Martin Scorsese
Wikipedia
Martin Scorsese (s. 17. marraskuuta 1942, Queens, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja.
Vaikka Scorsese on eräs arvostetuimmista elossa olevista elokuvaohjaajista, ei hän ole voittanut seitsemästä ehdokkuudestaan huolimatta Oscar-palkintoa kertaakaan. Myöskään mestariohjaajat Alfred Hitchcock ja Charlie Chaplin eivät voittaneet Oscar-palkintoa ohjauksistaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uran alku
Scorsese valmistui New Yorkin elokuvakoulusta vuonna 1964. Jo ennen valmistumistaan hän oli ohjannut useita lyhytelokuvia, mutta teki ensimmäisen pitkän elokuvansa vasta vuonna 1967. Nuoren Harvey Keitelin tähdittämä Kuka kolkuttaa ovelleni? tehtiin pienellä 75 000 dollarin budjetilla, ja sitä markkinoitiin sexploitaatioelokuvana. Koska elokuva ei osoittautunut menestykseksi, Scorsese jatkoi elokuva-alalla leikkaajan ja kuvaajana. Tunnetuimmat Scorsesen osittain leikkaamat ja kuvaamat dokumentit ovat Golden Globe -voittaja Elvis kiertueella (1972) ja Oscar-voittaja Woodstock (1970). Molemmat edustivat rock & roll -musiikkia, joista jälkimmäinen osoittautui suosituksi uuden musiikkityylin noustua suosioon.
Vuonna 1972 valmistunut Vapauden verinen laulu oli Scorsesen vasta toinen täyspitkä elokuva, jonka toteuttamiseen hän sai 600 000 dollarin budjetin. Filmi oli huomattavasti suurempi menestys kuin Scorsesen edellinen, ja sai teatteriensi-illan myös Suomessa. Elokuvan tuotti Roger Corman, joka on tänä päivänä elävä elokuva-alan legenda, joka toi esiin Scorsesen lisäksi Jack Nicholsonin ja lukuisten muiden kyvyt.
[muokkaa] Läpimurto
Ennen lopullista läpimurtoaan Scorsese ehti ohjaamaan ylistetyn rikoselokuvan Sudenpesä (1973), joka esitteli elokuvamaailmalle Robert De Niron, joka on sittemmin näytellyt kaikkiaan kahdeksassa Scorsesen ohjauksessa. Tällä kertaa Scorsesen oli haalittava koko 500 000 dollarin budjetti itse kasaan, sillä hän ei suostunut Cormanin ehdotukseen palkata pelkästään afroamerikkalaisia näyttelijöitä elokuvaan. Elokuva toi ohjaajalleen parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuden Yhdysvaltain käsikirjoittajainliiton gaalassa.
Vuonna 1974 Scorsese ohjasi kaksi elokuvaa; dokumentin Italianamerican ja läpimurrokseen muodostuneen Alice ei asu enää täällä -draaman. Elokuvan budjetti oli vain 85 000 dollaria, mikä saatiin kuitenkin takaisin korkojen kera, kun elokuva lopulta joulukuussa saapui ensi-iltaan. Hitiksi muodostunut filmi keräsi peräti 18,6 miljoonan dollarin lipputulot, ja nosti Scorsesen uusien ohjaajanimien kuumimpaan kärkeen. Ennen kaikkea elokuva toi Robert Getchellille Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksesta, Ellen Burstynille naispääosasta ja Diane Laddille naissivuosasta. Scorsesea muistettiin Cannesin Kultainen palmu -ehdokkuudella.
[muokkaa] Taksikuski ja musiikkielokuvat
Kun Paul Schraderin käsikirjoitusta Taksikuski päätettiin ryhtyä saattamaan valkokankaalle, suunniteltiin Brian De Palmaa ohjaajaksi. Scorsesen Sudenpesä teki kuitenkin tuottajiin vaikutuksen, minkä vuoksi Scorsese sai mahdollisuuden ohjata elokuvan - mutta vain, jos De Niro saadaan pääosaan. Niinpä Scorsese ja De Niro aloittivat yhteisen elokuvan tekemisen 1,3 miljoonan dollarin budjetilla, tuloksena 28 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaan elokuvan, mutta Scorsese jäi ilman ohjaajaehdokkuutta. Hän kuitenkin voitti Cannesin Kultaisen palmun.
Kahden menestyselokuvan jälkeen Scorsese ryhtyi työstämään musikaalia, mikä herätti keskustelua Hollywoodissa. Musikaalielokuvat olivat jo käytännössä kuolleet, mutta vuonna 1977 Scorsesen New York, New York ja John Travoltan tähdittämä Saturday Night Fever toivat musikaalin takaisin kannattavaksi genreksi. Scorsese palkkasi musikaalinsa pääosaan De Niron ja kuuluisan musikaaliohjaaja Vincente Minnelliin tyttären, Cabaret-elokuvassa loistaneen Liza Minnellin. Scorsese kutsui elokuvaansa "film-noir musikaaliksi", jonka tuotantokustannukset kohosivat aina 14 miljoonaan dollariin asti. Yhdysvalloista voittoa kertyikin vain alle kolme miljoonaa dollaria.
