Tarot (yhtye)
Wikipedia
Tarot | |
---|---|
Toiminnassa | 1980-luvun alku – |
Kotipaikka | Kuopio, Suomi |
Laulukieli | englanti |
Tyylilaji | heavy metal |
Levy-yhtiö | King Foo |
Jäsenet | Pecu Cinnari Marco Hietala Zachary Hietala Tommi Salmela Janne Tolsa |
Tarot on kuopiolainen heavy metal -yhtye.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Tarotin perustivat Hietalan veljekset 1980-luvun alkupuolella, joskin yhtyeen nimi oli alun perin Purgatory. Tuolloin yhtyeen riveissä vaikutti myös Mako H., silloinen toinen kitaristi. Yhtyeen saapuessa levytyssopimuksen kynnykselle levy-yhtiö Flamingo Records vaati yhtyeen nimenvaihdosta. Sen jälkeen Purgatory on tunnettu nimellä Tarot.
Yhtyeen ensimmäinen single Wings of Darkness näki päivänvalon vuonna 1986, ja myöhemmin samana vuonna julkaistiin Tarotin ensimmäinen täysimittainen albumi Spell of Iron. Seuraavana vuonna julkaistiin uusi single, Rose on the Grave. Vuonna 1988 seurasi toinen täysimittainen albumi, Follow Me into Madness.
1980-luvulla heavy metal -yhtyeille (myös Tarotille) oli usein tunnusomaista "isompi on parempi" -filosofia, joka näkyi etenkin konserteissa. Jopa Metallican teknikoiden tiedetään hämmästyneen Tarotin vahvistinpinojen suuresta koosta.
Toisen albumin jälkeen seurasi muutaman vuoden hiljaisuus levyrintamalla, ja myös yhtyeen kokoonpano muuttui hieman – Mako H. kitaroineen korvattiin Janne Tolsalla ja kosketinsoittimilla. Viisi vuotta Follow Me into Madnessin jälkeen julkaistiin vuonna 1993 yhtyeen kolmas studioalbumi To Live Forever. Yhtye sai hyvää julkisuutta Japanissa, ja vuonna 1994 Japanissa julkaistiin Tarotin ensimmäinen livealbumi – konsertti nauhoitettiin Tavastia-klubilla Helsingissä. Osa livealbumin kappaleista julkaistiin myös Tarotin seuraavan studioalbumin Stigmatan rajoitetun painoksen mukana tulleella bonus-CD:llä.
Jälleen seurasi muutaman vuoden hiljaisuus levyrintamalla, kunnes For the Glory of Nothing julkaistiin vuonna 1998. Samana vuonna ilmestyi myös Tarotin ensimmäinen kokoelmalevy Shining Black Japanissa. Seuraavien vuosien aikana yhtye teki lukuisia keikkoja ympäri Suomea.
Vaikka Tarot ei ollut erityisen aktiivinen, basistilaulaja Marco Hietala oli. Hän soitti muun muassa Sinergyssä ja Conquestissa. Marcon liityttyä Nightwishiin vuonna 2002 myös Tarot sai lisää julkisuutta. Vuonna 2003 viiden vuoden takainen Japanin julkaisu, Shining Black -kokoelma, julkaistiin myös muualla maailmassa. Tämän jälkeen yhtye teki sopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa, ja seitsemäs studioalbumi Suffer Our Pleasures julkaistiin myöhemmin samana vuonna.
Vuonna 2006 julkaistiin Tarotin tähän mennessä uusin albumi Crows Fly Black.
[muokkaa] Jäsenet
- Pecu Cinnari – rummut
- Marco Hietala – basso, laulu
- Zachary Hietala – kitara
- Tommi Salmela – laulu
- Janne Tolsa – kosketinsoittimet
[muokkaa] Entiset jäsenet
- Mako H. – kitara
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] Albumit
- Spell of Iron (1986)
- Follow Me Into Madness (1988)
- To Live Forever (1993)
- Stigmata (1995)
- For the Glory of Nothing (1998)
- Suffer Our Pleasures (2003)
- Crows Fly Black (2006)
[muokkaa] Livealbumit
- To Live Again (1994)
[muokkaa] Kokoelma-albumit
- Shining Black (1998 Japanissa / 2003 muualla maailmassa)
[muokkaa] Singlet
- Wings of Darkness (1986)
- Love's Not Made for My Kind (1986)
- Rose on the Grave (1988)
- Angels of Pain (1995)
- As One (1995)
- Warhead (1997)
- The Punishment (1998)
- Undead Son (2003)
- You (2006)