Sortavalan luterilainen kirkko
Wikipedia
Sortavalan luterilainen kirkko (1801-1940) oli Sortavalan maaseurakunnan ja kaupunkiseurakunnan yhteinen kirkko Kisamäellä Sortavalassa Luovutetussa Karjalassa. Kaupunkiseurakunta tosin suunnitteli ennen talvisotaa oman kirkon rakentamista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rakentaminen
Sortavalan viimeiseksi jäänyttä luterilaista kirkkoa oli alettu suunnitella jo 1777. Aluksi suunniteltiin kivikirkon rakentamista, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin puukirkon rakentamiseen. Sortavalan kirkko rakennettiin vuosina 1799-1801 savitaipalelaisen kirkonrakentajan Juhana Salosen ja tämän pojan Matti Salosen johdolla. Kirkko otettiin käyttöön 1801, mutta sen viimeistely jatkui aina vuoteen 1845 asti, jolloin kirkko vihittiin virallisesti käyttöön.
[muokkaa] Kirkon alkuperäinen asu
Sortavalan kirkko oli alkuperäiseltä muodoltaan kahtamoinen eli kaksoisristikirkko. Ristivarsia levittämällä oli kirkkosalista saatu neliömäinen. Ristivarsien katot oli aumattu ja niiden päissä oli matalat eteiset. Kirkon pyramidikaton päällä ristikeskuksessa oli lanterniini (lyhty). Kirkon ikkunat olivat kahdessa rivissä päälletysten. Samantyyppiset kirkot Salonen oli rakentanut Valkealaan (1796-1798) ja Uudellekirkolle (1800). Kirkon vieressä oli vanha 1750-luvulla rakennettu kellotorni, joka korvattiin uudella kolminivelisellä kellotornilla vuonna 1811, jonka alaosa oli kahdeksankulmainen.
[muokkaa] Ulkoasun muutos
Sortavalan kirkko koki muodonmuutoksen vuosina 1893-1894 tehtyjen korjaustöiden myötä, jotka tehtiin arkkitehti Ivar Aminoffin suunnitelmien mukaisesti. Suurin muutos oli vanhan kellotornin purkaminen ja uuden kellotornin rakentaminen suoraan yhden ristivarren päälle. Ristikeskuksessa ollut lanterniini korvattiin lähes kellotornin korkuisella pikkutornilla. Kirkon kahdessa rivissä olleet ikkunat yhdistettiin isommiksi, ulkolaudoitus uusittiin koristeellisen uusgoottilaiseksi, eteisten aumakatot muutettiin satulakatoiksi, pääsisäänkäyntiä korotettiin ja aiemmin tumma kirkko maalattiin vaaleaksi. Näiden muutostöiden myötä kirkon ulkoasu muuttui täysin. Muutostyöt olivatkin monien asiantuntijoiden mielestä väkivaltaisia ja epäonnistuneita.
[muokkaa] Irtaimisto ja sisustus
Sortavalan kirkon alttaritaulu kuvasi Kristuksen kirkastumista ja sen oli maalannut Bernd Godenhjelm. Ensimmäiset urut kirkkoon hankittiin vuonna 1871, mutta ne korvattiin uusilla muutostöiden yhteydessä vuonna 1894. Kellotornissa oli kolme kelloa: yksi teräksinen ja kaksi vaskista. Kirkossa oli noin 2000 istumapaikkaa.
[muokkaa] Kirkon tuhoutuminen
Sortavalan kirkko syttyi palamaan talvisodan ilmapommituksissa 2. helmikuuta 1940 ja tuhoutui kokonaan. Myös kirkon alttaritaulu ja paljon muuta esineistöä tuhoutui kirkon mukana. Jotain kuitenkin pelastui. Maaseurakunnan ehtoollisvälineet oli siirretty kappalaisen pappilan pihalle lumihankeen. Ne on sittemmin lahjoitettu Jyväskylän maaseurakunnan käyttöön. Myös kaupunkiseurakunnan irtaimistoa pelastui jonkin verran. Ne on lahjoitettu Pieksämäen ja Rautalammin seurakunnille sekä Diakonissalaitokselle.
[muokkaa] Uutta kirkkoa suunnitellaan
Jatkosodassa Sortavala vallattiin takaisin. Kirkon puuttuessa pidettiin maaseurakunnan jumalanpalvelukset Sortavalan Evankelisen Yhdistyksen talossa ja kaupunkiseurakunnan puolestaan NNKY:n Hospitzissa. Uuden kirkon piirustukset tilattiin arkkitehti Erik Bryggmanilta. Uusi 900 hengen kirkko olisi tullut Kymölänpuiston ja Vakkolahden väliin. Rakennuksessa olisi ollut myös kaksi seurakuntasalia. Rakentamista ei ehditty kuitenkaan aloittaa ennen uutta rauhansopimusta, jonka mukaan Sortavala oli taas luovutettava Neuvostoliitolle.
[muokkaa] Aikaisemmat kirkot
Sortavalassa oli ennen viimeiseksi jääneen kirkon rakentamista ollut kolme luterilaista kirkkoa. Sortavalan ensimmäinen luterilainen kirkko rakennettiin kaupungin ulkopuolelle Helylään vuonna 1641, mutta se tuhoutui jo vuonna 1657 "rupruuttisodan" aikana. Uusi kirkko rakennettiin kaupungin itäpuolelle vuosina 1667-1674. Tämä kirkko kärsi pahoja vaurioita Isonvihan aikana, mutta pystyi palvelemaan siihen asti kunnes uusi kirkko rakennettiin vuosina 1739-1740. Tämän kirkon elinkaari ei ollut kovin pitkä, sillä sen kunto alkoi huonontua nopeasti. Syynä tähän olivat joko rakennuspaikka tai rakennusmateriaali.
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, Sulkava 1999. ISBN 951-31-1431-7
- Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, Jyväskylä 1997. ISBN 951-785-012-3
