Sarajevon piiritys
Wikipedia
Sarajevon piiritys (5. huhtikuuta 1992 – 29. helmikuuta 1996) oli osa Jugoslavian liittotasavallan hajoamisprosessissa syttynyttä sisällissotaa. Bosnian serbit piirittivät Bosnian hallituksen hallussa olevaa Sarajevoa. Verinen, tuhoisa ja Sarajevon kaupunkia kovasti koetellut piiritys kesti 1425 päivää ja on siten nykyaikaisen sodankäynnin historian pisin piiritys. Saarrossa kuoli 12 000 ja haavoittui 50 000 ihmistä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sisällissodan syttyminen
Sarajevon kaupunki oli Jugoslavian aikoina malliesimerkki eri kansojen välisestä suvaitsevaisuudesta. Kuitenkin kun Jugoslavian diktaattori Josip Broz Tito oli kuollut vuonna 1980, mikään ei enää hillinnyt Jugoslavian pinnan alla pysytelleitä kansallisuusongelmia. Slobodan Miloševićin johtamat serbinationalistit alkoivat ensimmäisinä vaatia etuoikeuksia. Peläten serbijohtoista Jugoslaviaa Kroatia ja Slovenia julistautuivat itsenäisiksi vuonna 1991, ja Bosnian hallitus järjesti itsenäisyydestä kansanäänestyksen 1. maaliskuuta 1992. Bosnialaisista kroaatit ja bosniakit äänestivät enimmäkseen itsenäisyyden puolesta, kun taas serbit boikotoivat kansanäänestystä ja pitivät sitä perustuslain vastaisena. Äänestäneistä 66 prosentista 99% kannatti itsenäisyyttä, jolloin Bosnian hallitus julisti maan itsenäiseksi 5. huhtikuuta. Sota syttyi, kun serbit yrittivät irtaantua vastaitsenäistyneestä Bosniasta omaksi valtiokseen. Vastakkain olivat Bosnian hallitus ja serbien puolisotilaalliset joukot.
[muokkaa] Piiritys
Sisällissodan alkamispäivänä pidetään yleisesti viidettä huhtikuuta, itsenäisyyden julistuspäivää, jolloin sota oli alkanut Bijeljinassa. Tällöin järjestettyjen suurten rauhanmarssien aikana ääriserbien sala-ampujat tulittivat väkijoukkoa, jossa oli serbejä, muslimeja ja kroaatteja. Jugoslavian kansallinen armeija JNA aloitti liikekannallepanot ja tykistön kuljetukset Sarajevoa ympäröiville kukkuloille. Huhtikuussa vuonna 1992 Bosnian hallitus vaati jugoslavialaisia joukkoja vetäytymään. Milošević vastasi suostumalla vetämään pois ne miehet, jotka eivät olleet Bosnian kansalaisia. Näiden osuus armeijan miesvahvuudesta oli merkityksetön.
2. toukokuuta 1992 serbit olivat saartaneet Sarajevon täydellisesti noin 62 kilometrin pituisella rintamalla. Kaupunkia saartoi noin 200 tankkia, 100 kranaatinheitintä, sinkoja, maataisteluun otetuja it-aseita ja konekiväärejä sekä tarkka-ampujia. Kaupunkiin johtavat tiet tukittiin, ruoan ja lääkintätarpeiden kuljetukset estettiin, veden-, sähkön- ja lämmönsaanti katkaistiin. Sarajevoa vastaan hyökättiin myös voimakkaasti kranaattitulituksen tuella. Näihin aikoihin kaapattiin vähäksi aikaa Bosnian presidentti Alija Izetbegović, joka kuitenkin vaihdettiin pian serbikenraaliin. Koska miesylivoima oli puolustavilla bosnialaisilla, serbit aikoivat heikentää puolustusta pommituksin mieluummin kuin yrittää kaupungin suoraa valtausta. Puolustajista kolmannes oli muita kuin muslimeja. Aseistuksessa puolustajilla sen sijaan oli toivomisen varaa, heillä oli yksi Kalašnikov-rynnäkkökivääri kolmea kohti ja suojakypäriä puuttui. Parempia aseita saatiin salakuljettamalla niitä serbilinjojen läpi ja sotasaaliina. Kaupungin saartajat halusivat näännyttää sinne jääneet ihmiset alussa vaikka nälkään, jos kaupunki ei antautuisi. Serbien asemat olivat ylempänä kuin Sarajevon kaupunki, joten niistä käsin kaupunkia oli helppo tulittaa muun muassa kranaatinheittimillä.
Sarajevon piirityksen aikana taistelut olivat koko ajan voimakkaita, etenkin vuoden 1992 loppupuolella ja 1993 alkupuolella. Kranaattituli ympäröiviltä kukkuloilta oli jatkuvaa 1. toukokuuta 1992 alkaen ja serbien tarkka-ampujat vainosivat asukkaita. Toukokuussa vuorilta ammuttu kranaatti surmasi leipäjonoon 22 ihmistä, ja tapaus herätti suuren kansainvälisen kohun. Serbit käsittelivät kranaatit niin ettei osattu sanoa mistä suunnasta ne oli ammuttu. YK ei nimennyt kranaatin ampujaksi juuri serbejä, vaikka tämä oli selvää. Liikkuminen kaupungilla oli hyvin vaarallista. Piirityksen aikana kuoli arviolta 12 000 ihmistä, joista suuri osa oli lapsia; lisäksi 50 000 haavoittui. Kranaatteja ammuttiin keskimäärin 329 kappaletta päivässä. Suurin määrä, 3 777 kranaattia, saavutettiin 22. heinäkuuta 1993. Avustuskuljetukset lentokentän kautta saatiin avatuksi Ranskan aloitteesta 2. heinäkuuta 1992, tosin avustusvirta tätä kautta katkeili koko sodan ajan, koska serbit pystyivät käyttämään lentokentän sulkemista aseena Sarajevoa vastaan.
