Suomen Keskusta

Wikipedia

Suomen Keskusta (Kesk) Centern i Finland
Perustettu	1906
Puheenjohtaja	Matti Vanhanen
Varapuheenjohtajat	Paula Lehtomäki Mari Kiviniemi Antti Rantakangas
Puoluesihteeri	Jarmo Korhonen
Toimisto	Apollonkatu 11 A 00100 HELSINKI
Äänenkannattaja(t)	Suomenmaa
Kotisivu	www.keskusta.fi
Kansanedustajia	55 (kesk)
Europarlamentaarikkoja	4 (ELDR)
Kunnanvaltuutettuja	4 422
Jäsenyydet suomalaisissa järjestöissä
Jäsenyydet kansainvälisissä järjestöissä

Suomen Keskusta r.p. (Kesk.) on yksi Suomen kolmesta suuresta puolueesta. Se perustettiin 1906 nimellä Maalaisliitto pyrkimyksenä maaseudun epäkohtien poistaminen ja itsenäisen talonpoikaisväestön aseman turvaaminen. Keskustan kannatus on edelleen laajaa maaseudulla, mutta se on pyrkinyt kehittymään 1950-luvulta lähtien valtakunnalliseksi keskustalaiseksi puolueeksi – nimi muutettiin muotoon Keskustapuolue 1965 – ja esittänyt ajoittain hyvinkin liberaaleja linjauksia. Tässä sen kehitys muistuttaa muiden Pohjoismaiden agraaripuolueiden muutosta keskustalaisiksi yleispuolueiksi. Muihin pohjoismaisiin agraaripuolueisiin verrattuna Keskusta on kuitenkin ylivoimaisesti vahvin.

Myös puolueen kaupunkipolitiikka on viime vuosina selvästi terävöitynyt ja siitä on tullut esimerkiksi Helsingin puoluekartassa leimallisesti liberaali ollen esimerkiksi pääkaupunkin vahvin maahanmuuttajapuolue. Puolue on kuitenkin erityisesti maatalouteen liittyvissä kysymyksissä puoluekartan konservatiivisimpia haluten säilyttää mittavat maataloustuet, joiden uskotaan turvaavan ympäristöystävällisen ruoantuotannon ja säilyttävän maan omavaraisuuden kriisitilanteissa. Toisaalta Keskustassa ei olla tyytyväisiä EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan laajoine tukijärjestelmineen, sillä sen koetaan vievän maanviljelijöiltä niin sanotun talonpoikaisen vapauden.

Puolue on toisen maailmansodan jälkeen kamppaillut SDP:n, SKDL:n ja Kokoomuksen kanssa suurimman puolueen asemasta Suomessa. Keskusta on vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen Suomen suurin eduskuntapuolue 55 kansanedustajapaikalla eduskunnan kaikkiaan 200 paikasta.

Liberaalinen Kansanpuolue liittyi 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, josta keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja taloudelliset vastuut. Suomen Keskusta on myös European Liberal Democrat and Reform Partyn jäsen ja liittynyt näiden liberaalisiin manifesteihin. Keskustan jäsenet Euroopan Parlamentissa ovat Euroopan liberaalien ja demokraattien allianssin jäseniä.

Eurooppalaisittain Suomen Keskustan kaltaisen pohjimmiltaan agraarin keskustalaisen puolueen kannatuksen laajuus on kuitenkin ainutlaatuinen ilmiö.

Sisällysluettelo 1 Politiikka 2 Historia 2.1 Eduskuntavaalit 1991 ja sen jälkeiset tapahtumat 2.2 Työreformi 2.3 Keskustalainen perhepolitiikka 2.4 Nimenmuutokset 3 Eduskuntapaikat eduskuntavaaleissa (1945-2003) 4 Merkittäviä maalaisliittolaisia ja keskustalaisia poliitikkoja 4.1 Presidentit 4.2 Pääministerit 4.3 Puheenjohtajat 4.4 Muita maalaisliittolaisia, keskustapuoluelaisia ja keskustalaisia 5 Puolueorganisaatio 5.1 Puoluetoimisto 5.2 Piirijärjestöt 5.3 Puoluehallitus 5.4 Jäsenistö 6 Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä 7 Aiheesta muualla 8 Kirjallisuus

