Taistelevat läänitysvaltiot

Wikipedia

Taistelevat läänitysvaltiot -kausi (戰國時代 [zhàn guó shí dài] (战国时代)) vallitsi Kiinassa 475 – 221 e.Kr. Tämä oli osa Zhou-dynastiaa ja tarkemmin Itäistä Zhou-dynastiaa.

(Nimet on tällä sivulla kirjoitettu pinyin-latinisaatiolla, perinteisillä merkeillä ja sulkeissa yksinkertaistetuilla merkeillä silloin kun ne poikkeavat perinteisistä. Katso myös huomautus itä-aasialaisista nimistä.)

Zhou-dynastian kuninkaat olivat pitkälti menettäneet auktoriteettiasemansa Kevättä ja syksyä -kauden aikana. Taistelevien läänitysvaltioiden kaudella seitsemän valtiota, 秦 [Qín], 魏 [Wèi], 韓 [Hán] (韩), 趙 [Zhào] (赵), 燕 [Yān], 齊 [Qí] (齐) ja 楚 [Chǔ] taistelivat keskenään, ja sota oli normaali asiaintila, kunnes Qin-valtion kuningas 贏政 [Yíng Zhèng] (赢政) lopulta kukisti muut ja julisti itsensä ensimmäiseksi keisariksi vuonna 221 eaa.

Sotien pituus ja ammattimaisuus kasvoivat vähitellen. Aristokratian sijaan kenraalit johtivat armeijoita ja talonpojat pakotettiin mukaan sotiin. Keksittiin myös uusia aseita, kuten hilpari ja varsijousi, jalkaväellä oli panssarisuojukset ja rautakypärät, heitä tukivat vaunut ja jousiampujat. Läänitysvaltiot perustivat varuskuntia ja pystyttivät muureja rajoilleen, sotilasneuvonantajat taktikoivat vihollisen päänmenoksi ja vaeltelevat suostuttelijat (joista tunnetuin oli 蘇秦 [Sū Qín] (苏秦)) esittivät parhaita liittoutumisvaihtoehtoja muiden valtioiden kanssa ja niitä vastaan. Poliittinen hajanaisuus toi esille myös huomattavan määrän erilaisia ajattelijoita, mistä tulee nimitys "sata koulukuntaa" (百家 [bǎijiā]). Kauden alkupuolella merkittävin valtio oli Qi, viimeisellä vuosisadalla Qin.

Sisällysluettelo

1 Hallitsijat
- 1.1 Zhou-kuninkaat
- 1.2 Läänitysvaltioiden johtajat
2 Sata koulukuntaa
- 2.1 Käytännölliset koulukunnat
- 2.2 Kungfutselaisuus ja taolaisuus
3 Yhteiskuntakehitys
4 Katso myös

[muokkaa] Hallitsijat

Varsinaisia hallitsijoita kaudella olivat eri läänitysvaltioiden johtajat, Zhou-kuninkailla ei ollut enää lainkaan käytännön valtaa. (Näissä nimissä 王 [wáng] tarkoittaa kuningasta.)

[muokkaa] Zhou-kuninkaat

Zhou Yuanwang 周元王, 475-469 e.Kr.
Zhou Zhendingwang 周貞定王, 468-441 e.Kr. (周贞定王)
Zhou Kaowang 周考王, 440-426 e.Kr.
Zhou Weiliewang 周威烈王, 425-402 e.Kr.
Zhou Anwang 周安王, 401-376 e.Kr.
Zhou Liewang 周烈王, 375-369 e.Kr.
Zhou Xianwang 周顯王, 368-321 e.Kr. (周显王)
Zhou Shenjingwang 周慎靚王, 320-315 e.Kr. (周慎靓王)
Zhou Nanwang 周赧王, 314-256 e.Kr.
Itäisen Zhoun lordi 東周君, 255-249 e.Kr.

