Oulaisten rautatieasema
Wikipedia
Oulaisten rautatieasema (lyh. Ou) on Suomen rataverkon liikennepaikka Oulaisten kaupungin keskustassa Pohjois-Pohjanmaalla rataosalla Seinäjoki–Oulu. Sen etäisyys Helsingin rautatieasemalta on 657,9 ratakilometriä mitattuna Haapamäen kautta. Asema on avattu liikenteelle 1886 Oulun radan valmistuttua.
Oulaisten asema oli vielä 1960-luvulla henkilöliikenteen lisäksi tärkeä tavaran, erityisesti puutavaran lastauspaikka. Vuosisadan alussa Pyhäjoen Olkossa sijaitsevalta Juseliuksen sahalta oli sahan oma suora raideyhteys Oulaisten rautatieasemalle. Tavaraliikenne oli huipussaan vuonna 1910, jolloin Oulaisten asemalta lähti 26534 tonnia tavaraa.
Oulaisten ratapihalla on kolme junaliikenteen käytössä olevaa raidetta. Näistä raide numero kaksi on pääraide. Asemalla on laiturit kaikilla kolmella junaliikenteen käytössä olevilla raiteilla. Välilaiturille kulkuyhteys alikulun kautta. Liikennepaikalla pysähtyy suurin osa rataosalla liikennöivistä henkilöjunista, ja liikennepaikka on myös puutavaran kuormausasema.
Nykyisin Oulaisten rautatieasema on miehittämätön, ja liikenteenohjaus hoidetaan keskitetysti kaukokäytöllä Oulusta käsin.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Harri Turunen, Oulaisten historia, 1986, ISBN 951-99709-7-5
Edeltävä asema: Kangas |
Rataosa: Seinäjoki – Oulu |
Seuraava asema: Kilpua |