[muokkaa] Politiikka

Maalaisliitto oli perustamassa ja sen merkittävimpia johtajia oli alkuvuosikymmeninä Santeri Alkio, jonka aateperintöön, alkiolaisuuteen viitataan vielä vuoden 2006 periaateohjelmassakin. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta korostaa toisaalta vastuullista vapautta, toisaalta heikommista huolehtimista, talonpoikaisjuuria ja sivistysaatetta. Kriittisesti se suhtautuu materialistiseen elämänmenoon, kiihtyvään kulutukseen ja ympäristön tuhoamiseen.

Moneen länsieurooppalaiseen ja lähinnä kaupunkiliberaaliin puolueeseen verrattuna Keskustan liberaalisuus on maakuntalähtöistä, mikä korostaa yleisen liberalismin ja varsinkin talousliberalismin rinnalla kansallista eheyttä ja omavaraisuutta. Keskustan kaltaisia voimakkaita talonpoikaispuolueita ennen toisen maailmansodan jälkeistä keskushallintoja korostavaa sosiaalidemokratisoitumista on ollut Bulgariassa maailmansotien välillä.

Liberaalia ja kaupunkilaista ulottuvuutta Keskusta on pyrkinyt kehittämään liittoutumalla Liberaalisen kansanpuolueen kanssa yhdeksi puolueeksi, perustamalla kaupunkityötä pohtivia työryhmiä ja lopulta 2003 nimityttämällä kolme ministeriä Uudeltamaalta valtioneuvostoon, mikä on taannut aikaista suuremman mediahuomion. Toisaalta tämä nimitys jätti Keskustan vahvimman tukialueen Pohjanmaan ministereittä.

Taloudellisesti yksi Keskustan historian voimakkaimmista liberaalihankkeista oli 1995 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, minkä toinen versio koettiin ay-liikkeessä suorastaan työehtosopimusjärjestelmän tuhoavana aloitteena.

Eräät puolueen veteraanivaikuttajat, eturivissä Paavo Väyrynen, pitkäaikainen ulkoasiainministeri ja europarlamentikko, ovat suhtautuneet kriittisesti kansainväliseen liberalismiin ja puolueen "helsinkiläiseen liberaaliklikkiin." Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Keskustan onkin nähty palaavan perinteisempään alkiolaiseen humanismiin.[1]

Nykyään maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista on pudonnut huomattavasti ja Keskustan äänestäjät jakautuvat eri puolueista laajimmin eri ammattiryhmiin. Maaseutu-Suomi ja pienet kaupungit ovat silti nykyäänkin vahvinta keskustalaisten kannatusaluetta, vaikkakin puolue on tehnyt tuloaan suuriin etelän kaupunkeihin vaihtelevalla menestyksellä. Suomen keskusta esiintyy Suomen suurimpana kuntapuolueena, koska sillä on eniten kunnanvaltuutettuja kaikkiin muihin puolueisiin verrattuna. Tämä tekee sen varovaiseksi esimerkiksi kuntauudistusta koskevissa kysymyksissä.

Puolue on Kainuussa poliittisesti erittäin vaikutusvaltainen: Keskustalla on enemmistö kaikissa Kainuun kuntien valtuustoissa paitsi Kajaanissa.

[muokkaa] Historia

Suomen Keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät Maalaisliitoksi vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.

Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Lauri Kristian Relander oli puolueen ensimmäinen tasavallan presidentti. Kyösti Kallio oli puolueen edustaja tasavallan presidenttinä talvisodan syttyessä. Sodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe, ja Urho Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi. Maalaisliitto oli vielä 1940-luvulla varsin arvokonservatiivinen ja suomalaismielinen. Maalaisliiton sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Omaa puoluettaankin jakanut Kekkonen valittiin 1956 presidentiksi. Linjan sisältönä oli mennä niin vasemmalle, että hirvittää.

