Vladimir Kokovtsov
Wikipedia
Vladimir Nikolajevitš Kokovtsov (ven. Влади́мир Никола́евич Коковцо́в, s. 1852, Novgorod, k. 1943, Pariisi) oli venäläinen valtionmies Nikolai II:n valtakaudella. Hän työskenteli keisarillisessa valtiokonseljissa talousosastolla, ennen kuin sai yhden apulaisfinanssiministerin paikoista Sergei Witten alaisuudessa 1890-luvun puolivälissä. Hänet nimitettiin finanssiministeriksi 1904. Hän erosi kun Witte nimitettiin ministerikonseljin puhemieheksi 1905–1906.
Witten ja Kokovtsovin erimielisyydet olivat niin suuret, että he kieltäytyivät työskentelemästä toistensa kanssa vuoden 1905–1906 lainaneuvotteluiden jälkeen. Kokotsov sai jälleen finanssiministerin aseman Ivan Goremykinin ja Pjotr Stolypinin hallituksissa.
Kokovtsov seurasi Stolypinia ministerikonseljin puhemiehenä (pääministeri) Stolypinin murhan jälkeen. Hän toimi asemassa vuodesta 1911 eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 1914 asti. Eläkkeelle jäätyään hän sai kreivin arvon. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Kokovtsov pakeni Suomeen ja asettui viimein Pariisiin. Hän oli keskushenkilö venäläisten emigranttien joukossa kuolemaansa asti.