Damaskios

Wikipedia

Damaskios (s. n. 480) oli kreikkalainen uusplatonilainen filosofi. Hänen katsotaan olleen viimeinen uusplatonikko ja Platonin akatemian johtaja, ja siten viimeinen antiikin kreikkalaisten filosofien pitkässä ketjussa.

[muokkaa] Elämä

Damaskos oli kotoisin Damaskosta. Varhaisessa nuoruudessaan hän muutti Aleksandriaan, jossa hän vietti kaksitoista vuotta osaksi Theonin oppilaana, osaksi retoriikan professorina. Tämän jälkeen hän palasi filosofian ja tieteen pariin, ja opiskeli Hermeiaksen ja hänen poikiensa Ammonioksen ja Heliodoroksen alaisuudessa.

Myöhemmin hän muutti Ateenaan ja jatkoi opintojaan matemaatikko Marinoksen, Zenodotoksen ja dialektikko Isidoren alaisuudessa. Hänestä tuli Isidoren läheinen ystävä, ja hän seurasi tätä Ateenan koulun eli Platonin akatemian johdossa. Hän kirjoitti myös Isidoren elämäkerran, josta on säilynyt osa Fotioksen teoksessa Bibliotheca.

Vuonna 529 keisari Justinianus I sulki Ateenan filosofikoulun. Vuonna 532 Damaskios etsi kuuden kollegansa kanssa turvapaikan Persian kuninkaan Khosrau I:n hovista. Olosuhteet osoittautuivat kuitenkin sietämättömiksi, ja kun Justinianus ja Khosrau solmivat seuraavana vuonna rauhansopimuksen, siihen sisältyi myös lupaus siitä, että filosofit voisivat palata. Uskotaan, että Damaskios palasi Aleksandriaan ja omistautui siellä teostensa kirjoittamiselle. Hänen kuolemansa ajankohtaa ei tiedetä.

[muokkaa] Teokset

Damaskioksen merkittävin tutkielma on nimeltään Ensimmäisten prinsiippien ongelmat ja ratkaisut (ἀπορίαι καὶ λύσεις περὶ τῶν πρώτων ἀρχῶν). Se tutkii luontoa ja Jumalan ja ihmissielun ominaisuuksia. Nämä tutkimukset ovat kahdellakin tavalla suuressa ristiriidassa muutamien muiden uusplatonilaisten kirjoittajien ajatusten kanssa. Ensinnäkin siitä puuttuu jostain syystä kokonaan kaikki se itämainen mystiikka, joka on hyvin tavallista myöhemmässä eurooppalaisessa pakanallisessa filosofiassa. Toisekseen se ei sisällä lainkaan polemiikkia kristinuskoa vastaan, eikä se edes sisällä mitään viittauksia kristinuskoon.

Damaskioksen tärkein johtopäätös on se, että Jumala on ääretön ja siten käsittämätön; että Jumalan hyvyyden, tiedon ja voiman ominaisuudet laitetaan hänen nimiinsä ainoastaan johtopäätöksenä niiden vaikutuksista; ja että tämä johtopäätös on loogisesti pätevä ja riittävä ihmisajattelulle. Hän piti tiukasti kiinni Jumalan ykseydestä ja jakamattomuudesta, kun taas Plotinos ja Porfyrios hyväksyivät ei ainoastaan kolminaisuutta vaan jopa enneaadin eli yhdeksänosaisen persoonallisuuden.