[muokkaa] Läänitysvaltioiden johtajat

Läänitysvaltioiden johtajista löytyy taulukko täältä: http://www.chinaknowledge.org/History/Zhou/zhou-rulers.html

[muokkaa] Sata koulukuntaa

Vaikka (tai koska) Kevättä ja syksyä ja Taistelevat läänitysvaltiot -kausien yhteiskunnallinen hallinto oli hajallaan, aikakaudella syntyi ennennäkemätön määrä uusia ajatussuuntia ja filosofioita, minkä vuoksi aikakaudesta käytetään nimitystä Sata koulukuntaa (諸子百家 [zhūzìbǎijiā] (诸子百家)). Näihin aikoihin syntyneet filosofiat ovat vaikuttaneet merkittävästi kiinalaisen yhteiskunnan kehitykseen, sillä aikakaudella saivat alkunsa mm. kungfutselaisuus ja taolaisuus.

Seuraavassa esitellään joitakin Taistelevat läänitysvaltiot -kauden aikana syntyneitä filosofioita.

[muokkaa] Käytännölliset koulukunnat

Käytännön neuvonantajat olivat suuressa arvossa jatkuvan sotatilan ja yhteiskunnallisten muutosten aikana. Tässä kenties menestyneimpiä olivat legalistit (法家 [fǎjiā]). Näistä suurin osa toimi Qin-valtiossa, heitä olivat esimerkiksi Guan Zhong 管仲, ja Shang Yang 商君鞅.

Sotilaalliset sopimusten juonittelijat (兵家 [bīngjiā]) olivat myös merkittävä käytännönläheinen koulukunta. Näihin kuuluu myös kuuluisa 孫子 Sunzi (孙子), joka kirjoitti teoksen Sodan taito 孫子兵法 [Sūnzì bīngfǎ] (孙子兵法) (engl. "The Art of War"). Hänen hengenheimolaisiaan olivat mm. 孫臏 [Sūn Bìn] (孙膑) ja 吳子 [Wúzi] (吴子).

Seuraava käytännöllinen koulukunta, (縱橫家 [zōnghéngjiā] (纵横家)), yritti suositella erilaisia liittoumia Qin-valtion kanssa tai sitä vastaan. Merkittävin teos on 戰國策 [Zhànguócè] (战国策) (engl. "Stratagems for the Warring States Zhanguoce"). Teos sisältää monia suosittelijoiden anekdootteja, minkä vuoksi se on romaaninkaltainen ja miellyttävä lukea. Samaan kategoriaan kuuluu myös kirja 晏子春秋 [Yànzì chūnqiū].

[muokkaa] Kungfutselaisuus ja taolaisuus

Kiinan ulkopuolella tunnetuin kiinalainen koulukunta on kungfutselaisuus (儒家 [rújiā]). Kungfutse (孔子 [Kǒngzi]) pyrki vaalimaan vanhaa tietämystä ja tapoja. Hän uskoi, että menneisyyden viisaat johtajat olivat olleet riittävän humaaneja ja oikeudenmukaisia hallinnossaan, että he saivat hallita ilman aseita ja rangaistuksia. Hänen oppilaansa Mengzi 孟子 oletti, että ihminen on luonteeltaan hyvä. Kungfutselaiset uskoivat sosiaaliseen jakoon hallitsijoiden ja palvelijoiden välillä ainoana keinona välttää kaaosta ja sotaa. Tätä vastusti kuitenkin kungfutselaisistakin Xunzi 荀子, jonka mielestä ihmiskunta on luonnostaan paha, ja sitä on siksi ohjattava rituaalein ja säännöin. Kungfutsen sanontojen kokoelma on nimeltään 論語 [Lúnyǔ] (论语).

Taolaisuuden (道家 [dàojiā]) perustana pidetään Laozi:n (老子) teosta 道德經 [Dàodéjīng] (道德经), joka on myös peräisin tältä kaudelta. Keskeisenä piirteenä on vetäytyminen maailman menosta ja itsensä kehittäminen sekä luonnonlakien seuraaminen.

