Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus

Wikipedia

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 Ukrainan SNT:ssa V. I. Lenin -nimisessä sähkön ja plutoniumin tuotantoon käytetyssä ydinlaitoksessa lähellä Tšernobylin kaupunkia. Tuhoutunut ydinreaktori edusti epävakaaksi tiedettyä RBMK-1000-tyyppiä.

Onnettomuus sai nimensä ukrainalaisen Tšornobylin kaupungin (ukrainaksi Чорно́биль, venäjäksi Черно́быль) venäjänkielisen nimen mukaan. Nykyisin Tšernobyl-nimellä tunnettu kaupunki oli huhtikuussa 1986 lähes tuntematon. Tšernobylistä on noin 110 km Kiovaan, noin 600 km Moskovaan ja noin 1000 km Helsinkiin. Nimi "tšornobyl" tarkoittaa pujoa (ei siis koiruohoa, kuten usein väitetään), kirjaimellisesti se on "musta ruoho". Nimi kirjoitetaan usein muodoissa Tsernobyl tai Tshernobyl.

Sisällysluettelo

1 Tšernobylin sotilasreaktori
2 Onnettomuus
- 2.1 Tapahtumien kulku
3 Kriisinhallinta
- 3.1 Kriisi puhkeaa
- 3.2 Moskova reagoi
4 Jälkiseuraukset
5 Lähteet
6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tšernobylin sotilasreaktori

Kuva Tšernobylin ydinlaitosalueesta. Kartalla keskellä jäähdytysallas. Sen alapuolella Tšernobylin kaupunki ja altaan ylävasemmalla sotilasreaktorilaitos. Sen vasemmalla puolella sijaitsee Pripjatin kaupunki Pripjat-joki altaan oikealla puolella.

Tšernobylin V. I. Leninin mukaan nimetty ydinvoimala sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Tšernobylistä Pritjat-joen yläjuoksulla lähellä Pripjatin kaupunkia. Jokainen neljästä reaktorista tuotti 1 GW sähkötehoa, joka oli noin kymmeneksen Ukrainan SNT:n sähköntarpeesta.

Laitoksen jäähdytysaltaan pituus oli yli 4 km. Ensimmäisen reaktorin rakentaminen aloitettiin 1970, ja se otettiin käyttöön 1977. Vuonna 1986 laitoksessa oli neljä reaktoria ja rakenteilla oli viides ja kuudes reaktori, joiden oli tarkoitus valmistua 1988. Itse reaktori oli lujatekoisen betonirakennuksen sisällä osittain maan alla. Reaktorihalli ylettyi 90 metrin korkeuteen ja yläpinnan läpimitta oli 13 metriä.

Tuhoutunut reaktori edusti epävakaaksi tiedettyä RBMK-1000-tyyppiä, jota on käytetty vain Neuvostoliitossa 1980-luvun puoliväliin asti. Se oli grafiittihidasteinen ja polttoaine oli sijoitettu 1 600 paineputkeen, joista höyry siirtyi suoraan turbiinihallin generaattoreihin. RBMK-reaktori, joka oli tarkoitettu myös tuottamaan plutoniumia aseteollisuuden käyttöön, tunnetaan useista suunnitteluvioistaan ja onnettomuudelle alttiista suunnittelustaan. Siinä on 1 600 polttoainekanavaa ja niiden yläpuolella 200 tonnia painava latausnosturi. Itse reaktorissa oli noin 190 tonnia uraania, 1 700 tonnia grafiittia ja 180 kpl booriteräksisiä säätösauvoja.

25. huhtikuuta 1986 voimalaitoksen neljännen reaktorin miehitys oli viikonlopun takia alle 150 henkilöä.

[muokkaa] Onnettomuus

Onnettomuuden mahdollistivat RBMK-reaktoreille tyypilliset ominaisuudet ja suunnitteluviat. Toisin kuin länsimaiset reaktorit, RBMK on eräillä tehoalueilla luonnostaan epävakaa, mikä aiheutti hallitsematonta tehonnousua. RBMK:n säätösauvojen kärjissä oli absorbaattoriaineen sijaan grafiittia, joka kiihdyttää reaktiota. Kun säätösauvat työnnetään reaktoriin, reaktio aluksi kiihtyy. Lisäksi länsimaisista kevytvesireaktoreista poiketen RBMK:n hidastinaine on tulenarka grafiitti, jonka syttyminen yhdessä laitokselle ominaisten turvallisuuspuutteiden kanssa mahdollisti valtavat radioaktiiviset päästöt reaktorista ympäristöön. Lisäksi onnettomuusyönä reaktoria käytettiin turvallisuusohjeiden vastaisesti.

