdollisista näkökulmista. Kreikkalainen filosofi Aristoteles kehitti dialektiikasta filosofisen menetelmän, jota kutsutaan nykyisin logiikaksi. Logiikka ja dialektiikka olivat uuden ajan alkuun asti synonyymeja toisilleen. Kantin myötä dialektiikalla alettiin tarkoittaa vahvemmin sofistista eristiikka ja kiistelyntaitoa. Aristoteles käsitteli dialektiikkaa mm. kirjassaan Retoriikka.

Dialektiikkaa kehittivat erityisesti sofistit sekä Sokrates (sokraattinen metodi). Platonille dialektiikka tarkoitti etenemistä yksittäisistä havainnoista kokonaisnäkemykseen. Dialektiikka oli kreikkalaisille filosofeille menetelmä, jota hyödyntämällä tarkasteltiin todellisuuden tai luonnon (fysis) kokonaisrakennetta. Kreikkalaiset filosofit olettivat, että koko todellisuuden rakenne on dialektinen tapahtumasarja. Dialektiikan lähtökohta on, että järki ajautuu aina ristiriitaan pyrkiessään ymmärtämään todellisuuden rakennetta. Tämä ristiriita vaatii tuottamaan uuden teorian, joka ratkaisee aikaisemmin törmättyyn ristiriitaan.

Platon hyödyntää dialektista menetelmää muun muassa psykologiassaan ja yhteiskuntafilosofiassaan. Platonin Psykologiassa sielun dialektiikka toteutuu sielun eri osien välisenä keskusteluna. Platonin mukaan ihmisen sielussa käyvät keskustelua sielun kolme eri osaa: järkisielu (logos), kiihkosielu (thymos) ja himosielu (epithymos). Platonin yhteiskuntafilosofiassa dialektiikka toteutuu kolmen eri yhteiskuntaluokan välisenä jänniteenä (ylimystö, vartijaluokka, orjaluokka).

Myöhemmin kreikkalaista dialektista metodia kehittivät muun muassa Kant, Fichte ja Marx. Dialektiikalla oli tärkeä rooli saksalaisen idealismin (kuten Hegelin filosofian) piirissä, josta se kulkeutui marxilaisuuteen ja kansallissosialismiin (Karl Popper, Avoin yhteiskunta ja sen viholliset). Fichten mukaan dialektiikka toteutuu kaaviossa teesi-antiteesi-synteesi. Tässä dialektiikan muodossa päättelylle annetaan tietty käsitteellinen kehikko, jossa asiat kehittyvät eteenpäin vastakohtien kautta, kaaviota teesi – antiteesi - synteesi noudattaen. Marxille dialektiikka tarkoitti historian etenemistä ristiriitojen kautta. Kansallissosialisteille dialektiikka merkitsi sosiaalidarwinistista olemassaolon taistelua, ihmiskunnan kehittymistä sotien ja eugeniikan kautta kohti herrarodun lopullista voittoa.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Aristoteles (2002): Topiikka. (Alkuteokset: Topica. Sophistici elenchi.) Teokset, osa 2. Classica-sarja. Suomennokset ja selitykset Marke Ahonen, Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila, Juha Sihvola. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-804-4.