Vuosikymmenen lopulla Scorsese ohjasi vielä kiitetyn dokumentin Viimeinen valssi. Scorsese on pitkin uraansa ohjannut myös dokumentteja sekä musiikkivideoita. Viimeisin musiikkidokumentti Scorsesen tuotannoista on No Direction Home: Bob Dylan (2005). Scorsese on työskennellyt musiikkidokumenttien ja -videoiden yhteydessä mm. Elvis Presleyn, Bob Dylanin ja Michael Jacksonin kanssa.
[muokkaa] 1980-luku
Kaikkien aikojen parhaaksi nyrkkeilydraamaksi mainittu Kuin raivo härkä valmistui vuonna 1980. Scorsese halusi jälleen pääosaan De Niron, joka voitti Oscarin roolistaan. Scorsese työsti käsikirjoitusta yhdessä Schraderin kanssa, ja 18 miljoonaa dollaria maksanut elokuva saapui teattereihin marraskuussa. Elokuva keräsi vain reilut 23 miljoonaa dollaria lipputuloja, mutta Oscar-gaalassa elokuva toi Scorseselle parhaan ohjaajan ehdokkuuden, ja tuottajille parhaan elokuvan. Kaikkiaan elokuva voitti kaksi Oscaria ja sai kuusi ehdokkuutta.
Vuonna 1983 valmistunut Koomikoiden kuningas oli jälleen De Niron pääosittama, mutta sivuroolissa nähtiin koomikoiden kuninkaaksi mainittu Jerry Lewis, jonka rooliin harkittiin myös Frank Sinatraa, Dean Martinia ja Johnny Carsonia. Lewis ei pitänyt Scorsesen työtavoista, minkä vuoksi koko elokuvan tekeminen oli henkisesti raskasta. Myöskään De Niro ja Scorsese eivät työskennelleet yhdessä pitkään aikaan filmin jälkeen. 20 miljoonan dollarin tuotanto floppasi täydellisesti keräten vain 2,5 miljoonaa dollaria lipputuloja.
Paria vuotta myöhemmin valmistui Scorsesen ensimmäinen rikoskomedia, Illasta aamuun. 4,5 miljoonan dollarin tuotanto toi Scorseselle parhaan ohjaajan palkinnon Cannesista sekä budjetin kaksinkertaisesti takaisin. Taloudellinen onnistuminen oli myös Suuret setelit (1986), joka teki yli 40 miljoonaa dollaria voittoa.
Vuosikymmenen lopulla Scorsesen Kristuksen viimeiset kiusaukset (1988) herätti keskustelua Mel Gibsonin Passion of the Christin tavoin. Studio oli varma, että elokuva Jeesuksesta ei tulisi olemaan taloudellinen menestys (lopulta elokuva pääsi vain reilun miljoona dollaria voitolle), joten yhtiö suostui tuottamaan elokuvan vain, jos Scorsese ohjasi heille myöhemmin "tilaustyönä" hittielokuvan. Elokuva toi Scorselle toisen ohjaus-Oscarin ehdokkuuden.
Vuosikymmenen päätti Scorsesen osalta yhden episodin ohjaaminen New York Stories -episodielokuvaan.
[muokkaa] Coppolan jalanjäljillä
Italianamerikkalainen Francis Ford Coppola oli 1970-luvulla ohjannut Kummisetä-mafiaelokuvan, jota useat pitävät yhä tänäkin päivänä parhaimpana elokuvana. Myös Scorsese oli kiinnostunut mafiaelokuvan ohjaamisesta, joten hän teki niin ikään kirjasta elokuvan Mafiaveljet (1990). De Niro teki paluun Scorsesen elokuvien pääosaan, mutta sivuosassa nähty Joe Pesci voitti roolistaan Oscarin De Niron jäätyä ilman ehdokkuutta. 25 miljoonaa dollaria maksanut elokuva onnistui täydellisesti, ja se on sittemmin valittu mm. Total Films -lehden toimituksessa maailman parhaimmaksi elokuvaksi. Elokuva toi Scorseselle Oscar-ehdokkuuden ohjauksesta, tuottajalle parhaasta elokuvasta, ja lisäksi vielä kolme muuta ehdokkuutta. Elokuvan lipputulot jäivät kuitenkin vain 46 miljoonaan dollariin.