Tässä on mainittu vain joitakin oleellisimpia koulukuntia, lukuisia muita syntyi myös tällä kaudella, ja kauden haudoista on löydetty suuria määriä filosofisia kirjoituksia.

[muokkaa] Yhteiskuntakehitys

Kevättä ja syksyä -kauden siirtyminen aristokraattisesta järjestelmästä byrokratiaan jatkui, ja nyt jopa alempien yhteiskuntaluokkien jäsenillä oli mahdollisuus nousta korkeisiinkin valtion virkoihin. Ihmiset muuttivat myös usein valtiosta toiseen. Muutamat miehet jopa keräsivät tuhansia kannattajia ja haastoivat valtiaansa vallan, heitä olivat mm. lordit Mengchang (孟嘗君) Qi-valtiosta, Pingyuan (平原君) Zhao:sta, Xinling (新陵君) Wei:stä ja Chunshen (春申君) Chu-valtiosta.

Hallinnon keskittämiseksi ja tehostamiseksi jatkettiin Kevättä ja syksyä -kaudella aloitettuja uudistuksia: upseereille maksettiin palkkaa läänien jakamisen sijaan, ja uusille aluille määrättiin komentajia sen sijaan, että ne olisi annettu aristokraateille. Täten hallitsija saattoi käyttää valtaansa keskitetysti, käskyjen noudattamisesta tuli nopeampaa ja luotettavampaa ja sodankäynti tehostui. Erityisen paljon uudistuksia tehtiin Qin-valtiossa, joka oli luonnonolosuhteiden puolesta melko hyvin eristäytynyt muista, suhteellisen köyhä ja jossa oli varsin vähän valtaapitävää aatelia.

Lain ajatus ilmaantui myös Taistelevien läänitysvaltioiden ajanjaksolla Kiinaan. Tämä laki oli objektiivinen, julkinen ja kaikkien ihmisten yläpuolella, sillä ohjattiin ihmisiä hierarkkisesti arvostettujen ja ei-arvostettujen tekojen mukaan. Sillä voitiin ohjata kaikkien toimintaa valtion mahdin ja yleisen rauhan suuntaan.

Väestö ja talous kasvoivat laajamittaisesta sodankäynnistä huolimatta. Rauta tuli entistä yleisempään käyttöön ja kuparisista ja rautaisista kolikoista tuli yleisiä maksuvälineitä. Tämä valuraudan (jota Euroopassa alettiin käyttää vasta keskiajan lopulla) käyttö toi tuotteiden massatuotannon Kiinaan, samalla muotilla tuotettiin useita esineitä. Kaupungeista tuli hallinnollisten keskusten lisäksi markkinapaikkoja ja käsityöläiskeskuksia. Kauppiaat saattoivat kerätä suuriakin omaisuuksia valtioidenvälisessä kaupassa, ja rikkaat kauppiaat omistivat myös kaivoksia ja takomoita. Kaupankäynti ulottui myös ei-kiinalaisille alueille, kuten Mantšuriaan ja Koreaan, silkkiä myytiin Intiaan saakka. Ruoantuotantoa auttoivat uudet maataloustekniikat, kuten keinokastelu.

Rikastuminen ei suinkaan koskenut kaikkia väestönosia. Köyhät maanviljelijät velkaantuivat ja joskus ajettiin pois mailtaan. Vuokraviljelijöiden, maatalouden työläisten ja velkaorjien (rangaistusorjuuden ohella ainoa orjuuden muoto Kiinassa) määrä kasvoi. Maattomat maanviljelijät päätyivät joko uusiin teollisuuden alan töihin tai uusille maa-alueille, joten vanhat kyläyhteisöt usein rikkoutuivat. Tällaiset olosuhteet mahdollistivat suuret uudistukset, jotka johtivat keskitettyyn valtioon.