Presidentinvallan vahvistuminen lähinnä idänpolitiikan (YYA ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTAn ulkojäsenyys, EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi bilateraalikauppaa menettämättä johti yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä sosialidemokraattisten vastustajien piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo. Puolueen sisällä K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi, millä annettiin ymmärtää, että Keskustapuolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.

Veret seisauttava vaalivoitto oli osa Paavo Väyrysen Keskustan puheenjohtajana ja Seppo Kääriäisen puoluesihteerinä käymää tahtopolitiikaksikin kutsuttua kampanjaa, millä avoimesti haastettiin sosialidemokraatit aatteelliseen kilpailuun, mikä syntyi reaktiona sosialidemokraattien 1980-luvulla vahvistuneeseen asemaan Kekkosen jäätyä pois presidentin tehtävistä ja Sorsan IV hallituksen aikana.

Keskustapuolue, Kansallinen kokoomus ja Ruotsalainen kansanpuolue solmivat porvarisopimuksen, jonka mukaan vuoden 1987 vaalien jälkeen mikään osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Sopimuksen tarkoituksena varmista elinkeinoelämän vaalirahoitus porvaripuolueille sekä porvarillisen enemmistön mukainen porvarihallitus.

Parlamentarismia korostanut tasavallan presidentti Mauno Koivisto oli kuitenkin saanut asiasta tiedon ja presidentille kuuluvaa hallituksenmuodostajan nimitysoikeutta käyttämälllä mursi "porvarikartellin" nimittämällä hallitustunnustelijaksi kokoomuksen entisen puheenjohtajan, Harri Holkerin, jolloin Kokoomuksen puheenjohtajan, Ilkka Suomisen porvarisopimukseen liittyvä vakuutus ei pätenyt. Harri Holkeri sopi, että kokoomus tulee SDP:n kanssa sinipunahallitukseen.

Näin keskusta joutui oppositioasemaan, mistä ainoana ulospääsynä näytti olevan erittäin raju sosialidemokraattien vastainen vaalikampanja ja suurimman puolueen asema, mikä enemmistöparlamentaristisen käytännön mukaan tarjoaa ensioikeuden hallitustunnustelujen aloittamiseen.

[muokkaa] Eduskuntavaalit 1991 ja sen jälkeiset tapahtumat

Veret seisauttava vaalivoitto oli Keskustan aikaisemman puoluesihteerin Seppo Kääriäisen 1990–1991 Keskustan eduskuntavaalikampanjaa varten keksimä nimitys. 1991 eduskuntavaaleissa Keskustasta tuli suurin eduskuntapuolue ja samalla enemmistöparlamentaristisen periaatteen mukaan päähallituspuolue.

Esko Aho alkoi pääministerinä ajaa Suomea EY:n jäseneksi. EY/EU-kysymys halkaisi puolueen melko tarkkaan kahtia. Etenkin perinteinen kannattajakunta maaseudulla vastusti liittymistä avoimesti syksyn 1994 kansanäänestyksessä.

Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen tukeman Esko Ahon hallituksen aikana vakauttamiseen tähtäävien leikkausten vuoksi SDP:stä tuli jälleen suurin puolue 1995 vaaleissa, mitkä johtivat laajapohjaisen sinipunahallituksen, Paavo Lipposen I hallituksen, sateenkaarihallituksen muodostamiseen.

[muokkaa] Työreformi

Vielä vuoden 1999 eduskuntavaaleihin yritti Keskusta ylläpitää korkeaa profiilia työreformin avulla, mutta lähinnä Eero Heinäluoman johtaman vastatiedotuskampanjan ansiosta SDP voitti vuoden 1999 eduskuntavaalitkin.

Tämän jälkeen Keskustan tahtopolitiikka ei enää suuntautunut asioihin, mitkä kuuluvat työmarkkinajärjestöjen autonomiaan katsotun keskitetyn tulopolitiikan piiriin, vaan Keskusta voitti vuoden 2003 eduskuntavaalit korostamalla ulko- ja puolustuspolitiikkaa sekä Suomen liittoutumattomuutta.