[muokkaa] Tapahtumien kulku

Lauantaina huhtikuun 26. päivänä voimalan neljännen reaktorin määräaikaishuollon alkaessa, oli sovittu tehtäväksi koe, jossa selvitettäisiin, pystyykö hidastuva generaattori tuottamaan sähköä jäähdystysjärjestelmälle niin kauan, että varajärjestelmät saadaan päälle. Jotta koe voitiin tehdä, mm. hätäjäähdytysjärjestelmä ja reaktorin pikasulkujärjestelmä kytkettiin määräysten vastaisesti pois päältä. Reaktorin tehoa pudotettiin sallitun raja-arvon alapuolelle.

Reaktorin teho pudotettiin normaalista 3,2 GW lämpötehosta 700 MW:iin. Ilmeisesti kokeen viivästymisestä johtuen tehonpudotus päädyttiin tekemään liian nopeasti, jolloin reaktorin todellinen lämpöteho putosi vain 30 MW:iin. Reaktorin normaalisti tuottaman fissiotuotteen xenon-135-pitoisuus alkoi nousta. Reaktorin teho oli alarajalla, joten sitä päätettiin lisätä 200 MW:iin. Xenon-135:n neutroniabsorption ylittämiseksi säätösauvoja päätettiin vetää reaktorista ulommas kuin turvallisuusmääräykset sallivat. Myös vesipumput, joita generaattorin oli tarkoitus käyttää, oli käynnistetty. Veden virtaus ylitti turvallisuusmääräykset, ja koska myös vesi absorboi neutroneja, täytyi sitä kompensoida vetämällä säätösauvoja ulos. Reaktoria käytettiin vaarallisessa ja epävakaassa tilassa.

Koe alkoi 01:23:04 paikallista aikaa. Reaktorin epävakaa tila ei näkynyt hallintalaitteissa mitenkään. Kahdeksasta jäähdytyspumpusta neljä suljettiin. Virtauksen hidastuessa jäähdytysneste kuumeni reaktion kiihtyessä ja alkoi kiehua, jolloin putkiin syntyi höyrytaskuja.

Reaktorin operaattoreilta ja kokeen valvojalta puuttui koulutus reaktorin käyttäytymisestä kokeen alhaisella tehoalueella. Sitä ei oltu suunniteltu käytettäväksi, kuten sitä kokeessa käytettiin. Itse asiassa sen suunnittelijat tiesivät reaktorin epävakaaksi valitulla tehoalueella, minkä vuoksi reaktorin käyttö kokeen tavoin oli yksiselitteisesti kielletty. Toisin kuin länsimaissa, operaattorien odotettiin ajavan reaktoria vain suunnitellusti, eikä koulutusta poikkeustilanteisiin juuri ollut annettu.

Kello 01:23:40 käyttäjät painoivat hätänappia, joka pudotti kaikki säätösauvat reaktoriin sen pysäyttämiseksi. Länsimaisilla reaktoreilla tapahtuma on lähes hetkellinen, mutta RBMK:ssa operaatio kesti 18-20 sekuntia. Edetessään säätösauvojen kärjet syrjäyttivät hetkittäisesti jäähdytysnesteen, ja koska kärjissä oli grafiittia, reaktio kiihtyi. Lämpötila nousi reaktorissa niin paljon, että sen metalliosat alkoivat pehmetä ja säätösauvat jumittuivat.

Kevytvesireaktoreissa jäähdytysveden syrjäytyminen ja höyrystyminen vaimentaa itsestään ketjureaktiota, mutta RBMK:n tapauksessa se ruokkii sitä: kello 01:23:47 reaktorin teho nousi 30 GW:iin, kymmenkertaiseksi normaalista. Tämä oli liikaa reaktorin jäähdytysputkille ja kannelle, jotka rikkoutuivat hetkessä valtavan paineennousun ja höyryräjähdyksen johdosta. Reaktorin ytimeen pääsi ilmaa, jolloin happi sytytti hetkessä hidastinaineena olleen grafiitin. Neuvostoliitossa ydinvoimalaitoksiin ei rakennettu suojarakennusta, koska reaktori oli suunniteltu siten, että kunnollisen suojarakennuksen rakentaminen olisi ollut hyvin kallista ja hankalaa. Reaktorista vapautuvien korkeapaineisten radioaktiivisten kaasujen, savun, hiukkasten ja kappaleiden sekamelska pääsi siis lähes esteettä ulkoilmaan.

