Kultainen orda

Wikipedia

Kultainen orda (myös Kiptšakkien kaanikunta) oli mongolien perustama, nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut keskiaikainen valtio. Se oli eräs Mongolivaltakunnan seuraajavaltioista.

Sisällysluettelo

1 Nimi
2 Mongolijuuret
3 Kukoistusaika
- 3.1 Sisäinen organisaatio
- 3.2 Vasallit ja liittolaiset
4 Hajaannus ja luhistuminen
5 Lähteet

[muokkaa] Nimi

Nimessä oleva sana "orda" tulee turkkilais-mongolilaisesta sanasta ordu, joka tarkoitti lähinnä leiriä. Englannin kielen vastine, horde tarkoittaa irrallisena "raivoavaa ihmisjoukkoa" ja on samaa alkuperää. ^[1] Nimessä esiintyvän sanan "kultainen" uskotaan tulleen mongolien käyttämästä suuntajärjestelmästä, jossa musta oli pohjoinen, sininen itä, punainen etelä, valkoinen länsi ja keltainen (tai kultainen) keskusta. Toisen version mukaan nimi tuli Batun upeasta kultaisesta teltasta. Nimelle "Kultainen orda" ei ole kirjoitettua lähdettä ennen 1600-lukua. Jotkut kannattavat vaihtoehtoista nimeä Kiptšakkien kaanikunta kiptšakkien mukaan.

[muokkaa] Mongolijuuret

Mongolivaltakunnan perustajan Tšingis-kaanin kuoltua valtakunta jaettiin hänen neljälle pojalleen. Näistä Jotši oli jo kuollut, joten kaukaisimmat alueet nykyisellä eteläisellä Venäjällä saivat hänen poikansa Batu (Sinisen eli itäisen ordan johtaja) ja Orda (Valkoisen eli läntisen ordan johtaja). Batu valloitti Volgan Bulgarian 1236 ja mongolit saivat nopeasti haltuunsa Rutenian aroalueet ja ottivat paikallisen turkinsukuisen väestön armeijaansa. Sen jälkeen Batu valloitti suurimman osan Kiovan Rusista hävittäen sen kukoistaneen pääkaupungin Kiovan. Batu valloitti Novgorodia lukuun ottamatta kaikki muutkin venäläiset ruhtinaskunnat ja myös Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski myönsi mongolien ylivallan.

Batun Sininen orda jatkoi hyökkäystään länteen Puolaan ja Unkariin kukistaen siellä vastaanasettuneet länsieurooppalaiset ritariarmeijat. Vuonna 1241 suurkaani Ögödei kuoli ja Batu joutui luopumaan Puolan ja Unkarin valloituksista ottaakseen osaa seuraajakilpailuun. Venäjän valloitukset sen sijaan jäivät Batulle ja hän perusti vuonna 1242 pääkaupunkinsa Sarain, joka lienee sijainnut Volgan alajuoksulla.

[muokkaa] Kukoistusaika

Batun kuoleman jälkeen vuonna 1255 hänen valtakuntansa kukoistus kesti vuosisadan. Valkoinen ja Sininen orda yhdistettiin Batun veljen Bergen toimesta. Ordan sotilaallinen mahti saavutti huippunsa Uzbegin (1312-41) kaudella, jolloin armeijassa oli 300.000 sotilasta. Kultainen orda oli 1200-luvun loppupuolella ja 1300-luvun alkupuolella Euraasian suurin valtiomuodostelma. ^[2]

[muokkaa] Sisäinen organisaatio

Ordan yksinvaltias oli kaani, jonka valitsi mongolien perinteinen kurultai-kokous Batun jälkeläisten joukossa. Pääministeriä, joka myös oli etninen mongoli, nimitettiin "ruhtinaiden ruhtinaaksi". Ministerejä sanottiin visiireiksi. Paikallishallitsijat, baskakit, keräsivät veroja ja johtivat kansan epätyytyväisyyttä itseensä. Siviili- ja sotilashallintoa ei yleensä eroteltu. Orda menetti nopeasti mongolilaisen identiteettinsä. Vaikkakin mongolit muodostivat yläluokan, oli suurin osa sen väestöstä turkinsukuisia, uzbekkeja ja muita alueen alkuperäisiä paimentolaisheimoja.

