Pehr Kalm
Wikipedia
Pehr (Pietari) Kalm (1716—1779) oli suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, joka saavutti mainetta myös ulkomailla.
Kalm opiskeli 1740-luvulla Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä Carl von Linnén oppilaana. Linné piti Kalmia parhaana oppilaanaan. Kalm jätti kuitenkin opintonsa kesken ja ryhtyi löytöretkeilijäksi.
Ensimmäiset tutkimusmatkat Kalm teki paroni Bielken kustantamana Suomeen ja Ruotsiin. 1744 hän matkusti Bielken kanssa Moskovaan ja Ukrainaan ja toi mukanaan Linnén käyttöön kasvinäytteitä ja käsikirjoituksia. Seuraava matka, Amerikan mantereelle, kesti lokakuusta 1747 kesään 1751. Hänen matkasta julkaisemansa retkikertomus "En resa till Norra Amerika" on ilmestynyt monella kielellä. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta mukanaan kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.
Kalmin keräämiä kasveja kokeiltiin Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret. Muutamia tuotuja kasveja viljellään edelleen, muun muassa villiviiniä ja tuoksuvatukkaa. Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulrikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.
Kalmin kunniaksi on nimetty useita kasvi- ja hyönteislajeja.
Sipsalon tilalla keskityttiin myös kotimaisten kasvien viljelyyn. Erityisesti pyrittiin saamaan maaperä niin omavaraiseksi, että hyötykasvit ja hedelmäviljely menestyisivät. Kalm onkin saanut epävirallisen "Suomen puutarhatalouden isän" arvonimen yhdessä toisen Akatemian professorin Pehr Adrian Gaddin kanssa.
Yliopisto-opettajana Kalm oli suosittu. Häntä pidetäänkin eräänä taloudellisen hyödyn ajan keskeisimpänä henkilönä Turun Akatemiassa. Kalmin johdolla valmistui 144 ruotsinkielistä väitöskirjaa. Vuonna 1747 Kalm nimettiin Turun Akatemian ensimmäiseksi talousopin professoriksi. Jo aikaisemmin hänet oli nimitetty Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi.
Kalmin hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ TIEDE 5/2003, Suomalaisten löytöretket 3: Professori Kalm pääsi Amerikan lehtiin.