[muokkaa] Keskustalainen perhepolitiikka

Vuoden 1999 vaalien jälkeen vuoden 2000 presidentinvaaleissa alettiin vaalikampanjassa käyttää arvopohjaa välineenä. Esko Ahon presidentinvaalikampanjassa korostettiin tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona vastakohtana kaupungistumiselle. Aho kärsi kuitenkin niukan tappion SDP:n Tarja Haloselle ja alkoi ottaa etäisyyttä puoluepolitiikkaan.

Eduskuntavaaleissa 2003 Anneli Jäätteenmäki johti huolella luodun imagonsa auttamana Suomen Keskustan vaalivoittoon. Ensimmäisen naispääministerin ura jäi kuitenkin lyhyeksi niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Puolustusministerinä toiminut Matti Vanhanen joutui astumaan eronneen Jäätteenmäen tilalle pääministerin virkaan.

Suomen presidentinvaali 2006 merkitsi tappiota puolueelle, kun pääministerin asemakaan ei auttanut Matti Vanhasta toiselle presidentinvaalikierrokselle istuvaa presidenttiä Tarja Halosta vastaan. Vanhasen ohi meni kokoomuksen Sauli Niinistö.

[muokkaa] Nimenmuutokset

Puolue on vaihtanut nimeään kahdesti: Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja nykyiselle nimelle Suomen Keskustaksi vuonna 1988. Puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti puoluekokoukselle, että Keskustapuolueen nimi muutetaan "Keskusta-Centern":ksi, muta puoluekokous päätti nimeksi "Suomen Keskusta" (Centern i Finland). Toimittajat kuitenkin käyttävät edelleen kirjallisessakin muodossa Suomen Keskustasta nimeä Keskustapuolue ja puhekielessä keskustaan viitataan edelleen usein Kepuna.

[muokkaa] Eduskuntapaikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)

Maalaisliiton / Keskustapuolueen / Suomen Keskustan saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)

Keskusta on ollut SDP:ä suurempi eduskuntapuolue 1991 ja 2003. 1999 SDP voitti 12 000 äänellä ja sai kolme kansanedustajan paikkaa enemmän kuin Keskusta. 2003 Keskusta sai 6 000 ääntä enemmän kuin SDP ja sai kaksi kansanedustajaa enemmän. 18.3.2007 järjestettäviä eduskuntavaaleja varten Keskustan puoluetoimisto organisoitiin uudelleen.

1945	1948	1951	1954	1958	1962	1966	1970	1972	1975	1979	1983	1987	1991	1995	1999	2003
49	56	51	53	48	53	49	36	35	39	36	38	40	55	44	48	55

[muokkaa] Merkittäviä maalaisliittolaisia ja keskustalaisia poliitikkoja

[muokkaa] Presidentit

• Lauri Relander, toimi Suomen historian nuorimpana tasavallan presidenttinä 1925-1931
• Kyösti Kallio, tasavallan presidenttinä 1937-1940
• Urho Kaleva Kekkonen, toimi pisimpään tasavallan presidenttinä 1956-1982

[muokkaa] Pääministerit

• Kyösti Kallio (3)

I (14.11.1922-18.1.1924), II (16.8.1925-12.12.1926), III (16.8.1929-4.7.1930)

• Juho Sunila (2)

I (17.12.1927-22.12.1928), II (21.3.1931-14.12.1932)

• Urho Kekkonen (5)

I (17.3.1950-17.1.1951), II (17.1.1951-20.9.1951), III (20.9.1951-9.7.1953), IV (9.7.1953-17.11.1953), V (20.10.1954-3.3.1956)

• Vieno Johannes Sukselainen (2)

I (27.5.1957-29.11.1957), II (13.1.1959-14.7.1961)

• Martti Miettunen (3)

I (14.7.1961-13.4.1962), II (30.11.1975-29.9.1976), III (29.9.1976-15.1977)

• Ahti Karjalainen (2)