Yksi työntekijä kuoli räjähdyksessä ja toinen kuuman höyryn aiheuttamiin palovammoihin. Räjähdykset sytyttivät noin 30 tulipaloa, mukaan lukien kolmosreaktorin rakennuksen katon.

[muokkaa] Kriisinhallinta

[muokkaa] Kriisi puhkeaa

Aluksi tapahtuneesta oli epäselvyyttä. Lähes kaikkien käytettävissä olleiden säteilymittareiden asteikko päättyi 1000 mikroröntgeniin sekunnissa. Vain kahden mittarin asteikko riitti 1000 röntgeniin sekunnissa. Toisen luo ei päässyt räjähdyksen takia, ja toinen rikkoutui käynnistettäessä. Työntekijät pystyivät vain päättelemään, että säteilytaso ylitti n. 4 R/h. Todellinen taso saattoi olla paikallisesti jopa 20000 R/h (tappava annos on noin 500 R viiden tunnin aikana). Esimies Aleksandr Akimov uskoi kuitenkin, että reaktori oli ehjä, huolimatta ympäristöön levinneestä grafiitista ja polttoaineesta. Kello 04:30 paikalle tuodun säteilymittarin näyttämä hylättiin, koska sen pääteltiin olevan rikki. Henkilökunta oli laitoksessa ilman suojavarusteita aamuun asti ja yritti pumpata jäähdytysvettä reaktoriin. Laitoksessa ei oltu kunnolla varauduttu hätätilanteisiin, eikä kunnollista säteilysuojelua toteutettu. Lisäksi tuskin kenelläkään pelastustöihin osallistuneista oli dosimetrejä.

Palomiehet saivat sammutettua tulipalot viiteen mennessä aamulla, lukuun ottamatta reaktoria, joka paloi jälkilämmön ruokkimana levittäen edelleen huomattavia päästöjä savukaasujen mukana. Hallinnon tutkimusryhmä saapui reaktorille 26. päivän iltana. Tähän mennessä onnettomuudessa ja pelastustöissä oli kuollut kaksi henkilöä ja 52 oli viety sairaalaan. Seuraavana yönä komitean oli tunnustettava säteilytaso sekä reaktorin tuhoutuminen ja Prypjat määrättiin evakuoitavaksi.

[muokkaa] Moskova reagoi

Neuvostoliitosta puuttui yksinomaan ydinturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranomainen ja väestönsuojelun toteutus oli suurelta osin myöhässä, epäjärjestelmällistä, improvisoitua ja riittämätöntä. Mitään länsimaissa edellytetyn valmiussuunnitelman mukaisia toimia ei tehty. Ihmiset evakuoitiin vasta kun pahimmat päästöt olivat jo kulkeutuneet tuulen mukana ohi. Tapahtumista ei tiedotettu Neuvostoliiton sisällä eikä päästöille altistuneille muille valtioille. Kansalaisia ei kehotettu suojautumaan edes hyvin yksinkertaisin toimin kuten sulkeutumalla asuntoon siksi, kunnes ilmaan päässeet radioaktiiviset aineet kulkeutuvat tuulen mukana pois. Joditabletteja ei jaettu ajoissa. Väestönsuojelu epäonnistui pahasti, sillä valtaosa myöhemmin ilmi tulleista onnettomuuden terveysvaikutuksista olisi voitu estää melko yksinkertaisin ja edullisin toimenpitein.

