Järvisaari

Wikipedia

Järvisaari, Jarvosel'skij (Ярвосельского), on pitäjä Tusinan (ven. Tosno) piirissä itäisellä Inkerinmaalla. Järvisaari on tunnettu hienoista maisemistaan, sulavista kukkuloista ja soraharjuista, koivu- ja mäntymetsistä. Mäkien muodot muistuttavat lakkeja, ja siitä on ilmeisesti peräisin alueen keskuskylän nimi Hattula (ven. Šapki = lakki). Läheisen Muja-joen (ven. Mga) nimi tarkoittaa soista paikkaa. Sen ja Voittolanjoen keskellä ollutta kuivaa maa-aluetta kutsuttiin Järvisaareksi.

Sijainti nykykartalla: http://www.multimap.com/map/browse.cgi?lat=59.5995&lon=31.166&scale=2000000&icon=x

[muokkaa] Järvisaaren kylät

Järvisaaren kirkonkylä: Hattula (Šapki, Pokrovskoij(e) (Шапки/Покровского), Järvi, Kanttila, Kelkkula, Metsäpertti (Netšepert', Нечепертъ), Muja (Mga, Мга), Piilova (Belovo, Велово), Pitkäjärvi (Nadino, Надино), Savotankylä (Žoržino, Жоржино), Seulola, Siikala (Sigolovo, Сиголово), Staarastina, Jorsnova (Jerzunovo, Ерзуново), Korkka (Gorki, Горький), Nurmi (Nurma, Нурма), Vanha-Muosio (Starosel'e, Староселье), Pielakkala (Belogolovo, Белоголово).

[muokkaa] Järvisaaren historia

Järvisaari mainitaan vuonna 1500 novgorodilaisessa verokirjassa. Nämä alueet olivat Novgorodin hallussa jo 900-luvulla. Tärkeän kauppareitin varrella ollessaan Nevan seutu oli pitkään venäläisten, ruotsalaisten ja Saksalaisen ritarikunnan kiistakappaleena. Varhaisvaiheissaan Järvisaaren seutu kuului hallinnollisesti Vatjan viidennekseen, ja Järvisaari oli Nikolskij Jarvoselskij -pogostan keskus. Vatja -nimen perusteella Järvisaaren ensimmäiset asukkaat olivat suomalais-ugrilaisia tsuudeja, ortodoksisia inkerikkoja ja vatjalaisia.

Vuonna 1617 solmittiin pitkien sotien jälkeen Ruotsin ja Venäjän välillä Stolbovan rauha, jonka mukaan mm. suuri osa Inkerinmaata liitettiin Ruotsiin. Suomesta, erityisesti Karjalankannakselta ja Savosta, muutettiin Järvisaareen uuden maan ja sotapalvelusvapauden toivossa. Paikallisten sukunimien perusteella voisi olettaa, että suuri osa Järvisaaren suomalaisväestöstä oli peräisin Etelä-Karjalasta ja Karjalankannakselta. Suomalaiset talonpojat kasvoivat Järvisaaren enemmistöksi. Ortodokseja yritettiin käännytettä luterilaisuuteen, osa pakeni kauemmas Venäjälle. Erityisesti tyhjentyneisiin venäläiskyliin oli helppo asettua.

Vuosina 1700-1721 käydyn suuren pohjan sodan seurauksena Venäjä sai haltuunsa Inkerinmaan, ja perusti sinne 1703 tärkeän Pietarin kaupungin. Slaavilaista väestöä alkoi muuttaa Järvisaareen ja paikannimistä väännettiin virallisia venäjänkielisiä muotoja. Inkerinsuomalaisista tuli nyt paikallisten läänitysten haltijoiden maaorjia.

[muokkaa] Järvisaari 1800 -luvulla

Vuonna 1861 maaorjuus lakkautettiin, ja maaorjat saivat lunastaa tilansa vapaiksi. Vuonna 1865 Järvisaaren asukkaat vapautuivat maaorjuudesta. 486 järvisaarelaista talonpoikaa lunastivat 16 000 ruplan lunastussummalla maansa. Tuolloin Hattulassa asui 98 taloutta, Piilovassa 18 ja Nurmassa 48.

