Musta raamattu
Wikipedia
Musta raamattu on eräänlainen noituuden ja magian käsikirja (ei siis satanistien Saatanan raamattu, kuten usein virheellisesti luullaan). Se sisältää huomattavan määrän kabbalistisia manauksia ja loitsuja. Kirjan väitetään olevan kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja, ja että se olisi jätetty pois Raamatusta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja julkaistiin Stuttgartissa 1849 antikvaristi Johann Scheiblen keräämän aineiston pohjalta. Aineiston alkuperä on voitu jäljittää 1500-luvulle[1]. Englanninkielinen käännös ilmestyi New Yorkissa 1880. Suomenkielisen laitoksen tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta ensimmäiset kirjat ovat ilmeisesti 1800-luvun lopulta. Kansalliskirjastossa vanhin painos on vuodelta 1947. Kirjan etusivulla mainitaan, että se on käännetty englanninkielisestä teoksesta. Mustaa raamattua ei tule sekoittaa Suomalaiseen Mustakirjaan jonka tekijäksi mainitaan Aaprami Pöyrynen [2].
- Tarinan kertoja sanoi paljon kuulleensa sellaista puhetta, että Mooseksen kirjoja on seitsemän, mutta kuudetta ja seitsemättä ei näytetä eikä anneta muille kuin korkeasti oppineille pappismiehille. He saavat ne tutkintoa suorittaessaan. Niiden oppi on vastakkainen kristinuskollemme ja sen tähden niiden sisältö on yleisöltä salattu. Niissä kirjoissa ovat mustat lehdet valkeilla kirjaimilla. Nimi johtuu lehtien väristä.
- Myytillisiä tarinoita, toim. Lauri Simonsuuri
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1947
Suomessa on monesti kerrottu verenseisauttajien ja muiden kansanparantajien lukeneen Mustaa raamattua. Urbaanilegendojen mukaan Mustaa raamattua lukiessa tapahtuu outoja asioita, esimerkiksi kirjat tippuvat hyllystä, taulut putoavat seinältä ja lemmikit haukkuvat ja sähisevät tyhjälle.
[muokkaa] Sisältö
Mustan raamatun suomenkielisen painoksen osat ovat:
- Kuudes Mooseksen kirja - Mooseksen taika ja henkioppi
- Seitsemäs Mooseksen kirja
- Ensimmäinen osa - Israelilaisten taikavoima
- Toinen osa - Mystillisen perimystiedon säännöt eli taikaoppi
- III - Semiphoras ja schemhamphoras
- Sepher Shimmush Tehillim eli Psalmien käyttö
- Tähtimaailman vaikutus ihmiseen
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Mooseksen kuudes kirja
- The Sixth Book of Moses (englanniksi)
- The Seventh Book of Moses (englanniksi)
- The Sixth and Seventh Books of Moses (englanniksi)
- The Sixth and Seventh Books of Moses (Part 2) (englanniksi)