Seuraavaksi Scorsese ohjasi Universalille lupaamansa menestyselokuvan, Cape Fearin. Uusintaversio J. Lee Thompsonin vuoden 1960 trilleristä toi De Nirolle Oscar-ehdokkuuden, kuten myös Juliette Lewisille. Kuvauksissa Scorsese päästi ensimmäistä kertaa ohjaajaurallaan käsikirjoittajan kuvauspaikalle. Hän haluaa määrät itse täysin elokuvan tekemisessä, ja käsikirjoittajalla on aina oma näkemyksensä filmistä. 35 miljoonan dollarin tuotanto lunasti Universalin odotukset, ja keräsi peräti 182 miljoonan dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti.
Viattomuuden aika (1995) sai peräti neljä Oscar-ehdokkuutta ja lisäksi yhden voiton. 34 miljoonaa dollaria maksanut elokuva jäi Yhdysvaltain teatterikierroksellaan tappiolliseksi, mutta maksoi itsensä takaisin ulkomaanlevityksessä. Samaisena vuonna julkaistu mafiaelokuva Casino (päärooleissa De Niro, Pesci ja Sharon Stone) perustui saman kirjailijan romaaniin kuin Mafiaveljet, ja toi Stonelle Oscar-ehdokkuuden. 52 miljoonaa dollaria maksanut Casino ei myöskään menestynyt odotusten mukaisesti Yhdysvalloissa, mutta keräsi ulkomailta kiitettävästi tuloja, lipputulojen kohottua lopulta 116 miljoonaan dollariin asti.
[muokkaa] Elämäkertaelokuvat
Scorsese päätti filmata Dalai Laman elämäntarinan, ja toi Kundun-nimisen tuotannon teattereihin vuonna 1997. Kohtuullisella budjetilla toteutettu elokuva oli kuitenkin paha floppi, ja jäi 23 miljoonaa dollaria tappiolle teatterikierroksellaan Yhdysvalloissa. Elokuva sai kuitenkin neljä Oscar-ehdokkuutta.
Schraderin käsikirjoituksesta filmatusta Bringin Out the Dead (1999) odotettiin hittiä, sillä 55 miljoonaa dollaria maksaneen tuotannon pääosassa nähtiin Nicolas Cage. Lipputuloja kertyi kuitenkin vain 16 miljoonaa dollaria. Tilanteen korjasi vuonna 2002 valmistunut Gangs of New York, joka keräsi lähes 200 miljoonan dollarin lipputulot. Gangsterielokuva, jonka pääosissa nähtiin mm. Leonardo DiCaprio, Daniel Day-Lewis ja Cameron Diaz oli Scorsesen työpanoksen arvoinen, ja sai peräti 10 Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaan ohjaajaan. Yksikään ei kuitenkaan toteutunut.
Lähes 100 miljoonaa dollaria maksanut elokuva aloitti Scorsesen yhteistyön DiCaprion kanssa, jonka myötä syntyi The Aviator - Lentäjä (2004). 110 miljoonan dollarin suurtuotanto keräsi 213 miljoonan dollarin lipputulot, ja oli ennakkosuosikki Oscar-gaalassa. 11 ehdokkuudesta vain viisi toteutui, ja Scorsese jäi jälleen ilman ohjaajapalkintoa Clint Eastwoodin voittaessa.
[muokkaa] Uusimmat teokset
The Departed saapui teattereihin syksyllä 2006. Aasialaiselokuvan uusintaversion pääosissa nähtiin DiCaprion kanssa Matt Damon ja Jack Nicholson. 90 miljoonan dollarin suurtuotanto on tätä kirjoitettaessa kerännyt vain 12 päivässä 77 miljoonan dollarin lipputulot.
[muokkaa] Valikoitu filmografia (ohjaajana)
- The Departed (2006)
- No Direction Home: Bob Dylan - A Martin Scorsese Picture (2005)
- Lentäjä (2004)
- Gangs of New York (2002)
- Bringing Out the Dead (1999)
- My Voyage to Italy (1999)
- Kundun (1997)
- A Personal Journey with Martin Scorsese Through American Movies (1995)
- Casino (1995)
- Viattomuuden aika (1993)
- Cape Fear (1991)
- Mafiaveljet (1990)
- New York Stories (segment) (1989)
- Kristuksen viimeinen kiusaus (1988)
- Suuret setelit (1986)
- Illasta aamuun (1985)
- Koomikkojen kuningas (1983)
- Kuin raivo härkä (1980)
- Viimeinen valssi (1978)
- American Boy: A Profile of Steven Prince (1978)
- New York, New York (1977)
- Taksikuski (1976)
- Alice ei asu enää täällä (1974)
- Italianamerican (1974)
- Sudenpesä (1973)
- Vapauden verinen laulu (1972)
- Street Scenes (1970)
- Kuka kolkuttaa ovelleni (1967)
- The Big Shave (short) (1967)
[muokkaa] Valikoitu filmografia (näyttelijänä)
- Hain tarina (2004)
- Quiz Show – tupla ja kuitti (1994)
- Dreams (1990)
- Round Midnight – keskiyön soundi (1986)
- Taksikuski (1976)