Katastrofin laajuuden rajoittamiseksi hallitus määräsi alueelle työläisiä siivoustöihin. Sotilaita lähetettiin töihin kertomatta määränpäästä. Useimmille työntekijöille ei kerrottu mitään vaaroista. Väkeä kutsuttiin liikaa eikä heitä ohjeistettu millään tavalla. Sammuttajilla oli normaalit vaatteet, eikä heillä ollut hengityssuojaimia. Jotkut joivat lammikoista vettä, istuivat ja kävelivät säteilevän grafiitin päällä ja ottivat sitä käteen. Suojautuminen ja dosimetria oli puutteellista. Reaktoripalo sammutettiin lopulta 6. toukokuuta mennessä pudottamalla maa-ainesta helikoptereista, jotka lensivät nopeasti reaktorin yli minimoidakseen matkustajien säteilyannoksen. Suuri osa ympäristön rojusta kerättiin reaktorin sisälle ja eristettiin. Reaktorin ja sen sisällyksen ympärille rakennettiin teräksestä ja betonista sarkofagi eristämään suurimmat säteilylähteet. Sammutustyössä käytetyt säteilevät työkoneet ja helikopterit eristettiin omalle alueelleen odottamaan puhdistusta. Lähialueen maatilalliset ovat kuitenkin tunkeutuneet varastointialueelle ja varastaneet kulkuvälineistä osia tarpeisiinsa.

203 onnettomuuspaikalla työssä olleista joutui sairaalaan, joista 28 kuoli akuuttiin säteilysairauteen. Suurin osa oli palo- ja pelastushenkilöstöä. Alueen asukkaat eivät tiedotuksen ja suojelutyön puuttumisesta huolimatta saaneet tappavia säteilyannoksia, eikä säteilysairauden oireita ollut havaittavissa.

Kun voimalaitoksen lähialueet lopulta tyhjennettiin, Prypjatista evakuoitiin 50 000 asukasta ja koko alueelta yhteensä 135 000. Valtio järjesti asukkaille uudet asunnot ja takasi toimeentulon. Alueen ihmisten terveydentilaa on seurattu hyvin tarkkaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Myöhemmin Neuvostoliiton romahtamisen ja sitä seuranneen epäjärjestyksen seurauksena evakuoitujen taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi on kuitenkin selvästi heikentynyt.

[muokkaa] Jälkiseuraukset

Ihmisen toiminnan puuttuessa villiintynyt luonto on vallannut Tšernobylin lähialueet. Taustalla näkyy onnettomuusreaktori.

[muokkaa] Kansainvälinen reaktio

Neuvostoliiton ulkopuolella onnettomuus havaittiin ensimmäisen kerran päivää myöhemmin yli tuhannen kilometrin päässä Forsmarkin ydinvoimalassa Ruotsissa, jossa työntekijöiden vaatteista mitattiin poikkeavia säteilyarvoja. Mittaustuloksia ihmeteltiin ja aluksi niiden arveltiin johtuvan jostain tuntemattomasta säteilylähteestä voimalassa, mutta tämä mahdollisuus saatiin pian suljettua pois. Tarkemman tutkimuksen jälkeen näytti siltä, että radioaktiivisuus oli todennäköisesti peräisin reaktorionnettomuudesta. Koska länsimaissa sattuneesta onnettomuudesta ei oltu tiedotettu, alettiin pelätä onnettomuutta Neuvostoliitossa. Myös tuulen suunta tuki tätä mahdollisuutta.

[muokkaa] Vaikutukset Suomessa

Säteilytason nousu oli havaittu myös Suomessa puolustusvoimien mittausasemalla, mutta ilmiötä arveltiin ensin mittariviaksi. Tulos päätettiin ensin varmistaa toisilla mittalaitteilla koska syytä nousuun ei tunnettu. Säteilyn annosnopeus ei Pohjoismaissa noussut lähellekään suojautumistoimia edellyttävää tasoa. Ruotsalaiset olivat ehtineet selvityksissään pidemmälle, ja ilmoittivatkin ensimmäisinä poikkeavasta säteilystä.

Säteilyturvakeskus laati ensimmäisen lehdistötiedotteen poikkeustilanteesta noin klo 15 ja se luettiin STT:n radiouutisissa maanantaina klo 16. Syytä tilanteeseen ei vielä tunnettu -- kerrottiin vain, että radioaktiivisuutta oli havaittu ja että se oli ilmeisesti peräisin reaktorionnettomuudesta. Neuvostoliitto myönsi Tshernobylin voimalaonnettomuuden maanantai-iltana noin klo 19.30 Suomen aikaa. Tiedon tullessa säteilytaso oli Suomessa jo kääntynyt laskuun. Sittemmin on solmittu kansainvälinen sopimus, joka velvoittaa kaikkia allekirjoittajamaita tiedottamaan vakavista ydinlaitostapahtumista viiveettä.

