Torpedovene S2
Wikipedia
| Torpedovene S2 (ex. Gagara, ex. Prozorlivyj) | ||
|---|---|---|
 |
||
| Alustyyppi | Sokol-luokan torpedovene | |
| Miehistö | 4 + 55 | |
| Telakka | Nevskij, Pietari | |
| Vesillelasku | 1901 | |
| Käyttöönotto | 1918 (Suomen laivasto) | |
| Käytöstä poistuminen | Uppoaminen myrskyssä 1925 | |
| Mitat | ||
| Uppouma | 240 tn | |
| Pituus | 57,9 m | |
| Leveys | 5,6 m | |
| Syväys | 2,3 m | |
| Nopeus | 26 solmua | |
| Toimintasäde | 550 mpk (15 solmua) | |
| Voimanlähde | ||
| Koneisto | Höyrykone, 4 Yarrow kattilaa | |
| Teho | 3 800 hv | |
| Aseistus | ||
| Tykistö | 75 mm (2 kpl) | |
| Konekiväärit | 2 kpl | |
| Torpedoputket | 380 mm (2 kpl) | |
| Muu aseistus | syvyyspommeja, miinoja | |
| Aluksen tekniset tiedot alkuperäisiä. Alukseen tehtiin muutostöitä sen palvelushistorian aikana. | ||
Torpedovene S2 (ex. Gagara, ex. Prozorlivyj) palveli Suomen merivoimien torpedoveneenä vuosina 1918-1925. Sokol-luokan (sokol=haukka) torpedovene valmistui vuonna 1901 Venäjän Itämeren laivastolle. S2 siirtyi Suomen laivaston haltuun keväällä 1918 yhdessä neljän sisaraluksensa kanssa (S1, S3-S5) kun Helsingistä vetäytyvä Neuvosto-Venäjän laivasto ei voinut kuljettaa alusta mukanaan hankalan jäätilanteen vuoksi. Alus upposi Porin edustalla syysmyrskyssä 4. lokakuuta 1925. Aluksen haaksirikon yhteydessä menehtyi sen koko 56-henkinen miehistö. S2:n uppoaminen on Suomen merivoimien historian pahin rauhanaikainen onnettomuus. Uppoaminen järkytti Suomea laajasti ja oli osaltaan käynnistämässä merivoimien kehitystyötä ja uusien alusten hankintaa tulevina vuosina.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Torpedovene S2:n viimeinen matka
Rannikkolaivaston alukset tykkiveneet Klas Horn ja Hämeenmaa sekä torpedoveneet S1 ja S2 olivat matkalla perinteiselle vierailu- ja koulutuspurjehdukselle Pohjanlahdelle. Tavoitteena oli vierailla aina Torniossa saakka. Saattue lähti 3. lokakuuta 1925 etapille Uudestakaupungista Vaasaan. Saattue eteni jonomuodostelmassa yhden kaapelinmitan välein 12 solmun nopeudella. S2:n paikka oli jonon viimeisenä. Alkumatka sujui jokseenkin suunnitellusti, mutta voimistuva luoteen puoleinen tuuli kehittyi lopulta rajuksi myrskyksi ja aiheutti matkalaisille hankaluuksia. Alusten etäisyyksiä täytyi pidentää ja matkanopeutta jatkuvasti laskea.
Lopulta myrsky hajotti saattueen Porin korkeudella. Osaston johtoalus tykkivene Klas Horn suuntasi vasten tuulta kohti Ruotsin rannikkoa ja sitä lähti seuraamaan tykkivene Hämeenmaa. Torpedoveneet pyrkivät vielä seuraamaan tykkiveneitä, mutta jäivät jälkeen voimakkaan merenkäynnin vuoksi.
Myrskyävä meri aiheutti hankaluuksia etenkin torpedoveneille, joiden potkurit nousivat liian lähelle merenpintaa mikä haittasi koneiden käyntiä. Lisäksi S2:n potkuriakselin laakerit olivat kuluneet mikä aiheutti ikävää tärinää alukseen ja vaaransi akselin läpiviennin vesitiiviyden. Molemmat torpedoveneet alkoivat saada vettä sisäänsä rajussa merenkäynnissä. Alusten rungot kyllä kestivät, mutta kansirakenteiden tiiviydessä olisi ollut toivomisen varaa. Myös alusten hiilivarat alkoivat uhkaavasti huveta rajun kamppailun kuluttaessa hiiltä tavallista nopeammin. Osaston komentoalus Klas Horn lähetti hätäsanoman pulassa olevien torpedoveneiden puolesta. Vaasassa sijaitseva pelastusalus Protector sai hälytyksen Laivaston esikunnasta Helsingistä ja hätäsanoman kuuli myös ruotsalainen pelastusalus Helios. Molemmat lupasivat apuaan pulassa oleville torpedoveneille.