Serbit ampuivat myös siviilirakennuksia, ja syyskuuhun 1993 mennessä käytännöllisesti katsoen kaikki Sarajevon rakennukset olivat kärsineet jonkinasteisia vaurioita. Erityisen tuhoisan ja siviiliuhreja paljon vaatineen iskun jälkeen YK teki serbijoukoille uhkavaatimuksen, jossa heitä vaadittiin vetämään raskas aseistus kauemmas kaupungista tiettyyn aikarajaan mennessä. Tähän suostuttiin ja kranaattituli vaimeni.
760 metriä pitkä tunneli Igman-vuoren kohdalle kaupungista sen ulkopuolelle saatiin valmiiksi vuoden 1993 puolivälissä, mikä mahdollisti paremmat huoltoyhteydet ja ihmisten pääsyn pois kaupungista. Lentokentän takana kaupungin lounaisosassa olevan tunnelin kautta saatiin ruokaa, sähköä ja puhelinyhteys. Ennen tunnelia huolto oli kokonaan ilmasillan varassa. YK:n huoltolennot olivat epäsäännöllisiä ja usein katkenneina. Vuoden 1994 helmikuussa Sarajevon jokapäiväinen tulittaminen loppui, mutta se alkoi taas keväällä 1995.
Piiritystilanne laukesi vihdoin vuonna 1995, kun kansainväliset joukot asettuivat vastustamaan piirittäjiä. NATOn koneet hyökkäsivät serbien ammusvarastoihin, ja taisteluiden jatkuessa serbien oli peräännyttävä. Sähköä ja vettä alettiin saada kaupunkiin ajoittain. Tulitauko saavutettiin lokakuussa 1995 ja lopullinen rauha Daytonin sopimuksessa myöhemmin samana vuonna. Normaaliin elämään palattiin Sarajevossa vähitellen, mutta Bosnian hallitus julisti piirityksen virallisesti päättyneeksi vasta 29. helmikuuta 1996.
Sarajevon piirityksen ajan kaupungissa asuneen nuoren tytön Zlata Filipovićin päiväkirja sodan ajalta on julkaistu suomeksi nimellä Zlatan päiväkirja (WSOY 1994).
[muokkaa] Jälleenrakennus
Piirityksen jälkeen suuri osa kaupungista oli raunioina. Sairaalat, teollisuusrakennukset, hallintorakennukset, pilvenpiirtäjät, moskeijat, synagogat, armeijan rakennukset, historialliset muistomerkit ja kirjastot olivat tuhoutuneet, näiden joukossa muun muassa arvokas Bosnian kansalliskirjasto. Jälleenrakennus aloitettiin heti sodan loputtua vuonna 1995 ja se saatiin suurimmalta osin päätökseen vuoteen 2003 mennessä. Kaupungista löytyy kuitenkin vielä sorakasoiksi sortuneita rakennuksia ja ehjätkin talot ovat usein luodinreikien kuvioimia. Joitakin rakennuksia, mm. entinen parlamenttitalo on jätetty muistomerkeiksi sodan tuhoista. Se ja kansalliskirjasto odottavat EU:n tukea jälleenrakennukselle. Suurimmat, ihmishenkiä vaatineiden räjähdysten jättämät kranaattikuopat Sarajevon kaduilla on täytetty punaisella betonilla. Punaisia läikkiä kutsutaan nimellä "Sarajevon ruusut".
[muokkaa] Kansanmurha?
Piirityksen jälkeen kiistaa ovat herättäneet väitteet Sarajevossa suoritetuista etnisistä puhdistuksista. Syytöksiä on esittänyt mm. Serbien tasavallan pääministeri Pero Bukejlović. Hurjimpien väitteiden mukaan serbejä vastaan järjestettiin piirityksen aikana suunnitelmallinen kansanmurha, jossa useita tuhansia olisi kuollut. Nämä väitteet ovat kuitenkin kumottavissa, sillä piirityksessä haavoittuneista ja kuolleista pidettiin tarkkaa kirjaa. 12 000 kuolleesta serbejä oli noin neljäsosa, mikä on oikeassa suhteessa Sarajevon väestöön. On todennäköistä, että yksittäiset serbit joutuivat kärsimään etnisestä taustastaan piirityksen aikana, mutta että taustalla ei ollut hallituksen suunnitelmallisia toimia. Myös bosniakkien puolella toimi puolisotilaallisia järjestöjä, jotka saivat sodan alussa toimia vapaasti Sarajevossakin, koska niistä oli hyötyä kaupungin puolustamisessa. Nämä puolisotilaalliset joukot suorittivat omia operaatioitaan, joissa tapahtui serbeihin kohdistuneita murhia Bosnian hallituksen niitä tukematta. Erään järjestön panivat Sarajevossa bosniakit itse tilille serbeihin kohdistuneista hirmutöistä sodan kestäessä. Bosniakkien puolisotilaalliset järjestöt tappoivat kymmeniä, satoja tai korkeintaan 2000 ihmistä.
Kun Sarajevo sodan jälkeen jäi bosniakkien ja kroaattien käsiin, suuri osa serbiväestöstä poistui kaupungista. Nykyään Sarajevon serbiväestön koko on noin 40 000.