Väestönsuojelutoimia edellyttävää säteilytasoa ei saavutettu missään Neuvostoliiton ulkopuolella. Kuitenkin laskeuman mukana Suomen luontoon tuli paljon erilaisia radioaktiivisia aineita. Suurin osa aineista oli kuitenkin puoliintumisajaltaan lyhytikäisiä ja ne ovat hajonneet luonnossa nopeasti. Ulkoisesti saatuun säteilyannokseen näillä lyhytikäisillä nuklideilla oli alussa suurin merkitys.

Sen sijaan Suomessakin rajoitettiin karjan laidunruokintaa, jotta laskeuman radioaktiiviset aineet eivät päätyisi maitoon ja lihaan. Samoin suomalaisia on kehotettu olemaan syömättä ylen määrin sieniä, marjoja ja muita luonnontuotteita silloin kun ne on poimittu paljon laskeumaa [1] saaneilta alueilta ja niiden cesiumpitoisuus on kohonnut. 2000-luvulla merkittävin elintarvikkeissa esiintyvä, laskeumasta peräisin oleva radioaktiivinen aine on cesium-137. Pahin laskeuma Suomessa on Pirkanmaalla ja Itä-Hämeessä. Sekin on kuitenkin niin pieni, ettei sitä voida erottaa luonnon taustasäteilystä muuten kuin esimerkiksi sienistä, joihin radioaktiiviset aineet keräytyvät.

Ympäristön radioaktiivisuutta käsittelevässä symposiumissa Helsingissä 25.4.2006 arvioitiin 20 vuoden takaisen Tshernobyl-laskeuman näkyvän Suomen luonnossa vielä pitkään. 50 vuoden aikana suomalaisten saamasta Tshernobylin aiheuttamasta kokonaissäteilyannoksesta puolet saatiin saman arvion mukaan kuitenkin jo kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Tshernobyl-onnettomuuden aiheuttama säteilyannos vuonna 2006 on vain alle yhden prosentin suomalaisten saamasta kokonaissäteilyannoksesta.

Laskeuman jälkeisenä ensimmäisenä vuonna keskivertosuomalainen sai noin 0,2 millisievertin säteilyannoksen. Noin kolmasosa tästä kulkeutui ihmiseen sisäisesti, ruoan ja hengityksen kautta. Maataloustuotteiden osuus oli aluksi suuri: vuonna 1986 suomalainen sai maataloustuotteista yli kaksi kertaa suuremman säteilyannoksen kuin luonnontuotteista. Seuraavina vuosina luonnontuotteista saatavan annoksen suhteellinen osuus kasvoi; cesium-137 häviää metsäympäristön ja järvien ravinnekierrosta hyvin hitaasti.

2000-luvun alussa suomalaisten Tshernobyl-laskeumasta aiheutuva keskimääräinen vuotuinen säteilyannos on ollut noin 0,03 millisievertiä. Tästä vajaa puolet on peräisin elintarvikkeista. Noin kolme neljännestä elintarvikkeiden kautta saatavasta annoksesta tulee luonnontuotteista: järvikaloista, sienistä, riistalihasta ja metsämarjoista. Loppu tulee maataloustuotteista. Viljellyissä tuotteissa sekä maidossa ja lihassa Cs-137-pitoisuudet ovat nyttemmin erittäin pieniä, ja niitä seurataan jatkuvasti.

Luonnontuotteiden Cs-137-pitoisuudet vaihtelevat paljon. Tähän vaikuttavat paitsi Tšernobyl-laskeuman epätasainen jakautuminen, myös monet ympäristötekijät. Esimerkiksi järvikaloissa ja sienissä Cs-137-aktiivisuus vaihtelee muutamasta becquerelistä useaan tuhanteen becquereliin kilossa. Eniten laskeumaa saaneella alueella poikkeuksellisen runsaasti luonnontuotteita käyttävien ihmisten saamat säteilyannokset voivat olla kymmenkertaisiakin keskivertokuluttajan annokseen verrattuna. Annoksia voidaan kuitenkin pienentää kulutustottumuksia muuttamalla ja ryöppäämällä syötävät sienet.

