Rakettiryhmä
Wikipedia
Rakettiryhmä (engl. Team Rocket) on Pokémon-tv-sarjassa ja -videopeleissä esiintyvä fiktiivinen varaskopla.
Rakettiryhmä on pahamaineinen järjestö, jonka tehtävänä on ryövätä Pokémoneja Giovanni-nimiselle pomolleen, joka pyrkii puoliksi valloittamaan, puoliksi yhdistämään maailman. Tehtävä vaatii runsaasti resursseja, kuten Pokémoneja ja rahaa, joita molempia saadaan rikollisin tavoin (joskin rahaa Rakettiryhmä saa hieman kaupallisesta toiminnasta, joka toisinaan on jopa rehellistä). Aku Ankka-sarjakuvien Karhukoplan tavoin ryhmä on laajalle levinnyt kriminaaliverkosto, mutta animaatiosarja on tehnyt jäsenistä tutuiksi vain Jessien, Jamesin ja heidän puhuvan Meowthinsa (Tiimi 1) sekä Butchin ja Cassidyn (Tiimi 2). Kolmikon (Jessie, James ja Meowth) päätavoite on ollut Ash Ketchumin Pikachun nappaaminen jo sarjan alusta asti.
Jessiellä ja Jamesilla on usein arveltu olevan romanttisia tunteita toisiaan kohtaan. Tämä ei ole lainkaan mahdotonta, ainakaan kun katselee, kuinka he hädän hetkellä kapsahtavat toistensa kaulaan. Lisäksi jaksossa The ghost of the Maiden's Peak (Neidonkallion aave) James menettää sydämensä mystiselle aavenaiselle, jolloin Jessie vaikuttaa oudon halukkaalta pitämään työparinsa monen kilometrin säteellä aavesta, mikä saattaisi viestiä enemmän tai vähemmän lievästä mustasukkaisuudesta.
Jessie ja James ovat myös todennäköisesti ainoat hahmot Pokémon -televisiosarjassa, jotka tajuavat olevansa osa televisio-ohjelmaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jessien ja Jamesin tunnusruno
Jessie: Meitä on kaksi,...
James: ...kammottavaksi.
Jessie: Maailma kaipaa pelastusta.
James: On kansamme loistavin sielultaan musta.
Jessie: On totuus ja rakkaus raukkoja varten.
James: Vaan tähdet ja galaksit kuningatarten.
Jessie: Jessie!
James: James!
Jessie: Me tähtäämme vasamat taivaisiin.
James: Astu alas, tai tartumme aseisiin!
Meowth: Miauu! - Just niin!
Uusimpien jaksojen lopussa Jessien Wobbuffet tulee tunnusrunojen lopussa esiin poképallosta, joten uusimpien runojen loppu on tällainen:
James: Astu alas, tai tartumme aseisiin!
Meowth: Miauu! - Just niin!
Wobbuffet: Wooobbuffet!
Muitakin Rakettiryhmän pokémoneja on esiintynyt tunnusrunon lopussa (Wobbuffetin jälkeen) uusimmissa jaksoissa. Asialla ovat olleet joko Jamesin Chimecho (Chime!) tai Mime Jr. (Mime mime!).
Uusimmissa japaninkielisissä ja englanninkielisissä jaksoissa Rakettiryhmällä on uusi tunnusruno [1], mutta sitä ei ole esitetty Suomessa.
[muokkaa] Jessien ja Jamesin Pokémonit
[muokkaa] Jessie
[muokkaa] Mukana
- Seviper
- Wurmple → Cascoon → Dustox
- Wobbuffet
[muokkaa] Vapautettu
[muokkaa] James
[muokkaa] Mukana
- Cacnea
- Mime Jr.
- Muskippa
[muokkaa] Kotona
- Growlie (Growlithe)
- Chimecho
[muokkaa] Vapautettu
- Aggron
- Hoppip
- Koffing → Weezing
- Weepinbell → Victreebel
- Weepinbell → Victreebel
- Magikarp → Gyarados
- Magikarp
[muokkaa] Butchin ja Cassidyn Pokémonit
[muokkaa] Butch
[muokkaa] Mukana
- Primeape
- Hitmontop
- Mightyena
- Cloyster
[muokkaa] Cassidy
[muokkaa] Mukana
- Raticate
- Houndour
- Sableye
- Tentacruel
[muokkaa] Giovannin Pokémonit
Nämä pokémonit tiedetään olevan Rakettiryhmän pomolla, Giovannilla, animessa.
[muokkaa] Mukana
- Persian
- Golem
- Kingler
- Cloyster
- Machamp
- Rhydon