Kyle MacLachlan
Wikipedia
Kyle MacLachlan (s. 22. helmikuuta 1959, Yakima, Washington) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan ehkä parhaiten FBI-agentti Dale Cooperin roolista David Lynchin ohjaamassa tv-sarjassa Twin Peaks.
MacLachlan on työskennellyt paljon Lynchin kanssa; hän teki ensimmäisen elokuvaroolinsa Lynchin ohjaamassa ja Frank Herbertin romaaniin perustuvassa elokuvassa Dyyni. Vuonna 1986 hän esitti Jeffrey Beaumontia saman ohjaajan menestyselokuvassa Blue Velvet - ja sinisempi oli yö. Myöhemmin hän esitti agentti Cooperin roolia tv-sarjassa Twin Peaks ja elokuvassa Twin Peaks - tuli kulje kanssani; hän voitti roolistaan vuonna 1991 Golden Globe -palkinnon kategoriassa paras miespääosa draamasarjassa ja oli ehdolla kahdesti Emmy-palkinnon saajaksi.
Vuoden 1993 elokuvaversiossa Kafkan romaanista Oikeusjuttu, MacLachlan esitti päähenkilö Josef K:ta. 2000-luvulla hän on tehnyt paluun televisiosarjojen pariin. Hänellä oli sivuosarooli tv-sarjassa Sinkkuelämää, jossa hän esitti Trey MacDougalia, Charlotte Yorkin aviomiestä. Tällä hetkellä hänellä on rooli sarjassa Täydelliset naiset, jossa hän esittää hammaslääkäri Orsonia.
Elokuvien ja television lisäksi MacLachlan on esiintynyt myös useissa näytelmissä, kuten John Kolvenbachin On Average Day, jossa hän esiintyi yhdessä Woody Harrelsonin kanssa, Harold Pinterin The Caretaker, jossa hän esiintyi yhdessä Patrick Stewartin kanssa, Romeo ja Julia sekä Kuningas Henrik V.
[muokkaa] Filmografia
Elokuvat
- Dyyni (Dune) (1984)
- Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (Blue Velvet) (1986)
- Pahan naamio (The Hidden) (1987)
- Chicago - tuhoutunut unelma (Dream Breakers) (1989) (TV)
- Sinäkö se olet? (Don't Tell Her It's Me) (1990)
- The Doors (1991)
- Twin Peaks - tuli kulje kanssani (Fire Walk With Me) (1992)
- Minne tie vie (Where the Day Takes You) (1992)
- Tuulahdus rakkautta (Rich in Love) (1993)
- Oikeusjuttu (The Trial) (1993)
- Vault of Horror I (1994) (TV)
- Muuria vasten (Against the Wall) (1994) (TV)
- Kiviset ja soraset (The Flintstones) (1994)
- Roswell - vieraat tuntemattomasta (Roswell) (1994) (TV)
- Showgirls (1995)
- Windsor Protocol (1996) (TV)
- Moonshine Highway (1996) (TV)
- The Trigger Effect (1996)
- Mad Dog Time (1996)
- Yhden yön juttu (One Night Stand) (1997)
- The Invisible Man (1998) (TV)
- Jack Higginsin Ukkossalama (Thunder Point) (1998) (TV)
- Route 9 - umpikujassa (Route 9) (1998) (TV)
- Xchange (2000)
- Pahuuden lähde (The Spring) (2000) (TV)
- Hamlet (2000)
- Timecode (2000)
- Parfyymi (Perfume) (2001)
- Me Without You (2001)
- Miranda (2002)
- Jo (2002) (TV)
- Northfork (2003)
- Häivähdys pinkkiä (Touch of Pink) (2004)
- The Librarian: Quest for the Spear (2004) (TV)
- Mysterious Island (2005) (TV)
- Free Jimmy (2006) (ääni)
TV-sarjat
- Twin Peaks (1990-1991)
- Sinkkuelämää (Sex and the City) (esiintyi sarjassa vuosina 2000-2002)
- In Justice (2006)
- Täydelliset naiset (esiintynyt sarjassa vuodesta 2006 lähtien)