Uusliberalismi

Wikipedia

Uusliberalismi tarkoittaa lähinnä klassiseen liberalismiin nojaavaa talouspolitiikkaa, joka tähtää talouselämän vapauttamiseen, verojen alentamiseen, hyvinvointivaltion purkamiseen ja kansainvälisen kaupan esteiden purkamiseen. Nykyään käsitettä käyttävät useimmiten sen vastustajat, kannattajat puhuvat mieluummin klassisesta liberalismista tai markkinaliberalismista. Käsitteen "uus" -etuliitteen taustalla on tärkeänä tekijänä se, että anglo-saksisessa keskustelussa pelkkä "liberalismi" viittaa nykyään "hyvinvointiliberalismiin".

[muokkaa] Termin historiaa

Termin "uusliberalismi" esittelivät taloustieteilijät Friedrich Hayek, Wilhelm Röpke, Walter Eucken ja muut konferenssissa Pariisissa jo 1938. Monien 1900-luvun saksalaisten liberaalien näkemykset erosivat monesta klassisen liberalismin muodosta siinä, että he hyväksyivät kilpailulainsäädännön. DDR:ssä julkaistiin 1950-luvulla kirja, jossa arvosteltiin muun muassa edellä mainittuja saksalaisia taloustieteilijöitä ja Saksan liittotasavaltaa uusliberalismista. Pääasiassa sitä alettiin käyttää Margaret Thatcherin pääministerikaudella Iso-Britanniassa. "Thatcherismi" kasvoi pääasiassa keynesiläisyyttä vastaan (kts. keynesiläisyys). Se viittasi alun perin tiukkaan finanssikuriin, sosiaaliturvan karsimiseen sekä muihin oikeistolaisen talouspolitiikan osiin. Nimikettä uusliberalismi käytettiin, koska Thatcher perusteli politiikkaansa saman tyyppisillä näkemyksillä kuin liberaali filosofi ja taloustieteilijä Friedrich Hayek.

Painopistealueena thatcherismissa olivat vapaan markkinatalouden periaatteet, erityisesti pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Thatcherismi korosti henkilökohtaista vastuuta sosiaalisen liikkuvuuden sijasta. Se haastoi myös ammattiyhdistysliikkeen, korosti vapaakauppaa ja pyrki teollisuuden ja kaupan vapauttamiseen ja vähensi varoja sosiaalipalveluista siirtäen vastuuta yhteiskunnalta yksityisille avustusorganisaatioille. Monia valtion omistamia julkisen palvelun laitoksia yksityistettiin (kaasu, sähkö) ja veroja alennettiin.

1980- ja 1990-luvun uusliberalismi liitetään globalisaation korostamiseen. Sitä ovat ajaneet maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto. Läheisesti Thatcherin ja Reaganin politiikan kaltaista agendaa ajamalla nämä organisaatiot korostivat kehitysmaissa rakennemuutosohjelmia, jotka pyrkivät takaamaan yksilönvapauden ja lain kunnioituksen, vapaan kilpailun, infrastruktuurin talouden kehitykseen ja budjettivakauden. Taloudelliset velvoitteet merkitsivät kehitysmaissa yksityistämisiä, verojen alennuksia tai kiristyksiä, menojen leikkauksia sosiaalisista ohjelmista ja sääntelyn vähentämistä. Joissain tapauksissa vastuuta terveydenhuollosta ja koulutuksesta siirrettiin valtiolta vapaille markkinoilla tai se joutui kansainvälisten avustusorganisaatioiden vastuulle. Monissa maissa talouskasvu pääsikin jollain tasolla käyntiin, mutta köyhimpien asema usein heikkeni. Käytännössä järjestöt ovat katsoneet sormiensa läpi periaatteittensa vastaisia toimia ja niiden ohjelmien vaikutuksista on kiistelty paljon. Maailmanpankki on itse pyrkinyt luomaan sellaista kuvaa, että rakennesopeutusten aika on nyt takana päin.

Väittäen, että muutoksista on hyötynyt vain rajattu eliitti, monet uusliberalismin kriitikot ovat ajaneet valtiolle suurempaa roolia sijoittajana ihmisten tulevaisuuteen ja taloudellisen epätasa-arvoisuuden vähentäjänä.

[muokkaa] Uusliberalismi ja uuskonservatismi

Uusliberalismia ei pidä sekoittaa uuskonservatismiin, vaikka uuskonservatiivit ovatkin talouspolitiikassaan usein lähellä uusliberaaleja.

[muokkaa] Lähteitä

• Andrew Hurrell, Laura Gomez-Mera "neoliberalism" The Concise Oxford Dictionary of Politics. Ed. Iain McLean and Alistair McMillan. Oxford University Press, 2003. Oxford Reference Online. Oxford University Press.
• "neoliberalism": Dictionary of the Social Sciences. Craig Calhoun, ed. Oxford University Press 2002. Oxford Reference Online. Oxford University Press.