Publius Sulpicius Quirinius
Wikipedia
Publius Sulpicius Quirinius (kreik. Κυρήνιος, Kyrenios, noin 45 eaa - 21 jaa) oli roomalainen senaattori. Hänet muistetaan parhaiten Syyrian provinssin maaherrana joka suoritti väestönlaskennan Iudeassa vuonna 6 jaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Quirinius syntyi Lanuviumin kaupungissa, joka sijaitsi lähellä Roomaa. Hänen perheensä oli rikas, mutta kukaan sen jäsenistä ei ollut päässyt senaattiin asti. Augustuksen pääseminen valtaan avasi tien korkeampiin virkoihin Quirinuksen tapaisille henkilöille. Vuonna 15 eaa Augustus nimitti Quiriniuksen Kretan ja Kyrenen provinssin kuvernööriksi prokonsulin arvolla. Roomalaiset urat seurasivat yleistä kaavaa cursus honorumia, jonka mukaan prokonsuliksi ei voitu nimittää henkilöä joka ei aikaisemmin ollut toiminut preetorina. Voimme siis olettaa että Quirinius oli toiminut preetorina ennen vuotta 15 eaa ja että hän oli tuolloin ainakin 30-vuotias. Kyrenessä Quirinius soti Saharan aavikolla asuvia heimoja vastaan. Palattuaan Roomaan hänet nimitettiin vuonna 12 eaa konsuliksi. Tämän jälkeen Augustus nimitti hänet Galatian ja Pamfylian maaherraksi.
Vuoden 1 eaa paikkeilla Augustus nimitti Quirinuksen lapsenlapsensa Gaius Caesarin opettajaksi (rector). Augustus suunnitteli Gaiuksesta omaa seuraajaansa ja halusi, että tämä saisi nähdä, miten provinsseja hallittiin. Quirinus lähti Gaiuksen mukana Lähi-itään, jossa kruununperillien sai muun muassa tavata Parthian uuden kuninkaan Phraatakeen. Kun roomalaiset Gaius Caesarin johdolla hyökkäsivät Armeniaan, oli Quirinus luultavasti tämän mukana neuvonantajana. Gaius Caesar kuoli kuitenkin taistelussa saamiinsa haavoihin vuonna 3 jaa.
[muokkaa] Syyrian maaherrana
Pian tämän jälkeen Augustus nimitti Quiriniuksen Syyrian maaherraksi. Kyseessä oli tärkeä provinssi johon oli sijoitettu peräti neljä legioonaa (III Gallica, VI Ferrata, X Fretensis, XII Fulminata). Syyrian eteläpuolella ollut Juudea oli myös rauhaton sen jälkeen kun sen kuningas Herodes Arkhelaos oli hallinnut niin huonosti että Juudean asukkaat pyysivät apua Roomalta. Juudeasta tuli tämän jälkeen osa Rooman valtakuntaa ja sen Syyrian provinssia. Juudeaa johtamaan Augustus nimitti prefektin. Quirinius määrättiin auttamaan uuden alueen verotuksen järjestämisessä.
Kun Augustus kuoli vuonna 14 oli Quirinius jo vanha mies. Hän meni kuitenkin vielä naimisiin Aemilia Lepidan kanssa, joka oli triumviri Lepiduksen lapsenlapsi. Vuonna 20 Lepida tuli raskaaksi, mutta Quirinius väitti ettei lapsi ollut hänen. Quirinius kuoli seuraavana vuonna.
[muokkaa] Quirinius Raamatussa
Quirinius mainitaan Raamatun Luukkaan evankeliumissa. Vanhassa vuoden 1938 käännöksessä hänet tunnettiin nimellä Kyrenius.
- 1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.
- 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
Iudea liitettiin osaksi Rooman valtakuntaa ja Syyrian provinssia vuonna 6 jaa sen jälkeen kun Herodes Quirinius sai tehtäväkseen järjestää verotuksen uudella alueella. Uusi verotusjärjestelmä aiheutti kuitenkin närää maanviljelijöiden keskuudessa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Publius Sulpicius Quirinius - Livius.org (englanniksi)
Edeltäjä: Tiberius ja Publius Quinctilius Varus |
Rooman konsuli yhdessä Marcus Valerius Messalla Barbatus Appianuksen kanssa |
Seuraaja: Quintus Aelius Tubero ja Paullus Fabius Maximus |