Valtio (mikrovaltio)
Wikipedia
Motto | Ei virallista mottoa |
Kansallislaulu | Valtiomme |
Valtiotyyppi: | mikrovaltio |
Sijainti: | Posion korpi |
Pääkaupunki | Turku |
Pinta-ala: | 50 m2 |
Hallitsija | Ari Peltonen |
Itsenäisyysjulistus | 26. elokuuta 2006 |
Hallitusmuoto: | Yksinvaltius |
Kieli: | suomi |
Valuutta: | euro |
Asukasluku: | 2 |
Kansallisurheilu | Seksi |
Valtio on Ari "Paska" Peltosen perustama mikrovaltio, jonka vaiheita alettiin seurata 13. lokakuuta 2006 alkaen Nyt-liitteessä ja Radio Helsingissä. Se sijaitsee Muikkulamminpuron varrella Känäkällä, kahdeksan kilometriä pohjoiseen Posion keskustasta. Muiden mikrovaltioiden tapaan Valtiota ei tunnusta mikään valtio (ainakaan vielä).
Valtio perustettiin 26. elokuuta 2006. Alueen pinta-ala on 50 neliömetriä ja asukasluku on kaksi. Hallitukseen kuuluvat valtionpäämies Peltosen lisäksi kulttuuriministeri Katja Ståhl, ulkoministeri Alexander Stubb, puolustusministeri Eva Wahlström ja valtionvarainministeri Jani Halme.
Valtion vaakunassa on kilpi, jonka yläpuolella on kultainen kruunu, ja kruunua vartioi kaksi siivekästä villisikaa. Lippu on mustavalkoinen, ja se kuvastaa alueen pimeyttä ja lumen valkoisuutta. Uusia kansalaisia otetaan lisää hakemusten perusteella.
Lokakuussa 2006 Valtioon saatiin kaksi asukasta. Peltosen valtioon "muutti" turkulainen Siivosen pariskunta. Saman vuoden marraskuun 10. päivä valtionpäämies Peltonen lähetti Suomelle nootin, jolla Valtio pyrkii saamaan Suomelta itsenäisyyden.
Marraskuun 24. Peltonen ehdotti Turun kaupunginjohtajalle, että Turusta tulisi Valtio-valtion pääkaupunki. Turun kaupunginjohtaja suostui alustavasti ehdotukseen.
Joulukuussa 2006 Valtio myönsi ensimmäiset kunniamerkit ja se on hakenut EU-jäsenyyttä. Lisäksi Valtiolle laadittiin perustuslaki.
[muokkaa] Valtion perustuslaki
- Valtiolla on virallinen kieli.
- Valtiolla ei ole oppivelvollisuutta vaan ainoastaan oppimisvelvollisuus.
- Valtio hyväksyy sponsorit toimintansa rahoitukseen.
- Valtiolla on verovapaaehtoisuus.
- Juhlapyhiä ja viikonpäiviä saa itse viettää valitsemanaan ajankohtana.
- Turvallisuussyistä matkustajat kielletään lentokoneissa.
[muokkaa] Lähteet
- Helsingin sanomien NYT -liite (13. lokakuuta 2006 -15. joulukuuta 2006)