Matti Jurva

Wikipedia

Lennart Mathias "Matti" Jurva (vuoteen 1933 Jurvanen^[1], s. 29. huhtikuuta 1898, Helsinki - k. 16. syyskuuta 1943, Helsinki) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä, muusikko ja viihdetaiteilija. Hän kuului maailmansotien välisen ajan menestyneimpiin iskelmälaulajiin ja on yhä viidenneksi eniten levyjä tehnyt suomalainen laulaja (Georg ja Eugen Malmsténin, Olavi Virran ja Henry Theelin jälkeen).

[muokkaa] Uran alkuvaiheet

Matti Jurvan varhaisvaiheista tiedetään vain vähän. Hän syntyi Helsingissä 1898 ja ryhtyi ilmeisesti muusikoksi jo varhaisella iällä. Hän kuului tyylillisesti iskelmälaulajien aikaa edeltäneeseen kuplettilaulajien sukupolveen, jonka suuria nimiä olivat J. Alfred Tanner ja Rafu Ramsted. Urallaan Jurva kantoi kuplettiperinnettä toiseen maailmansotaan asti.

Ensimmäiset tiedot Jurvan muusikonurasta ovat vuosilta 1927-1928, jolloin hän teki kuplettilaulaja Tatu Pekkarisen kanssa kiertueen Yhdysvalloissa viihdyttämässä suomalaisia siirtolaisia. Heidän esiintymisissään Pekkarinen oli päätähti ja Jurva säesti häntä pianolla. Kaksikko vieraili myös levytysstudiossa, jossa Jurva pääsi säestämisen lisäksi laulamaan levylle muutamia kupletteja.

1920-luvun viimeisinä vuosina myös Suomessa alettiin julkaista iskelmälevyjä. Sarja suosittuja levytyksiä, Ture Aran Emma ja Asfalttikukka sekä Georg Malmsténin Särkynyt onni, käynnistivät vuonna 1929 raivoisan "gramofonikuumeen". Matti Jurva oli tuolloin jo kolmekymppinen, rutinoitunut viihdyttäjä ja laulaja. Hän teki 1929 ensimmäiset suomalaiset levytyksensä Homocord-levymerkille. Näihin kuului useita Yhdysvaltain-matkalta mukaan tarttuneita muoti-iskelmiä, kuten Sonny Boy ja Alla venäläisen kuun (Underneath the Russian Moon). Tuon vuoden levysatoon kuuluu myös tunnettu kupletti Soita vielä se neekerjazz, jossa Jurva kuvailee humoristisesti kohtaamistaan amerikkalaisen jazzmusiikin kanssa.

[muokkaa] Kultainen 1930-luku

Vaikka gramofonikuume laantui parissa vuodessa, Matti Jurva vakiinnutti nopeasti asemansa yhtenä huomattavimmista suomalaisista iskelmälaulajista. Hän levytti 1930-luvun alkupuolella useille levymerkeille ja useiden orkesterien kanssa. Hän työskenteli pari vuotta maineikkaan Dallapé-orkesterin solistina ja oli laulajana orkesterin legendaarisista kesäkiertueista ensimmäisellä vuonna 1932. Jurvan ja Dallapén yhteisistä levytyksistä tunnetuimpia ovat jenkka Tullaan, tullaan, toimehen me tullaan sekä valssi Hiekkarannalla, molemmat vuodelta 1934.

Vuodesta 1935 Jurva työskenteli säännöllisesti Levytukku Oy:n palveluksessa, jossa hänen levymerkikseen vakiintui Columbia ja taustaorkesterikseen Klaus Salmen johtama Ramblers. 1930-luvun viimeiset vuodet olivat Jurvan kiivainta aikaa: pelkästään vuonna 1938 hän levytti Ramblersin säestyksellä lähes sata laulua. Näinä vuosina syntyivät hänen tunnetuimmat laulunsa: valssi Savonmuan Hilma (1938), polkat Pohjanmaan junassa (1938) ja Viipurin Vihtori (1938), jenkat Savotan Sanni (1938) ja Lesken lempi (1939). Jurva-Pekkarinen -yhteistyön tunnetuinta tuotosta, jenkkaa Väliaikainen, Jurva itse ei koskaan levyttänyt, vaan sen lauloi savikiekolle Georg Malmstén vuonna 1938.