I (13.4.1962-18.12.1962), II (15.7.1970-29.10.1971)

• Johannes Virolainen (1)

I (12.9.1966-27.5.1966)

• Esko Aho (1)

I (26.4.1991-13.4.1995)

• Anneli Jäätteenmäki (1)

I (17.4.2003-24.6.2003)

• Matti Vanhanen (1)

I (24.5.2003-)

[muokkaa] Puheenjohtajat

• Otto Karhi (1906-1909)
• Kyösti Kallio (1909-1917)
• Filip Saalasti (1918)
• Santeri Alkio (1918)
• Petter Vilhelm Heikkinen (1919-1940)
• Viljami Kalliokoski (1941-1945)
• V. J. Sukselainen (1946-1964)
• Johannes Virolainen (1965-1980)
• Paavo Väyrynen (1980-1990)
• Esko Aho (1990-2002)
• Anneli Jäätteenmäki (2002-2003)
• Matti Vanhanen (2003-)

[muokkaa] Muita maalaisliittolaisia, keskustapuoluelaisia ja keskustalaisia

• Alexander (Santeri) Alkio kirjailija, kustantaja, päätoimittaja, alkiolaisuuden isä
• Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu
• Kari Hokkanen ideologi, sanomalehti Ilkan päätoimittaja
• Kauko Juhantalo entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja
• Ahti Karjalainen ministeri ja Suomen pankin pääjohtaja
• Tanja Saarela kulttuuriministeri
• Mari Kiviniemi entinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, nykyinen kansanedustaja
• Keijo Korhonen professori, ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
• Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ministeri
• Seppo Kääriäinen puolustusministeri
• Timo Laaninen erityisavustaja ja sanomalehtimies
• Eero Lankia entinen järjestöpäällikkö ja puoluesihteeri
• Paula Lehtomäki varapuheenjohtaja, kansanedustaja
• Martti Manninen presidentin entinen neuvonantaja
• Jaakko Pajula, Kelan entinen pääjohtaja
• Mauri Pekkarinen kauppa- ja teollisuusministeri
• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri
• Hannele Pokka entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra
• Olli Rehn entinen kansanedustaja ja EU:n komissaari
• Matti Ruokola entinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja
• Alpo Rusi ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
• Hannu Takkula Euroopan parlamentin jäsen
• Kyösti Virrankoski Euroopan parlamentin jäsen

• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri

[muokkaa] Puolueorganisaatio

[muokkaa] Puoluetoimisto

Puoluetoimistoa johtaa puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hänen alaisuudessaan toimivat hallintopäällikkö Pekka Korhonen, järjestöpäällikkö Ilkka Miettinen, työmarkkinasihteeri Tauno Latvala, poliittinen sihteeri Helena Pakarinen, kunta- ja maakuntasihteeri Maija Pihlajamäki, tiedotuspäällikkö Matti Mönttinen ja poliittinen sihteeri Minna Miettinen.

[muokkaa] Piirijärjestöt

Keskustalla on 21 piirijärjestöä, jotka osittain noudattavat eduskuntavaalien vaalipiirirajoja. Joissain vaalipiireissä on useamman maakunnan piirijärjestö, jotka asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti.

[muokkaa] Puoluehallitus

Keskustan puoluehallituksessa on 31 jäsentä. Merkittävää operatiivista päätösvaltaa eduskuntaryhmän lisäksi käyttää puolueen puolella puoluehallituksen työvaliokunta.

[muokkaa] Jäsenistö

Keskustassa on puolueen ilmoituksen mukaan 220 000 jäsentä, joista osa aktiviisia ja jäsenmaksunsa maksaneita.

