Sinitiainen
Wikipedia
| Sinitiainen — Elinvoimainen | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
Sinitiainen (Parus caeruleus) on tiaisiin (Paridae) kuuluva lintu.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 10,5—12,5 cm, ja painaa suurin piirtein 10—11 g. Päälaki ja siivet ovat siniset, selkä vihertävä ja alapuoli keltainen. Naama on valkoinen. Linnulla on musta raita silmien tasalla. Tämä on myös yksi tärkeistä tuntomerkeistä. Etenkin vanhan koiraan sininen väri on hyvin kirkas. Naaras on selvästi himmeämmän värinen. Koiras on myös hieman kookkaampi. Nuori lintu on kesällä muuten samanvärinen kuin aikuinen, mutta kaikissa väreissä on kellahtava sävy. Vanhat linnut sulkivat heinä-syyskuussa koko puvun. Nuoret linnut vaihtavat elo-lokakuussa koko höyhenpukunsa, mutta eivät siipisulkia, käsisulkien peitinhöyheniä, ja usein vain uloimman pyrstösulkaparin. Sen jälkeen vanhojen ja nuorien erottaminen maastossa on vaikeaa.
Sintiaisen laulu on kirkasta, korkeaa helinää, ja koiras kajauttaa sen yleensä puun latvasta maaliskuulta alkaen. Kutsuäänet ovat korkeita tiitityksiä, varoitusääni käheä särinää.
Vanhin Suomessa rengastettu sinitiainen on ollut 8 vuotta 9 kuukautta 15 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut Britanniassa rengastettu sinitiainen: 9 vuotta 8 kuukautta.
[muokkaa] Levinneisyys
Sinitiainen pesii suuressa osassa Eurooppaa. Idässä levinneisyysalue ulottuu Aasiaan aina Syyriaan ja Iraniin asti. Lisäksi sinitiaista tavataan Luoteis-Afrikassa ja Kanariansaarilla. Koko Euroopan pesimäkannan suuruudeksi on arvioitu 16-21 miljoonaa paria, mikä on 3/4 koko maailman kannasta. Britteinsaarilla pesii n. 4,5 miljoonaa paria.
Suomessa yhtenäinen esiintymisalue on linjan Tornio-Joensuu eteläpuolella. Tavataan myös Lapissa. Sinitiainen on runsastunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja laajentanut elinaluettaan kohti pohjoista. Syitä runsastumiseen ovat ainakin lisääntynyt lintujen talviruokinta, sopivien pönttöjen määrän kasvu ja järviruokokasvustojen leviäminen (sinitiaiset syövät ruo'on sisällä talvehtivia selkärangattomia, jotka ne löytävät vahvan nokkansa avulla).
Suomessa pesivä sinitiaiskanta on noin 150 000 - 200 000 paria.
[muokkaa] Elinympäristö
Lauhkean vyöhykkeen lehtisekametsät, puutarhat, pihat ja puistot. Pesii harvalukuisena myös talousmetsissä ja havumetsissä, jos vain sopivia linnunpönttöjä on tarjolla. Syksyllä ja talvella erityisesti järviruokokasvustot ja ruokintapaikat.
[muokkaa] Lisääntyminen
Pesä on puunkolossa tai pöntössä. Pöntön lentoaukon koko 28-32 mm, pesii vain harvoin esim. kottaraispönttöön. Pesintä alkaa Etelä-Suomessa huhtikuun lopulla, muutamia päiviä aikaisemmin kuin talitiaisen pesintä. Emo munii toukokuussa 7—14, usein 8—12 valkoista, keskimäärin 10, punertavatäpläistä ja -pilkkuista munaa. Vähäinen osa kannasta munii kesäkuun lopulla toisen poikueen. Haudonta alkaa vasta kun kaikki munat on munittu. Naaras hautoo 13—15 vuorokautta. Naaraan poistuessa syömään se yleensä peittää munat pesäaineksilla lämmönhukan estämiseksi. Sekä koiras että naaras ruokkivat poikasia, jotka tulevat lentokykyisiksi 15—21, usein 19 vuorokauden ikäisinä.
Sinitiainen on yleislevinneisyydeltään eteläinen laji. Suomessa sen pesintä on herkkä säiden vaihteluille. Jos se aloittaa pesinnän liian aikaisin, saattaa toukokuun lopun takatalvi aiheuttaa koko pesinnän tuhoutumisen. Kylminä toukokuina ja kesäkuun alkupäivinä sen poikasilleen syöttämien perhostoukkien kehitys on myöhässä, ja siksi poikasista usein osa kuolee nälkään, ja eloon jäävätkin ovat aliravittuja ja huonokuntoisia. Huono ravintotilanne heikentää tietenkin myös emolintujen selviytymistä. Sinitiaisen evoluutio pohjoisissa oloissa on vasta alkutekijöissään, ja kestää ilmeisesti vuosisatoja, ennen kuin niille kehittyy sopeutumia kylmiin oloihin.
[muokkaa] Ravinto
Sinitiaisen ruokavalio on laaja. Pääravintona ovat hyönteiset ja muut puissa ja kasveissa elävät selkärangattomat. Poikasia syötetään kuitenkin pääasiassa perhostoukilla ja kirvoilla. Talvella syö lintulaudoilla ihraa, auringonkukansiemeniä ja maapähkinää. Sinitiainen on sopeutunut kaupunkielämään ja löytänyt sieltä uusia ravintolähteitä.
[muokkaa] Aiheesta lisää
- Hildén, Olavi 1976: Sinitiaisen Parus caeruleus ottolapset. - Lintumies 4.1976 s. 123. SLY.
- Hildén, Olavi 1982: Nuorten lintujen osuus aikuiskuolleisuuden mittana tali- ja sinitiaisen pesimäkannoissa. - Ornis Fennica 59:149-151.