Elintarvikkeiden radionuklidipitoisuuden lisäksi ihmisen saamaan säteilyannokseen vaikuttaa kulutettavan elintarvikkeen määrä. Kun ihminen saa elintarvikkeiden kautta 80 000 becquerelia Cs-137:ää, siitä aiheutuu 1 millisievertin säteilyannos. Tämän säteilymäärän saadakseen ihmisen pitäisi syödä esimerkiksi 80 kiloa sieniä.

Kaikista säteilylähteistä suomalainen saa tällä hetkellä yhteensä keskimäärin 3,7 millisievertin säteilyannoksen vuodessa. Tshernobyl-laskeuman osuus tästä on alle prosentin.

Suomessa Tshernobyl-laskeumalla ei ole ollut suoria terveysvaikutuksia ihmisiin. Tshernobylin onnettomuus ei ole myöskään suurentanut lasten tai nuorten kilpirauhassyövän riskiä Suomessa. Teoreettisten laskelmien perusteella asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että Tshernobyl-laskeuma aiheuttaa maassa joitakin satoja kuolemaan johtavia syöpätapauksia 80 vuoden aikana. Tapauksia tuskin pystytään tilastollisesti osoittamaan, koska kaikkien syöpätapausten lukumäärä samana aikana on niin suuri.

[muokkaa] Vaikutukset entisessä Neuvostoliitossa

Tšernobylin säteilyn leviämisalue

Siinä missä säteilytaso ei Neuvostoliiton ulkopuolella kohonnut suojautumistoimia edellyttävälle tasolle, oli tilanne paikan päällä toinen. Ukrainassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä säteilytasot olivat korkeita. Eniten säteilylle altistuivat voimalan työntekijät, paloja sammuttaneet palomiehen sekä ne noin 200 000 sotilasta, jotka komennettiin raivaustöihin kaivamaan säteileviä grafiitinpaloja maahan ja kääntämään peittoon radioaktiivista pintamaata. 200 000 ukrainalaista, venäläistä ja valkovenäläistä evakuoitiin 30 km säteeltä ja uudelleenasutettiin. Laskeumasta noin 60% tuli nykyisen Valko-Venäjän alueelle.

Radioaktiivinen päästö oli valtava. 13–30 % reaktorin 190 tonnista polttoainetta arvioidaan levinneen ympäristöön. Saasteella oli selkeitä ympäristövaikutuksia voimalaitoksen lähellä. Ensimmäisenä vuonna onnettomuuden jälkeen alueen kasvillisuudessa ilmeni selviä säteilyvaikutuksia, erityisesti kasvun hidastumista. Seuraavaan kevääseen mennessä luonto oli kuitenkin palautunut ennalleen. Nykyisin yleinen säteilytaso alueella ei poikkea luonnossa normaalisti esiintyvästä vaihteluvälistä. Onnettomuuspaikan luonto on nykyisin toipunut jopa onnettomuutta edeltänyttä tilaa rikkaammaksi. Voimalaitoksen ympärillä on 30 kilometrin vyöhyke, jolle pääsy on kielletty. Kieltoa noudatetaan vaihtelevasti, mutta kuitenkin riittävästi. Normaali ihmisen toiminta on alueella käytännössä pysähtynyt. Sen seurauksena luonto on vallannut ihmisen käytössä olleita alueita ja ympäristö on kokonaisuudessaan palannut lähemmäs luonnontilaa. Populaatiot ja monimuotoisuus ovat lisääntymässä. Monet eläin- ja kasvilajit ovat yleistyneet, ja eräitä harvinaisia lajeja on palannut alueelle.

Alueen ihmisten terveyttä on seurattu hyvin tarkasti useissa tutkimuksissa, joita ovat tehneet niin paikalliset viranomaiset, yliopistot, eurooppalaiset järjestöt kuin kansainväliset järjestötkin, mukaan lukien YK. Alueen ihmisten saaman väestösäteilyannoksen perusteella ei ole odotettavissa, että eräitä tiettyjä syöpälajeja lukuun ottamatta kuolleisuuden tai sairastuvuuden havaittaisiin nousevan. 20 vuotta onnettomuuden jälkeen havainnot ovat vastanneet ennusteita: kuolleisuuden ei ole havaittu nousseen säteilyn vaikutuksesta, kuten ei sairauksienkaan lukuun ottamatta lasten kilpirauhassyöpää, joka on johtanut tähän mennessä tutkimusten mukaan noin 10-20 kuolemantapaukseen. Kilpirauhassyöpä johtuu onnettomuuspäästöstä tulleen radioaktiivisen jodi-131:n kertymisestä kilpirauhaseen. Tätä olisi voitu yrittää estää jakamalla kansalaisille joditabletteja, mutta näin ei tehty.

