Pieru
Wikipedia
Pieru (lat. flatus) on nisäkkäiden ruoansulatuselimistössä elävien symbioottisten bakteerien ja hiivojen tuottamaa suolikaasua. Nimitystä pieru käytetään myös fysiologisesta tapahtumasta, pieraisusta, jossa kyseinen kaasu purkautuu peräaukon kautta ulos. Poikkeuksellisen runsasta ja vatsanväänteitä aiheuttavaa pierun muodostusta kutsutaan ilmavaivoiksi.
Naisilta saattaa päästä emätinpieruja, jotka eivät lääketieteellisessä mielessä ole pieruja, mutta ovat ulkoisesti samankaltainen ilmiö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koostumus
Keskimäärin ihminen vapauttaa vuorokauden aikana suolikaasua 12–25 kerralla yhteensä 0,5–1,5 litraa. Se koostuu pääasiassa hajuttomista kaasuista kuten typestä (59 prosenttia), hapesta (4 %), anaerobisten mikrobien tuottamasta metaanista (7 %), aerobisten mikrobien tuottamasta hiilidioksidista (9 %) ja samoin mikrobien tuottamasta vedystä (21 %). Yksilölliset erot eri kaasujen määrässä ovat suuria. Lähinnä vedyn, hapen ja metaanin takia pieru voi olla herkästi palava kaasu.
Typpi on ilmavaivojen keskeisin kaasu. Metaania pääsee vain kolmasosalta ihmisiä. Sitä tuottavat yleensä ruoansulatuselimistössä elävät bakteerit. Metaani ja vety ovat palavia aineita, minkä vuoksi myös itse suolikaasu voi syttyä palamaan. Epämiellyttävä haju johtuu proteiinin hajoamisessa syntyvistä aineista: butyyrisistä hapoista (indoli, skatoli ja lyhytketjuiset rasvahapot) sekä rikkiä sisältävistä yhdisteistä kuten rikkivedystä ja rikkihiilestä.
Joskus nousee esille kysymys siitä, että oma pieru ei haise pahalle, vaikka muiden pierut haisevat. Tässä lienee kuitenkin kyse vain psykologisesta tekijästä: Muiden pierut koetaan epämiellyttäviksi jo siksi, että niihin liitetään epämiellyttäviä mielleyhtymiä; omaan pieruun ei sen sijaan tällaisia yhtä helposti liitetä, eikä siksi sitä välttämättä koeta inhottavaksi.
[muokkaa] Pieraisu
Ruoansulatuselimistössä syntyvä kaasu varastoituu peräsuoleen, mistä se purkautuu ulos peräaukon kautta. Peräsuoli ja anaalikanava annostelevat yhden pieraisun aikana vapautuvan kaasun määrää. Anaalikanavassa on lisäksi reseptoreja, joiden tehtävänä on tunnistaa, virtaako anaalikanavaan kaasua vai ulostetta. Kun paine kasvaa riittävän suureksi, peräaukon sisempi sulkijalihas rentoutuu, jolloin kaasu pääsee esteettä virtaamaan kohti peräaukkoa. Pieraisun aikana ulompi sulkijalihas pysyy kireänä, jotta ulosteen roiskuminen kaasun purkautuessa estyy.
Pieraisun synnyttämä ääni johtuu peräaukon kudosten värähtelystä. Ääni vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautuvan kaasun paine. Myös muut tekijät kuten ruumiin kosteus ja lihavuus vaikuttavat ääneen. Kesto vaihtelee lyhyestä rupsahduksesta jopa kymmenen sekunnin mittaiseksi pieraisuksi sen mukaisesti, kuinka paljon kaasua kerrallaan purkautuu ja miten sen purkautumista säädellään sulkijalihaksella ja muilla alavartalon lihaksilla.
[muokkaa] Aiheuttajat
Suolikaasut tulevat suolistoon 90-prosenttisesti ulkoisista lähteistä. Tämä ulkoinen kaasu on ilmaa, joka virtaa kehoon nenän ja suun kautta. Sisäiset kaasut, joiden osuus suoliston kaasuista on kymmenen prosenttia, ovat puolestaan ruoansulatuselinten muodostamia.
Sisäsyntyiset kaasut muodostuvat eräiden ruoka-aineiden sulattamisen sivutuotteena. Suolikaasua tuottavissa ruoissa on yleensä paljon monimutkaisia hiilihydraatteja, etenkin oligosakkarideja. Tällaisia ruokia ovat muiden muassa pavut, maito, sipulit, makea porkkana, sitruunankuori, kastanja, kaalit, artisokka, hiivaleivät ja monet muut.
Laktoosi-intoleranssista kärsivillä ihmisillä ruoansulatusbakteerit tuottavat usein normaalia enemmän kaasua laktoosia sisältävien ruokien tai juomien nauttimisen jälkeen.
[muokkaa] Ympäristövaikutukset
Karjan päästämien suolistokaasujen ympäristövaikutuksia pidetään merkittävinä. Karja päästää kuitenkin vain kuudesosan tuottamistaan kasvihuonekaasuista pieruina; suurin osa vapautuu röyhtäilyn kautta.
[muokkaa] Käytös- ja tapatieto
Tahallista pieraisua pidetään yleensä epäkohteliaana ja jopa paheksuttavana. Toisten ihmisten seurassa pieru tarvittaessa päästetäänkin siksi mahdollisimman äänettömästi. Sisätiloissa huomaavaiset ihmiset siirtyvät hajuhaittojen ehkäisemiseksi WC-tiloihin, kunnes olo helpottaa. Poikkeuksena voi olla nuorehko kaveriporukka, yleensä miesporukka, jossa sopivaan paikkaan ajoitettua pieraisua voidaan käyttää huumorina.
Pieru on sanana tyyliltään täysin yleiskielinen; sitä käytetään myös lääketieteen terminä. Pieraisua pidetään kuitenkin yleisesti tabuna, minkä takia on – usein kuitenkin aiheetta – nähty tarpeelliseksi käyttää erilaisia kiertoilmauksia.
[muokkaa] Yhteiskunnallinen merkitys
[muokkaa] Historiallisia pieruja
Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.
[muokkaa] Pieruviihde
[muokkaa] Pieruhuumori
Pieru on hyvin suosittu huumorin lähde. Esimerkkejä pieruhuumorista ovat televisiosarja South Park sekä elokuvat American Pie ja Austin Powers. Suomessa pieruhuumoria edustavat esimerkiksi Peräsmies-sarjakuva ja Liekkipieru.com -nettisivusto.
[muokkaa] Pierutaide
Oma pieruviihteen lajityyppinsä on pierutaide. Sen esittäjien ohjelmanumeroon kuuluu piereskely. Tiettävästi ensimmäinen pierutaiteilija oli ranskalainen Le Pétomane alias Joseph Pujol, joka edelleenkin muistetaan yhtenä genrensä eturivin edustajista. Hänen taiteilijanimestään juontuvat termit petomaani, jolla nykyään tarkoitetaan yleisesti pierutaiteilijaa, ja petomania, joka vastaavasti tarkoittaa pierutaidetta. Nykyajan tunnetuin pierutaiteilija lienee brittiläinen Mr. Methane, joka pitää oikean henkilöllisyytensä salassa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Mr. Methane (englanniksi) – englantilainen Mr. Methane mainostaa olevansa maailman ainoa esiintyvä flatulisti
