Paikkatietojärjestelmät
Wikipedia
Paikkatietojärjestelmän avulla voidaan tallentaa, hallita, analysoida tai esittää paikkatietoa. Paikkatietojärjestelmä koostuu laitteistoista, ohjelmistoista, paikkatietoaineistoista, käyttäjistä ja käytänteistä.
Paikkatietojärjestelmät voidaan jakaa käyttötarkoituksen perusteella tapahtuma- ja tiedonhallintapainotteisiin tietojärjestelmiin sekä analyysipainotteisiin päätöksenteon tukijärjestelmiin. (Määritelmä, termi nro 42, Geoinformatiikan sanasto, TSK 32 [1])
Paikkatietojärjestelmään voi kuulua tietokanta, joka on suunniteltu paikkatietojen, eli paikkakohtaisten tietojen, käsittelyyn. Aihetta tutkii geoinformatiikka.
Paikkatietojärjestelmät on suomenkielinen käännös englanninkieliselle termille GIS (Geographical Information Systems). Paikkatieto on tietoa, johon sisältyy maantieteellinen sijainti. Teknisesti tietojen tallennus toteutetaan kartan sisältävällä tietokantaohjelmalla, kuten MapInfolla. Paikkatietokannasta pystytään useimmiten tarvittaessa hakemaan tiedot muidenkin ohjelmien ymmärtämässä muodossa. Paikkatietojärjestelmien avulla voidaan muokata paikkatietoa ja tehdä tarvittava visuaalinen esitys kartasta. Nykyisin paikkatietojärjestelmien keskeinen ominaisuus on erilaiset käyttöliittymät tietokantoihin. Näiden käyttöliittymien avulla voidaan liittää paikkatietoon uutta tietoa. Tätä prosessia kutsutaan usein geokoodaukseksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käsitteet
Paikkatiedon keskeiset käsitteet ovat karttaobjekti, sijaintitieto ja ominaisuustieto. Karttaobjektilla tarkoitetaan tietyn asian ilmoittamista kartalla. Esimerkiksi karttaobjekti voi olla puu, tie tai järvi. Sijaintitieto kertoo missä kyseinen karttaobjekti sijaitsee eli karttaobjektilla on tietty koordinaattitieto, joka kertoo kohteen sijainnin. Ominaisuustieto kertoo tietoja kohteesta, esimerkiksi kohteen nimen, pinta-alan tai pituuden. Yhteystiedon avulla yhdistetään karttaobjekti ja ominaisuustieto. Yhteystietoa on esimerkiksi numero, väri tai tekstuuri.
[muokkaa] Kartat
Kartta on paikkatiedon peruskäsite. Kartta voi olla rasteri- tai vektorimuotoinen. Rasterikartta koostuu tietyn kokoisista pisteistä eli pikseleistä. Yksi pikseli vastaa maastossa tiettyä aluetta, esimerkiksi 1 x 1 m. Pikselikoon vastaavuus luonnossa pysyy vakiona vaikka karttaa suurennetaan: yksi pikseli on aina samankokoinen. Vektorikartassa kohteet on kuvattu pistein, viivoin ja aluein. Pistekohteissa yksi piste on tietty kohde, esimerkiksi puu. Viivakohde koostuu useista taitepisteistä, joita viiva yhdistää. Esimerkiksi tie on viivakohde. Aluekohde voi olla esimerkiksi järvi. Järvi koostuu viivakohteen tavoin taitepisteistä, mutta aluekohde on sulkeutuva eli viimeisen ja ensimmäisen taitepisteen välille tulee yhdistävä viiva. Myös molempia muotoja voi esiintyä yhdessä, esimerkiksi rasterikartta voi olla tietokoneohjelman taustakuvana, jonka päälle lisätään vektoriaineisto.
[muokkaa] Tiedonkeruu
Vanhoja karttoja kuvaamalla ja siirtämällä tietokoneelle saadaan aikaan rasterikarttoja. Uutta tietoa kerättäessä käytetään hyväksi GPS-tekniikkaa. Tällöin kerätään maastosta GPS-laitteen avulla koordinaattipisteitä, joiden avulla muodostetaan uutta kartta-aineistoa. Tietoa voidaan myös yhdistää ja siten saada uutta ominaisuustietoa, esimerkiksi jos kunnan väkiluvun jakaa kunnan pinta-alalla neliökilometreinä, saadaan uusi tieto, joka kertoo kuinka monta asukasta on neliökilometrillä.
[muokkaa] Tunnetuimpia paikkatieto-ohjelmistoja
- ArcGis
- MapInfo
- Microstation