Ordasta tuli pian pikemminkin kaupunki- kuin paimentolaisvaltio: Saraista tuli kukoistava metropoli. Siellä arvellaan olleen 600.000 asukasta. Huolimatta venäläisten käännytystyöstä Saraissa, mongolit enimmäkseen säilyttivät animistiset uskomuksensa, kunnes Uzbeg-kaani (1312-41) sääti islamin valtionuskonnoksi. Eräiden venäläisruhtinaiden on kerrottu tulleen murhatuksi Saraissa, koska he kieltäytyivät kumartamassa pakanallisille symboleille, mutta murhien syyt saattavat todellisuudessa olla pikemminkin poliittisia. Kaanit olivat yleensä uskonnollisesti suvaitsevia ja jopa vapauttivat ortodoksikirkon veroista.

[muokkaa] Vasallit ja liittolaiset

Orda keräsi veroja sen alaisilta väestöiltä - venäläisiltä, armenialaisilta, georgialaisilta ja Krimin kreikkalaisilta. Kristittyjen toiminta alueillaan ei herättänyt kaanien mielenkiintoa kunhan veroa maksettiin. Vasallivaltioita ei koskaan suoraan liitetty Ordaan ja venäläisruhtinaat saivat pian oikeuden kerätä mongoliveron itse. Verot olivat kuitenkin raskaat, niiden laiminlyönnistä rangaistiin ankarasti ja vasallivaltioiden sivistysarvoille ja kehitykselle Ordan aika oli tuhoisa.

Ordan politiikka Venäjällä noudatti ohjenuoraa "hajota ja hallitse", tataarit pyrkivät sopimaan nopeasti vaihtelevia liittoja paikallisten ruhtinaiden kanssa pitääkseen alueen heikkona ja jaettuna. 1300-luvulla Liettuan nousu suurvallaksi merkitsi haastetta tataarien ylivallalle. Sen takia kaani pyrki muodostamaan Moskovasta johtavan venäläisen valtion. Moskovan Iivana I:lle myönnettiin suuriruhtinaan arvo ja oikeus kerätä veroa muilta venäläisruhtinailta.

Sarain kautta käytiin vilkasta kauppaa genovalaisten Mustan meren tukikohdista. Mamelukkien Egypti oli Ordan pitkäaikainen kauppakumppani ja liittolainen Välimerellä.

[muokkaa] Hajaannus ja luhistuminen

Musta surma 1340-luvulla oli merkittävä tekijä Kultaisen ordan rappeutumisessa. Vuonna 1357 kun kaani Jani Beg murhattiin, Orda vajosi pitkään sisällissotaan, jossa kaani vaihtui seuraavan viiden vuosikymmenen aikana keskimäärin vuoden välein. Tänä aikana Moskova, Astrakhan ja Khwarezm pyrkivät eroon Ordasta, ja Dnepr-joen alajuoksun alue siirtyi Puola-Liettualle. Mamai, kenraali joka ei ollut muodollinen hallitsija, pyrki palauttamaan Ordan vallan Venäjällä. Dimitri Donskoi löi hänen komentamansa tataarit Kulikovin taistelussa 1380. Mamaita seurannut Tokhtamysh valloitti Sinisen ordan alueen ja palautti Kultaisen ordan hetkeksi alueelliseksi mahdiksi. Hän hävitti Moskovan kostona kapinasta vuonna 1382.

Ordalle kuoliniskun antoi Timur Lenk, joka 1300-luvun lopussa tuhosi Tokhmatyshin armeijan, hävitti Ordan pääkaupungin, ryösti Krimin kauppakeskukset ja vei taitavimmat käsityöläiset omaan pääkaupunkiinsa Samarkandiin. 1440-luvulta alkaen Orda oli hajaannuksessa ja jakaantuneena kahdeksaan erilliseen kaanikuntaan: Siperian, Qasimin, Kazanin, Astrahanin, Kazakhin, Uzbekin, Krimin ja Suur-ordan kaanikuntiin. Mikään näistä ei yksinään ollut Moskovaa voimakkaampi ja se irrottautui tataarien kontrollista lopullisesti n. 1480. Kaanikunnat liitettiin Moskovaan yksi kerrallaan 1500-luvulla, lukuun ottamatta Krimin kaanikuntaa, josta tuli Ottomaanien imperiumin vasallivaltio kunnes se liitettiin Venäjään 1780.