Seppo Suoraniemi
Wikipedia
Seppo Suoraniemi (s. 26. elokuuta 1951 Oulussa) on suomalainen entinen jääkiekkopuolustaja.
Suoraniemi pelasi Suomen pääsarjassa neljässä eri joukkueessa. Hän aloitti Helsingissä 1970 ja pelasi kaksi kautta sekä HJK:ssa että Jokereissa. Jokereista hän siirtyi Ilvekseen ja sieltä edelleen TPS:aan, jossa pelasi kaudet 1976-1983. Uransa Suoraniemi lopetti Japanin sarjan Kokudo Keikakussa. Suomen pääsarjan runkosarjassa Suoraniemi keräsi tehot 136+112 418 ottelussa. Pudotuspeleissä hänen saldoksi muodostui 47 ottelussa 13+9. Suoraniemi voitti urallaan yhden Suomen mestaruuden ja yhteensä kahdeksan mitalia.
Maajoukkueessa Suoraniemi pelasi 159 A-maaottelua pisteillä 9+13. Hän edusti Suomea neljä kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa.
Suoraniemi on 1990-luvulta lähtien ollut TPS:n organisaatiossa töissä moninaisissa valmennustehtävissä.
Seppo Suoraniemen poika Mika SM-liigassakin TPS:ssa pelannut hyökkääjä, joka edustaa tällä hetkellä Mestiksen Vaasan Sportia.
[muokkaa] Saavutukset ja palkinnot
- 1 Suomen mestaruus (1973)
- 3 SM-hopeaa ja 4 -pronssia
- 1 Japanin sarjan hopea
- Suomen Jääkiekkoleijona #88
[muokkaa] Lähteet
- Mennander, Ari; Mennander, Pasi (2003): Leijonien tarina. Gummerus. ISBN 951-20-6455-3.
- Suoraniemen tiedot Jääkiekkomuseon sivulla