Loitsu

Wikipedia

Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi tai manaamiseksi. Myös kiroaminen on loihtimista; sillä pyritään toisen vahingoittamiseen elämässä tai elämän jälkeen.

Loitsut ovat perinteisesti liittyneet moniin uskontoihin, esimerkiksi Euroopan pakanallisiin uskontoihin. Kristinuskon levittyä Eurooppaan loitsuista tuli noituuden eräs merkki. Kuitenkin myös kristinuskoon on kuulunut pakanallisia loitsuja muistuttavia toimituksia, kuten manaaminen.

Manaaminen on jonkun pahan loihtimista pois. Esimerkiksi paha henki, joka oli tunkeutunut ihmiseen, saatettiin uskomuksen mukaan manata pois.

Sisällysluettelo 1 Kuinka loitsut toimivat? 2 Suomalaiset loitsut 3 Katso myös 4 Kirjallisuutta

[muokkaa] Kuinka loitsut toimivat?

Loitsijoiden keskuudessa on useita kantoja siitä, mikä saa loitsut toimimaan. Yksi kanta on se, että jumalan, jumalten tai henkiolentojen avunanto antaa loitsulle sen voiman. Toiset ovat sitä mieltä, että loitsun nimenomaan erottaa rukouksesta se, ettei siinä vedota ulkopuolisiin voimiin vaan loitsijan oma henkinen voima saa aikaan toivotun muutoksen. Kolmannet väittävät, että loitsija ohjaa maailmassa kulkevia energiavirtoja. Nykyaikana yleinen käsitys on se, että loitsulla on plasebovaikutus: se vaikuttaa, koska loitsija uskoo sen voimaan.

[muokkaa] Suomalaiset loitsut

Suomalaisia ja Karjalaisia loitsuja tunnetaan muistiinmerkittyinä paljon, useimmat niistä kalevalamittaisia. Alkujaan suomalaiset loitsut on laulettu. Myös Kalevalan sankarit laulavat loitsunsa.

Suomalaisen loitsun eräs perustyyppi perustuu loihdittavan kohteen alkuperän eli synnyn tuntemiseen ja julkilausumiseen. Jos jonkun asian, esimerkiksi vihollisen, raudan, veren tai pedon myyttinen alkuperä ja kehitys nykymuotoonsa asti tunnetaan, sitä voidaan myös tällä tiedolla hallita. Uskottiin, että vihollinen voitettiin tai luonnonvoimaa hallittiin kertomalla sille, miten se oli syntynyt ja kehittynyt.

Tällaiset loitsut ovat samalla syntykertomuksia, ja sisältävät siksi paljon tietoa siitä, mistä muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet asioiden ja ilmiöiden johtuvan.

Joitakin loitsukatkelmia on säilynyt elävänä kansanperinteenä näihin päiviin, muun muassa lastenloruina. Oli ennen onnimanni –loru saattaa olla alkujaan loitsu. Lastenloruna on säilynyt myös kivunlievitysloitsun pätkä:

Mene kipu kiven kolohon,

alle paaen paakkuraisen;

ei kivi kipuja itke,

paasi vaivoja valita!

Kivun synty ei tässä katkelmassa ole enää mukana, mutta alkujaan se on loitsuun kuulunut. Kalevalan mukaan:

Kiputyttö, tuonen neiti

joka istut kipukivellä

joen kolmen juoksevassa,

veen kolmen jakaimessa

jauhaen kipukiveä,

kipuvuorta väännätellen,

käy kivut kereämähän

kitahan kiven sinisen...

Alkuperäisen loitsun mukaan Kiputytti on siis luonut kivut raastaen järkälettä. Loitsussa kivun käskettiin palata kiveen, mistä se oli tullutkin.

Toiset loitsut ovat myös rukouksia jollekin jumaluudelle tai henkiolennolle. Esimerkiksi loitsua, jolla pyydetään Ukko ylijumalalta tulista miekkaa, voidaan pitää myös rukouksena. Joissain loitsuissa on vedottu yhtä aikaa neitsyt Maarian , Ukko ylijumalaan, Jeesukseen ja ilmariseen.

[muokkaa] Katso myös

• Uhrin pano
• Kilpalaulanta

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Hjelm, Titus (toim.) (2005): Mitä wicca on?. Gorgon-sarja. Helsinki: Like. ISBN 952-471-502-3.