Saattueen aluksen suuntasivat lopulta suojasatamiin kuka minnekin. Tykkivene Klas Horn päätyi Ruotsin rannikolle, tykkivene Hämeenmaa Vaasaan ja torpedovene S1 Mäntyluotoon. Mäntyluotoon oli ollut matkalla myös sisaralus S2, joka ei kuitenkaan päässyt koskaan perille saakka. Torpedoveneen koneet ja pumput kävivät aliteholla ja aluksen vuodot pahenivat. Pelastusalusten matka vaikeuksissa olevan torpedoveneen luokse näytti kestävän liian kauan, mutta toisaalta manner alkoi jo siintää edessä. S2 oli lähes uppoamiseensa saakka sähkötysyhteydessä Vaasan radioasemaan. Viimeinen viesti alukselta saapui kello 13.23, vain kaksi minuuttia ennen aluksen uppoamista. S2:n sähköttäjän vastaus radioaseman kutsuun oli: ”Ei voi työskennellä nyt”
[muokkaa] Uppoaminen
Reposaaren luotsiasemalta saatiin näköhavainto vaikeuksissa olevasta sota-aluksesta Outoorin matalan ja Säpin välisellä vesialueella. Jyrkkä aallokko keinutti alusta voimakkaasti kunnes eräs suurempi hyökyaalto kaatoi aluksen kyljelleen ja edelleen ylösalaisin. Laiva tuli vielä hetkeksi näkyviin, ilmeisesti jo kyljelleen kääntyneenä, mutta katosi lopullisesti aseman näköpiiristä kello 13.25. Myöhemmin luotsiasemalle saatiin tieto, että näkyvistä kadonnut alus oli torpedovene S2. Aluksen mukana hukkui koko sen 53 miehen miehistö.
Torpedoveneen uppoaminen herätti vilkkaan keskustelun onnettomuuden syystä. S2:n uppoamispaikalla Outoorin malatan luona merenpohja nousee jyrkästi, mikä synnyttää varsinkin länsi- ja luoteismyrskyllä erittäin terävän ja jyrkän ristiaallokon, minkä katsottiin myöhemmissä tutkimuksissa olevan merkittävä syy torpedoveneen uppoamiselle. Myöskään venäläisiltä perittyjen torpedoveneiden ominaisuuksien tuntemus ei ollut parhaalla mahdollisella tolalla. Minkäänlaisia vakavuustaulukoita tai painolastilaskelmia ei ollut aluksista käytettävissä.
Myös saattueen toiminnasta löydettiin puutteita. Aluksille ei ollut hankittu ajanmukaista sääennustetta ennen kohtalokasta matkaa, vaikka sellainen olisi ollut saatavilla. Erityisesti jälkeenpäin kritisoitiin saattuetta tykkivene Klas Hornin komentosillalta johtaneen komentaja Roosin toimintaa. Itsepäisen miehen maineessa oleva komentaja pyrki todennäköisesti loppuun saakka viemään osastonsa Vaasaan saakka. Aluksille annettiin varsin myöhään käsky hakeutua suojasatamiin, ja silloinkin käsky oli niin ylimalkainen että eri alusten päälliköt tulkitsivat sitä eri tavoin. Komentaja Roos leimattiin yleisesti syylliseksi S2:n kohtaloon.
[muokkaa] Hylyn nostaminen
Uponnut alus löydettiin kesäkuussa 1926 ja sen nostoa ryhdyttiin suunnittelemaan välittömästi. S2 makasi vain 15 metrin syvyydessä, joten nosto-operaation ei pitäisi muodostua liian vaativaksi. Pohja ylöspäin merenpohjassa makaava alus pyrittiin nostamaan pumppaamalla sen runkoon ilmaa, mikä saikin aluksen keulan nousemaan pintaan, mutta mutapohjaan imeytynyttä perää ei saatu irrotetuksi edes vesisuihkujen avulla.
Puolustusministeriön keinot oli käytetty loppuun ja nostotyö annettiin yksityisen pelastusyhtiön tehtäväksi. Aluksen runkoon pumpattiin jälleen ilmaa hylyn keventämiseksi ja aluksen rungon alle ujutettiin vaijereita. Kymmenen päivän työn jälkeen torpedovene kellui jälleen pinnalla, tällä kertaa tosin vain ponttoonien avulla.
Alus hinattiin Porin Reposaaren sataman redille, jossa se käännettiin oikeaan asentoonsa, tyhjennettiin vedestä ja tarkastettiin alustavasti. Hylystä löydettiin 23 merisotilaan ruumiit, jotka kuljetettiin rantaan. S2 siirrettiin myöhemmin Helsinkiin jossa se tarkastettiin perusteellisemmin ja lopulta romutettiin.
Aluksen torpedoputken runko kääntötelineineen on sijoitettu Suomenlinnaan odottamaan museointia ja pääkone on konemestarien yhdistyksen hallussa; se kunnostettiin käyttökuntoon koska oli vain vähän vaurioitunut ja palveli sodanjälkeiseen aikaan asti eri käytöissä. 1990-luvulla Turussa järjestettiin telakkatoimintaa esitellyt näyttely AURAJOEN RAUTAKOURAT, jossa S2:n entinen pääkone oli näytteillä eräänä historiallisena esineenä.
[muokkaa] Onnettomuus ei jäänyt huomiotta
S2:n uppoaminen keräsi aikanaan huomattavasti julkisuutta ja järkytti niin merivoimien henkilökuntaa, suomalaisia merenkulkijoita kuin suurta yleisöäkin. Onnettomuuden ja sen nostaman julkisuuden seurauksena perustettiin vuonna 1926 Suomen Laivastoyhdistys, nykyinen Meriliitto, jonka alkuvuosien tehtäväksi muodostui erityisesti ajanmukaisen sotalaivaston hankkiminen Suomelle. Yhdistyksen toiminta vaikutti merkittävästi vuonna 1927 säädetyn laivastolain syntyyn sekä panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen, merivoimien sukellusvenelaivaston ja uusien moottoritorpedoveneiden hankintaan 1930-luvulla.
Torpedoveneen hylystä löytyneet 23 vainajaa siunattiin Porin Reposaaren yhteishautaan 15. elokuuta 1926. Onnettomuudessa menehtyneille pystytettiin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelema muistomerkki Reposaaren kirkkomaalle onnettomuuden vuosipäivänä vuonna 1930. Suomen merivoimat muistavat onnettomuuden uhreja yhä laskemalla muistomerkille seppeleen vuosittain.