Entisen Neuvostoliiton ulkopuolella säteily ei erotu luonnon taustasäteilystä eikä se myöskään ole nostanut havaittavasti sairastuneisuutta. Pienten säteilyannosten vaikutuksia sairastumisriskiin arvioidaan säteilysuojelussa laskennallisesti, mutta menetelmä sopii huonosti Tshernobylin onnettomuuden kaltaiseen tilanteeseen, koska ihmisten onnettomuuden takia saamat säteilyannokset ovat tavallisesti korkeintaan joitain prosentteja verrattuna tavalliseen joka tapauksessa luonnosta saatavaan säteilyannokseen, mutta altistuneiden määrä on erittäin suuri. Näin laskettuna Tshernobylin päästö voisi aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 30 000 syöpäkuolemaa, mutta luku on todennäköisesti arvioitu pikemminkin yli kuin ali. Sairastuneisuuden ei ole havaittu nousseen eikä kuolleisuuden kasvaneen missään maassa entisen Neuvostoliiton ulkopuolella.

YK:n raportissa arvoidaan Tšernobylin onnettomuuden säteilyyn kuolleen ja kuolevan yhteensä noin 4 000 ihmistä. Arvio on pienempi kuin länsimaissa on yleensä esitetty, mutta lähes sama kuin Neuvostoliitossa 1986 esitetty arvio. Pääosassa kuolintapauksissa syynä on syöpä. Vuoden 2005 puoleenväliin vain 50 ihmistä on suoraan kuollut säteilyn vaikutuksiin. Kilpirauhassyöpä on todettu neljällätuhannella säteilyä saaneella. [2]

Tšernobylin ydinlaitoksen ongelmat eivät loppuneet onnettomuuteen. Kakkosreaktori suljettiin 1991 tulipalon jälkeen. Marraskuussa 1996 ykkösreaktori suljettiin kansainvälisen sopimuksen mukaan ja viimeinen marraskuussa 2000. Tšernobylin onnettomuudesta on otettu oppia ympäri entistä Neuvostoliittoa. Entisillä neuvostomailla on nykyisin itsenäiset ydinturvallisuutta valvovat viranomaiset, kehittyvä ydinturvallisuussäännöstö ja uudistunut halu panostaa turvallisuuteen voimalaitostekniikassa ja koulutuksessa. Entisen Neuvostoliiton maat osallistuvat aktiivisesti niin Tšernobylin onnettomuuden jälkiseurannassa kuin ydinturvallisuuden kehittämisessäkin kansainväliseen yhteistyöhön.

Tšernobyliä pidetään osoituksena siitä, mihin varomattomasti suunnitellun tekniikan, vajavaisen turvallisuuden, puutteellisen valvonnan, epäpätevän henkilökunnan, varautumisen puutteen, salailun ja yleisen piittaamattomuuden yhdistelmä voi pahimmillaan johtaa. Töitä tehtiin välittämättä turvallisuudesta ja työntekijöiden sekä heidän perheidensä hyvinvoinnista. Tšernobylin onnettomuus lopetti RBMK-reaktoreiden rakentamisen ja johti kiireellisiin parannuksiin ydinturvallisuudessa ja turvajärjestelyissä entisen Neuvostoliiton alueella. Onnettomuus antoi ympäristöaktivismille kasvupohjaa Venäjällä ja sen arvellaan myös edesauttaneen Ukrainan ja Valko-Venäjän itsenäistymistä 1991.

Tšernobylin ydinonnettomuus on ylivoimaisesti ydinenergian historian pahin reaktorionnettomuus. Se on sijoitettu luokkaan 7 kansainvälisellä ydinlaitostapaturmien seitsenportaisella INES-asteikolla. Pahin kaupallisessa sähköntuotannossa tapahtunut ydinonnettomuus oli Three Mile Islandin onnettomuus vuonna 1979.