Tina

Tina (lat. stannum) on hiiliryhmään kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Sn. Jaksollisessa järjestelmässä tina on 50. alkuaine. Yhdisteissään tina esiintyy hapetusluvuilla +II ja +IV. Tina on veteen liukenematonta ja sen CAS-numero on 7440-31-5.

Sisällysluettelo

1 Ominaisuudet
2 Valmistus
3 Käyttö
4 Tinan yhdisteet
5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Ominaisuudet

Tina on hopeanvalkoinen, kiiltävä, sitkeä, pehmeähkö ja helposti sulava puolimetalli, joka esiintyy erilaisina kidemuotoina. Tinan toinen allotrooppinen muoto on harmaa tina, joka on alle 18 ^oC:n lämpötilassa pysyvä muoto. Kylmässä tinan pinnalle tulee harmaita laikkuja, ja vähitellen koko esine haurastuu (tinarutto). Tina kestää hyvin ilman, veden ja heikkojen happojen vaikutuksen, ja siksi sitä käytetään rautalevyjen suojana.

Huoneenlämmössä tina on ilmassa kestävää, mutta kuumennettaessa se hapettuu tinadioksidiksi (tina(IV)oksidi) SnO₂. Kuitenkin jo huoneenlämmössä tina reagoi kloorin ja bromin kanssa. Se liukenee happoihin ja alkaliliuoksiin. Tärkein tinamineraali on tinakivi eli kassiteriitti.

[muokkaa] Valmistus

Tinaa valmistetaan pelkistämällä tinakiveä hiilellä 1 400 ^oC:n lämpötilassa.

$2SnO(s) + C(s) \rightarrow 2Sn(s) + CO_2(g)$

Tinaa voidaan valmistaa tinakivestä myös vetykaasulla pelkistämällä, jolloin tarvitaan edellisen reaktion tapaan korkea lämpötila.

$SnO(s) + H_2(g) \rightarrow Sn(s) + H_20(g)$

[muokkaa] Käyttö

Tinaa käytetään koriste- ja käyttöesineiden sekä monien metalliseosten (esim. pronssin) valmistukseen, metallien päällystämiseen (erityisesti kupariastioiden sisäpinnoilla) sekä juottamiseen. Alumiini on osittain syrjäyttänyt tinan voideputkiloiden valmistuksessa. Alumiinifoliota kutsutaan usein "tinapaperi".

[muokkaa] Tinan yhdisteet

Tinan ja lyijyn muodostamaa seosta kutsutaan juotostinaksi. Kirjasinmetalli on on tinan, lyijyn ja antimonin seos. Uudenvuodentinat ovat kirjasinmetallia ja siten ongelmajätettä. Pronssi on tinan ja kuparin seos.