Petronius
Wikipedia
Titus (tai Gaius) Petronius Arbiter (27-66) oli roomalainen kirjailija. Useimmiten Petronius samaistetaan keisari Neron hovissa vaikuttaneeseen makutuomariin (elegentiae arbiter), joka oli uransa aikana ainakin maaherra Bithyniassa ja joko vuonna 61 tai 62 consul suffectus eli kesken virkakautta valittu konsuli. Häneltä on säilynyt vain yksi teos, satiiriromaani Satyricon, ja sekin vain fragmentaarisesti. Pisin yhtenäinen kappale kirjasta tunnetaan nimellä Trimalkion pidot.
Tacitus kertoo Petroniuksen viettäneen päivänsä nukkuen ja yönsä huvitellen ja töitä tehden. Vuonna 66 häntä syytettiin osallisuudesta Gaius Calpurnius Pison johtamaan salaliittoon keisari Neroa vastaan ja hänet määrättiin tekemään itsemurha. Itsemurhansakin hän suoritti tyylilleen uskollisesti: Tacitus kertoo, että hän antoi vuoroin avata ja sitoa valtimonsa, keskusteli koko ajan ystäviensä kanssa ja kuunteli keveiden runojen lausuntaa. Viime töikseen hän oli laatinut kuvauksen Neron paheellisesta elämästä, jonka hän sitten lähetti sinetöitynä Nerolle.