Venäläisten ja suomalaisten ohella Järvisaareen asettui 1800-luvun lopulla virolaisia. Uudet tulijat sopeutuivat alueelle, koska paikalliset suomalaiset olivat läheisiä kielisukulaisia ja myöskin luterilaisia. Muuttotulva lisääntyi vuoden 1906 jälkeen Stolypinin maatalousreformin ansiosta. Virolaisten annettiin vuokrata maata Hattulan tien varrelta, erityisesti Nurmassa. Karjaa alettiin pitää erillään omissa rakennuksissaan.

1900-luvu alussa elämä Järvisaaressa alkoi parantua. Vuonna 1907 Järvisaaren maanomistaja alkoi rakentaa läheistä Tusinan kaupunkia. Viiden vuoden rakentamisen jälkeen rakennusurakka oli valmis, ja mm. soramonttu ja muita työpaikkoja perustettiin lähistölle. Liikenneyhteydet Pietariin loivat turismi- ja kauppasuhteita. Pietarista tuli tärkeä kauppapaikka, jonne sekä venäläiset, virolaiset että suomalaiset myivät erityisesti maitotuotteitaan. Kaupunkilaisille ja muille kesävieraille Järvisaari tuli tunnetuksi hienoista näköaloistaan ”Venäjän Sveitsinä”. Vauraus toi myös harrastustoimintaa kuten amatööriteatterin paikkakunnalle. 1917 julkaistiin sarja Järvisaari-aiheisia postikortteja. Neuvostoaikana Järvisaari tunnettiin yhä enemmän turistikohteena. 1930-luvulla ja yhä enemmän sodan jälkeen soraharjuille rakennettiin kesämökkejä (ven. datša).

Leningradin piirityksessä Järvisaari kuului saksalaisten miehitysalueeseen. Saksalaiset valtasivat alueen 28. elokuuta 1941 ja poistuivat 24. helmikuuta 1944. Saksalaiset hirttivät syksyllä 1941 kuusi paikallista kommunistiaktivistia Hattulassa. Elintarvikkeista oli pulaa, ja partisaanit tekivät iskujaan. Paikallisia asukkaita saksalaiset määräsivät erilaisiin töihin. Suomalaisväestön evakuointi aloitettiin elokuussa 1943. Saksalaisupseerit asettuivat parhaisiin taloihin ja poistuessaan saksalaiset polttivat luterilaisen kirkon, kaikki kylät ja räjäyttivät ortodoksikirkon.

[muokkaa] Nykyisyys

Sodan jälkeen suomalainen asutus Järvisaaressa käytännössä katosi. Shapkista tuli venäläistä aluetta, joka eli maataloudesta ja turismista. Nykyisin suomalainen toiminta on vähäistä, mutta sen vielä odotetaan elpyvän.

[muokkaa] Kirkolliset olot

Järvisaaressa oli kaksi kirkkoa, luterilainen ja ortodoksinen. Järvisaaren luterilainen seurakunta perustettiin 1640. Aluksi seurakunnalla oli oma kirkkoherra, mutta 1830 se liitettiin Markkovan kappeliksi. Luterilainen kirkko oli puukirkko. 1786 Järvisaareen rakennettiin bysanttilaistyylinen ortodoksinen tiilikirkko, jonka takia Šapki kylää kutsuttiin virallisesti nimellä Pokrovskij. Ortodoksikirkko korjattiin 1847. Vuonna 1911 se paloi, mutta kunnostettiin uudelleen. Ortodoksiseurakuntaan kuului 1900-luvun alkuvuosina 374 naista ja 380 miestä. Järvisaaren luterilaisen seurakunnan väkiluku oli 2700 henkeä.

[muokkaa] Lähteitä

V. G. Jakovlevin Shapki-paikallishistoriaan pohjautuva sivusto (venäjäksi) ositteessa http://www.sablino.ru/tosn/shap_ogl.htm
Osmo Durchman, Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos 1932, s. 85-120. Saatavissa http://www.genealogia.fi/genos/3/3_85.htm