Aleksandr Borodin
Wikipedia
Aleksandr Porfirevitš Borodin (ven. Алекса́ндр Порфи́рьевич Бороди́н, 12. marraskuuta 1833 – 27. helmikuuta 1887) oli venäläinen taidemusiikin säveltäjä, joka ansaitsi kuitenkin elantonsa kemistinä. Hän kuului venäläisten säveltäjien kansallismieliseen Viiden ryhmään.
[muokkaa] Elämä
Borodin syntyi Pietarissa gruusialaisen ruhtinaan Luka Stepanovitš Gedianovin aviottomana poikana, ja isä antoi rekisteröidä pojan palvelijansa Porfiri Borodinin lapseksi. Hän kasvoi äitinsä luona Pietarissa ja sai monipuolisen sivistyskasvatuksen, johon kuului opetusta mm. useiden instrumenttien soitossa. Borodin erikoistui kuitenkin analyyttiseen kemiaan eikä harrastanut säveltämistä ennen vuotta 1863, jolloin Mili Balakirev alkoi opettaa häntä. Samana vuonna hän nai lahjakkaan nuoren pianistin Jekaterina Protopopovan. Pariskunnalle syntyi kolme tytärtä.
Vuonna 1869 Balakirev johti Borodinin ensimmäisen sinfonian, ja samana vuonna Borodin aloitti jo toisen kirjoittamisen. Toisen sinfonian ensiesitys oli epäonninen, mutta Franz Liszt järjesti sille esityksen Saksassa. Samana vuonna Borodin alkoi työstää oopperaa Ruhtinas Igor, joka sisältää tunnetut Polovetsilaistanssit. Säveltäminen oli kuitenkin hidasta kemian professuurin hoitamisen ohella, ja teos jäi kesken säveltäjän kuollessa sydäninfarktiin. Oopperan viimeistelivät Nikolai Rimski-Korsakov ja Aleksandr Glazunov.
Borodin saavutti mainetta myös kemistinä ja työskenteli mm. aldehydien ja kemiallisten sidosten parissa. Hän luonnehti itsenään "sunnuntaisäveltäjäksi" eikä ollut yhtä tuottoisa kuin monet aikalaisensa, mutta useat hänen teoksistaan ovat yhä tunnettuja. Borodinin musiikki on lyyristä ja harmonista. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. sinfoninen runo Keski-Aasian aroilla, kaksi jousikvartettoa, kourallinen lauluja sekä pianosävellyksiä. Myös kolmas sinfonia jäi säveltäjältä kesken.