Jurvan suosion kohotessa Tatu Pekkarinen jättäytyi hänen taustahahmokseen. Kaksikko muodosti tehokkaan lauluntekijäparin, joka kirjoitti suuren osan Jurvan levyttämistä lauluista. Levyetiketteihin yhteistyö merkittiin muodossa "Jurva-Pekkarinen", mikä tarkoittaa tavallisesti, että sävel on Jurvan ja sanat Pekkarisen. Matti Jurva oli kuitenkin myös pystyvä sanoittaja ja tekstitti itse useita sävellyksiään. Toisinaan myös laulun sävel on ulkomaista lainatavaraa ja vain suomalaiset sanat kaksikon kirjoittamat - tekijänoikeuksia ei tuolloin vielä valvottu kovinkaan tarkasti. Jurva ja Pekkarinen ovat lähes varmasti myös salaperäinen nimimerkki "Erkki Salama", jonka lauluja Jurva levytti runsaasti 1930-luvun lopulla. Naamioitumalla nimimerkin taakse kaksikko saattoi ilmeisesti kiertää vastaperustetun Teoston sääntöjä ja myydä Erkki Salama -laulujen kaikki oikeudet Levytukku Oy:lle. Nimimerkin takana saattoi kuitenkin työskennellä myös muita henkilöitä.

[muokkaa] Tyyli ja henkilö

Aikalaiset kuvailivat Matti Jurvaa boheemina, runsaasti alkoholia käyttäneenä taiteilijasieluna. Samalla hän oli kuitenkin tiukka ammattilainen, joka ei antanut usein huikentelevaisen yksityiselämänsä häiritä työskentelyään. Lyhyt, vain 160-senttinen Jurva pukeutui ja esiintyi yleisön edessä aina moitteettomasti, ja vaati samaa myös kanssaesiintyjiltään.

Laulajana Jurva ei ollut mikään operettisankari. Hänen äänensä ei ollut erityisen vahva eikä sen ääniala ollut erityisen laaja, ja myöhemmällä urallaan häntä vaivasi käheys - tulos suurten ihmisjoukkojen viihdyttämisestä ilman mikrofoneja. Jurvan lahjat eivät olleetkaan virheettömässä äänessä vaan esitystavassa: hänen laulunsa oli hyväntuulista, vivahteikasta ja humoristista. Luontevimmillaan Jurva oli kepeiden rallien ja kuplettien tulkitsijana, hänen heikko kohtansa sen sijaan olivat tangot ja muut tunnelmalliset laulut, joita hän joutui toisinaan laulamaan levylle. Lisäksi hänellä oli hyvä rytmitaju ja notkea kieli, minkä ansiosta hän kykeni laulamaan nopeimmatkin jenkat ja polkat sulavasti ja sanoihin sotkeutumatta.

Yleisön edessä esiintyessä lauluääni oli vain osa Jurvan repertuaaria. Pianon lisäksi hän hallitsi myös muita instrumentteja: hän säesti usein itseään mandoliinilla, ja Dallapé-aikanaan soitti mukana orkesterin haitariryhmässä. Hän oli myös taitava steppaaja, taito jonka hän oli opetellut Yhdysvalloissa, ja joka on tallentunut valkokankaalle elokuvassa Ankkurikahvilan kantavieraat. Työtoverit kuvailivat häntä synnynnäisenä viihdyttäjänä, jonka show jatkui esityksen jälkeen pukuhuoneessa.

[muokkaa] Sota-aika ja viimeiset levytykset

Talvisodan syttyminen 1939 merkitsi vaikeuksia suomalaiselle musiikkiteollisuudelle, sillä maassa toimi vain yksi levytehdas (turkulainen Sointu) ja muut yhtiöt olivat tavallisesti tehneet levynsä ulkomailla. Samalla katkesi Jurvan ja Ramblersin kiivas levytysputki. Sotavuosien aikana hän sai tilaisuuden levyttää vain kahdesti.

Välirauhan aikana marraskuussa 1940 Matti Jurva ja Eero Väre matkustivat Berliiniin, josta heille oli onnistuttu varaamaan muutamia päiviä levytystä varten. Saksalaisista muusikoista kootun orkesterin säestyksellä kaksikko lauloi levylle kymmeniä lauluja päivässä. Tässä urakassa Jurva levytti tunnetun marssilaulun Mannerheimin linjalla. Seuraavan ja viimeisen kerran Jurvan ääni tallentui levylle toukokuussa 1942, kun Saksasta tullut äänitysteknikko pystytti tilapäisen levytysstudion helsinkiläisen koulun juhlasaliin. Tähän levytyssessioon kuuluivat propagandalaulut Njet Molotoff ja Luulot pois sekä useita muita sotaisia aiheita sivunneita lauluja, kuten foksi Aunuksen Anja ja jenkka Äänisjärven jäällä.

Matti Jurva kuoli liiallisesta alkoholinkäytöstä seuranneeseen sairauskohtaukseen syyskuussa 1943 45-vuotiaana.