[muokkaa] Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä

• Maaseudun sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
• Ilkka-sanomalehti, seinäjokelainen, Santeri Alkion perustama
• Lalli -sanomalehti, porilainen keskustalainen sanomalehti
• Maahenki Oy -kustantamo, Maaseudun sivistysliiton kustantamo
• Suomenmaa -sanomalehti, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja
• Keskisuomalainen -sanomalehti
• Keskustan ja maaseudun arkisto [2]
• Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto [3]

[muokkaa] Aiheesta muualla

• http://www.keskusta.fi/
  • periaateohjelma
• Puoluerekisteri: [4]

[muokkaa] Kirjallisuus

• Ilkka Hakalehto: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 1: Maalaisliitto autonomian aikana 1906-1917 (Kirjayhtymä, 1986)
• Juhani Mylly: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 2: Maalaisliitto 1918-1939 (Kirjayhtymä, 1989)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 3: Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939-1950 (Otava, 1996)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 4: Kekkosen Maalaisliitto 1950-1962 (Otava, 2002)
• Tytti Isohookana-Asunmaa: Maalaisliitto-Keskustan historia 5: Virolaisen aika-Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963-1981 (28.9.2006)

	Keskustan piirijärjestöt
	Puolue: Suomen Keskusta Etelä-Häme| Etelä-Pohjanmaa| Etelä-Savo| Helsinki | Itä-Savo | Kainuu | Karjala | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Pohjois-Savo | Kymenlaakso | Lappi | Peräpohjola | Pirkanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Päijät-Häme | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ylä-Savo

	Suomen Keskustan eduskuntaryhmän kansanedustajat
	Esko Ahonen (2003–) | Mikko Alatalo (2003–) | Sirkka-Liisa Anttila (1983–1996, 1999–) | Susanna Haapoja (2003–) | Lasse Hautala (2003–) | Hannu Hoskonen (2003–) | Liisa Hyssälä (1995–) | Tuomo Hänninen (2003–) | Kauko Juhantalo (1979–1993, 1995–1999, 2003–) | Antti Kaikkonen (2003–) | Timo Kalli (1991–) | Kyösti Karjula (1995–) | Tatja Karvonen (2004–) | Inkeri Kerola (1999–) | Rauno Kettunen (2003–) | Mari Kiviniemi (1995–) | Esko Kiviranta (2003–) | Katri Komi (1999–) | Juha Korkeaoja (1991–) | Markku Koski (2003–) | Seppo Kääriäinen (1987–) | Eero Lankia (2003–) | Markku Laukkanen (1991–) | Paula Lehtomäki (1999–) | Jari Leppä (1999–) | Maija-Liisa Lindqvist (1991–1999, 2003–) | Mika Lintilä (1999–) | Eero Lämsä (1995–) | Hannes Manninen (1995–) | Riikka Moilanen-Savolainen (2003–) | Petri Neittaanmäki (1999–) | Pekka Nousiainen (1999–) | Lauri Oinonen (1999–) | Aila Paloniemi (2003–) | Mauri Pekkarinen (1979–) | Terhi Peltokorpi (2004–) | Klaus Pentti (2003–) | Aulis Ranta-Muotio (1995–) | Antti Rantakangas (1999–) | Juha Rehula (1996–) | Eero Reijonen (2003–) | Markku Rossi (2000–) | Simo Rundgren (2003–) | Tanja Saarela (1999–) | Mauri Salo (2006–) | Pertti Salovaara (2003–) | Seppo Särkiniemi (2003–) | Kimmo Tiilikainen (2003–) | Tapani Tölli (2003–) | Matti Vanhanen (1991–) | Jukka Vihriälä (2003–) | Pekka Vilkuna (1999–) | Matti Väistö (1999–2007) | Jaana Ylä-Mononen (1999–2007)

	Rekisteröidyt suomalaiset puolueet
	Eduskuntapuolueet Kansallinen Kokoomus | Perussuomalaiset | Ruotsalainen kansanpuolue | Suomen Keskusta | Suomen Kristillisdemokraatit | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | Vasemmistoliitto | Vihreä liitto Muut puolueet Itsenäisyyspuolue | Köyhien Asialla | Liberaalit | Muutosvoimat Suomi | Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | Suomen Isänmaallinen kansanliike | Suomen Kansan Sinivalkoiset | Suomen Kommunistinen Puolue | Suomen Senioripuolue | Suomen Työväenpuolue | Yhteisvastuu puolue